Neiti B valitsi marsulle ruokaa eläinkaupassa pidemmän kaavan mukaan, joten jouduin odottelemaan naapurissa (kirjakaupassa) ylimääräisen varttitunnin. Pakko mikä pakko. Alekoria penkoessa käsiin jäi Jari Tervon Koljatin lisäksi myös Aino Kontulan yläastekuvaus. Muistin pokkaria pidellessäni, että olin joskus tuhat vuotta sitten kuullut Kontulan esikoisesta (Reksi on on homo ja opettajat hullui) ja aikonut epämääräisesti lukea sen. Aikomukseksi on jäänytkin, mutta nyt ostin vastustamattomalla kahden euron hinnalla tämän uudemman teoksen.
Neiti A luki kirjan kotona ja kommentoi: ihan hauska mutta aika rankka. Tarkennuksia tivatessa tuli selvennystä: siis sillain vähän masentava. Miten niin? No siis se perhe ja kaikki.
Piti sitten itsekin lukea.
Ei eläinkokeita kertoo seitsemättä luokkaa kituuttavan Nikon tarinaa päiväkirjan muodossa. Isä on kateissa, äiti karkailee risteilyille ja unohtaa ruokahuollon, veli elää pepsimaxilla ja rikkoo koulun ikkunat, naapuri opettaa paistamaan kananmunan. Pääosassa on kuitenkin jättiläiskoulu, sen eläintarhameininki ja ihanan ravitseva, säännöllisesti tarjottava kouluruoka. Vain tilliliha on vastenmielistä, sillä se näyttää räkäklimpeiltä kirjan välissä, ylempiluokkalaiset kun tunkevat annoksensa mopon reppuun. Opetus on puhtaasti taustamelua.
Tietyt maneerit kirjassa ärsyttivät, erityisesti lempinimien jankkaava toistaminen. Elina Elza Puro ja Alexi Rolexi Kari ja Metsämarja Manzikka Aho ja Jussi Muussi Järvi... Ehkä olen vain liian vanha nauttiakseni näistä vitseistä. Päiväkirjamerkintöihin perustuvassa rakenteessa pikkunokkelakin teksti on kuitenkin luettavaa.
Tiistai, lokakuun 10.
Aleksis Kiven päivä. En tiedä, kuka hän on, mutta koulun lippu ei ole puolitangossa. Hänen täytyi siis elää. (s. 62)
Aleksis Kiven päivä. En tiedä, kuka hän on, mutta koulun lippu ei ole puolitangossa. Hänen täytyi siis elää. (s. 62)
Loppujen lopuksi tuumin, että neiti A:n analyysi on osuva. Ei eläinkokeita on ainakin melkein hauska - ei järisyttävä - ja nuorten kirjaksi aika rankka. Mutta toisaalta, eipä taida meikäläinen olla oikea henkilö nuorten kirjojen rankkuutta arvioimaan. *köpittelee keppinsä kanssa pois*
Laitan Aino Kontulan esikoisen uudestaan to do -listalle. En odota siltä suurempia esteettisiä elämyksiä, mutta aitous ja yläkoulu kiinnostavat.
Aino Kontula (2007). Ei eläinkokeita, käyttäkää mopoja! Helsinki: Ajatus Kirjat, Gummerus.
Suvi Ahola on arvoinut Hesarissa.
Tämä kirja on minustakin parempi kuin Kontulan esikoinen. Vanhemmillekin olisi hyvä lukea, tietäisivät, että koulussa tapahtuu, vaikka tämä on kyynistä ironiaa, mutta myös monen todellisuutta.
VastaaPoistaJokke, molemmat ovat terveellistä luettavaa yläkouluikäisten vanhemmille... pakko myöntää, olen iloinen että omat lapsukaiset perusopetuksensa nyt suorittaneet :-)
VastaaPoista