Flow - Elämän virta

Mihaly Csikszentmihalyin lanseeraamasta flow-käsitteestä olen kuullut ensimmäisen kerran jo opiskelijana, joskus dinosaurusten joukkotuhon aikoihin. Flow on kuitenkin ollut niitä kuulupuheiden perusteella tuttuja juttuja - psykologia ei kuulunut opinto-ohjelmaan.... 

...sitä paitsi, kun kirjailijan nimi on Csikszentmihalyi, miten olisin kehdannut ääntää sen kirjastovirkailijalle niinä arempina päivinä? *punastuu*

Onnellisuuden salat ovat olleet mielessä (ja arkuuskin käytön puutteessa rapistunut), joten laitoin alkusyksyllä varauksen sisään Flow - elämän virta -kirjasta. Kun kirjan vihdoin sain, oli muita herkumpia kasapäin hyllyssä. Flow on saanut odottaa jo yhden lainan uusinnan verran. Harjukaupungin jälkeen tuntui oikealta lepuuttaa hetki fiktiosilmää, joten terästäydyin ja tartuin Flow'n paksuun, vaaleanpunaiseen selkään jämäkällä otteella.

Voi itku. Olen ihan turhaan odotuttanut Flow'ta. Jostain syystä kuvittelin, että se olisi perusteellinen, tieteellistyyppinen esitys psykologisesta teoriasta. Ei se ole.  Taustalla jossain on (viitteistä päätellen) tutkimusta, mutta tämä kirja on popularisointia: arroganttia, anekdoottista ja aliarvioivaa. Kirjan olisi mainiosti voinut leikata neljännekseen nykyisestä pituudestaan, ja silti mahduttaa mukaan varsinaisen sisällön. Tai ehkä viidennekseen. 

Oletteko koskaan katsoneet amerikkalaista tee se itse -ohjelmaa? Ensin kerrotaan mitä seuraavaksi aiotaan tehdä, sitten kerrotaan mitä nyt tehdään, sitten kerrotaan mitä juuri tehtiin.  Ihan tätä kaavaa Csikszentmihalyi ei soveltanut, mutta läheltä piti. Maku oli melkein kuin siinä Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta -kirjassa, jonka sain aikoinaan anopilta joululahjaksi. Esimerkit olivat kovin pohjoisamerikkalaisia ja vanhahtavan oloisia. Ihmekös tuo, kun alkuteos on julkaistu USA:ssa 20 vuotta sitten.  

Sattumoisin teos antaa hienon teoreettisen oikeutuksen bloggaamiselle:

Jokin aika sitten oli vielä hyväksyttyä olla harrastajarunoilija tai -esseisti. Nykyisin kirjoittamista pidetään ajantuhlauksena, jos sillä ei ansaitse rahaa (vaikka kuinka vähän). Sitä, että yli kaksikymppinen mies antautuu runojen "rustaamiseen", pidetään suorastaan hävettävänä, elleivät tulokset näy hänen pankkitilillään. Ja ellei henkilö ole erittäin lahjakas, on todella turhaa kirjoittaa suurten ansioiden tai kuuluisuuden toivossa. Mutta koskaan ei ole ajantuhlausta kirjoittaa sisäisistä syistä. Ensinnäkin kirjoittaminen tarjoaa mielelle selkeän ilmaisumuodon. Se tekee mahdolliseksi merkitä tapahtumia ja kokemuksia muistiin niin että ne voidaan helposti palauttaa mieleen ja elää uudelleen tulevaisuudessa. Se on tapa analysoida ja ymmärtää kokemuksia, itsen kanssa tapahtuvaa kommunikointia joka luo järjestystä elämäämme. (s. 194) 

Kommunikoin tässä itselleni, että tyyli ei ollut edukseen ainakaan suomennettuna, ja oikoluku olisi ollut tarpeen. 

Ettei nyt ihan negatiiviseksi menisi, myönnettäköön että perusasiat kirjasta selviävät. Ilon ja mielihyvän erojen tarkastelu on mielekäs. Csikszentmihalyin käsitteet ja reseptit muistuttavat hämmästyttävän paljon Spinozan ajatuksia ilosta. Pietarisen kirjaa Spinozasta ilon filosofina pidin antoisampana kuin Flow'ta, vaikka se olikin raskaampi. 

Ehkä minulla oli liian suuret odotukset, tai sitten en vain kuulunut kohderyhmään. *tavoittelee seuraavaa kirjaa* 

Mihaly Csikszentmihalyi (2005). Flow - Elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu. Helsinki: Rasalas. Suomentanut Ritva Hellsten. 

Hmmm... Talouselämässä Irmeli Salo näyttää pitäneen kirjasta, ja Esa Saarinen hehkuttaa myös. Olkoon minulle opiksi!