Kadonnut symboli

Sain loppuun Dan Brownin Kadonneen symbolin, jota olen kuunnellut äänikirjana autoa ajaessa. 

Pakko sanoa, melkein jäi kesken. Mikä lie hiljalleen haipuva toivo sai roikkumaan mukana loppuun asti. Brownin henkilöt ovat stereotyyppisiä. Juonenkäänteet kärsivät pahemmasta uskottavuusvajeesta kuin Kreikan tilastokeskus. Myyttis-uskonnollis-apokalyptinen sävy on suoraan horoskooppisivuilta.

Mikä pahinta, kuunneltuna tekstin luonne (jankkaavaa ja kliseistä) todella hyökkäsi päälle... Ei pääse hyppäämään riviltä toiselle tai jättämään väliin kappaleita, joissa toistetaan edellisessä luvussa jo kertaalleen selostettua asiaa.  

Da Vinci -koodissa oli kiinnostavatkin puolensa. Tarinan mysteeri jaksoi vetää. Tässä ei jaksanut. Tuntui kuin olisi jo lukenut saman tarinan monta kertaa, niin suosittu tämä koodien ratkaisu -teema on viime vuosina ollut. Siinä lajissa vaikka Neal Stephensonin Cryptonomicon on huomattavasti enemmän minun makuuni. Loppusaldona Kadonneesta symbolista lähinnä hyvää turisti-infoa Washington D.C:n vierailua suunnittelevalle ja pari uutta määritelmää tutuille sanoille.

Ulkomuistista tyylinäytteenä: Rautalanka viilsi hänen yhteensidottuja ranteitaan.  Tai: hänen ystävänsä silmät hohtivat salaperäisesti. 

*huoh* 

To do -listalle: valitse parempia äänikirjoja. 

Dan Brown (2010). Kadonnut symboli. WSOY. Suomentaneet Kimmo Paukku, Hilkka Pekkanen ja Jukka Saarikivi. Äänikirja. 

Hesarissa Pentti Avola arvioi näin, Savon sanomissa Taavitsainen näin.