Kas niin, tätä kirjaa varten piti luoda uusi kategoria. Vaikka olenkin melko kaikkiruokainen, fantasiaa olen yleensä karttanut. Syystä tai toisesta menetän yleensä mielenkiintoni sillä siunaaman hetkellä kun ensimmäinen loitsu lausutaan. George R.R. Martinin Valtaistuinpeli piti kuitenkin hakea kirjastosta yllättävän suosituksen perusteella.
Valtaistuinpeli ei tosiaankaan ole mikään kevyt miekka-ja-magia -tarina. Se on perusteellinen, hyvin kirjoitettu ja varsin eläväinen saaga. Miekat kyllä heiluvat, mutta niiden jälkeä ei siloitella. Magiaa ei käytetä deux-ex-machina tyyliin. Ruumiit haisevat, kauniiden neitojenkin on pakko peseytyä, ja mukaville tyypeille käy välillä heikosti.
Kaikkiaan Valtaistuinpeli osoittautui silti ihanteelliseksi pakokirjallisuudeksi. Martinin luoma maailma on niin suuri ja niin täynnä yksityiskohtia, että siihen on helppo uppoutua. Suurin osa henkilöistä on melko tyyliteltyjä. Lievästä liioittelusta huolimatta he ovat kiinnostavia, koska useimmat muovautuvat kokemustensa myötä. Valtaistuinpelissä paha ei välttämättä saakaan palkkaansa - eikä ole aina edes ilmeistä, kuka on oikeastaan on pahis. Uhrista voikin tulla uusi, julmempi uhraaja.
Tyylin puolesta Valtaistuinpeli on melko suoraviivaista tekstiä ilman rakenteellisia yllätyksiä. Kuvaus pääsee välillä melkein karkaamaan turhaksi runoiluksi.... mutta ei aivan. Paikoin koristeellinen puheenparsi ei tunnu luonnottomalta aatelisväen suussa.
"Me kaikki valehtelemme", hänen isänsä sanoi. "Vai luuletko tosiaan, että uskoin Nymerian karanneen?"
Arya punastui syyllisesti. "Jory lupasi olla kertomatta."
"Jory piti sanansa", hänen isänsä sanoi hymyillen. "On olemassa asioita, joita ei tarvitse edes kertoa. Jopa sokea mies voisi nähdä, ettei se susi jättänyt sinua vapaaehtoisesti."
"Meidän oli heitettävä sitä kivillä", Arya sanoi surkeasti. "Minä käskin sen paeta, olla vapaa, etten halunnut sitä enää. Siellä oli muita susia, joiden kanssa se olisi voinut leikkiä, me kuulimme niiden ulvovan, ja Jory sanoi, että metsät olisivat täynnään riistaa, joten sillä olisi kauriita metsästettäväksi. Mutta se vain ulvoi ulvomistaan, ja lopulta meidän oli heitettävä sitä kivillä. Minä osuin siihen kahdesti. Se uikutti ja katsoi minuun ja tunsin suurta häpeää, mutta se oli oikein, eikö ollutkin? Kuningatar olisi tappanut sen."
"Se oli oikein", hänen isänsä sanoi. " Eikä valheestakaan... puuttunut kunniaa." [s. 202]
Arya punastui syyllisesti. "Jory lupasi olla kertomatta."
"Jory piti sanansa", hänen isänsä sanoi hymyillen. "On olemassa asioita, joita ei tarvitse edes kertoa. Jopa sokea mies voisi nähdä, ettei se susi jättänyt sinua vapaaehtoisesti."
"Meidän oli heitettävä sitä kivillä", Arya sanoi surkeasti. "Minä käskin sen paeta, olla vapaa, etten halunnut sitä enää. Siellä oli muita susia, joiden kanssa se olisi voinut leikkiä, me kuulimme niiden ulvovan, ja Jory sanoi, että metsät olisivat täynnään riistaa, joten sillä olisi kauriita metsästettäväksi. Mutta se vain ulvoi ulvomistaan, ja lopulta meidän oli heitettävä sitä kivillä. Minä osuin siihen kahdesti. Se uikutti ja katsoi minuun ja tunsin suurta häpeää, mutta se oli oikein, eikö ollutkin? Kuningatar olisi tappanut sen."
"Se oli oikein", hänen isänsä sanoi. " Eikä valheestakaan... puuttunut kunniaa." [s. 202]
Kirjasta tuli mieleeni mittakaavallaan Tarun sormusten herrasta ja värikkyydellään Kaari Utrion keskiaikakirjat. Valtaistuinpeli on kuitenkin ehdottomasti paremmin kirjoitettu kuin Tolkienin sormustaru (kuka oikeasti jaksaa harhailla kaikkien niiden muinaisten haltiasukujen perässä sivukaupalla?), eikä läheskään niin romanttinen kuin Utrion Tuulihaukka sisarromaaneineen (Martin ei juuri haaskaa aikaa makuupatjalla käytäviin taisteluihin).
Ei tämä ehkä suurta maailmankirjallisuutta ole, mutta ehdottomasti parempi kuin olisin fantasiakirjalta odottanut. Siitäs sain ennakkoluuloineni... ja to do -listalle seuraavat osat. Tulen ja jään laulu -sarjasta on ilmeisesti suomennettu ainakin kolme osaa lisää.
George R.R. Martin (2009). Valtaistuinpeli. Helsinki: Kirjava. Suomentanut Satu Hlinovsky.
Yllättävää kyllä, arvosteluja ei montaa löytynyt, tässä kuitenkin nimimerkki Erkan arvio Kirjavinkit-sivuilta.
Vietin yötä etsien mielenkiintoisia blogeja liittyen kirjoihin, ja törmäsin lopulta tänne.
VastaaPoistaHienoa, että herra Martinin kirjat ovat päässeet murtamaan mielikuvia ja ennakkoluuloja fantasiakirjallisuudesta! Itse olen kasvanut high-fantasy-kirjallisuuden parissa ja varttuessa löytänyt rakkauden low-fantasyn meningeissä, jossa elämä on oikeasti kurjaa ja sankaritkin kuolevat joskus.
Suosittelen ehdottomasti lukemaan sarjaa eteenpäin, ja mikäli haluat joskus kokeilla toista fantasiakirjailijaa, jonka kirjat eivät ole yhtä raadollisia kuin Martinilla ja sisältävät pienen naisellisemman kosketuksen, suosittelen Robin Hobbia ja hänen Näkijän taru-sarjaansa.
Katsotaan jos minäkin löytäisin tästä blogista jotain uutta luettavaa :)
Kiitos Anonyymi: itse asiassa koko pinkka Martinia odottaa joulupyhiä :-D
VastaaPoistaSäästän vinkkisi Robin Hobbista vastaisen varalle.
Hei!
VastaaPoistaKiva, että löysin uuden kirjablogin. Martinin Tulen ja jään laulu on suosikkisarjani vaikka en yleensä lue fantasiaa, koska niin suuri osa siitä on suunnattu nuorisolle. Mutta Martinin realismiin pyrkivästä saagasta pidän kovasti.
Itse asiassa sarjasta on suomennettu jo neljä osaa ja aivan tuore viides kirja ilmestyy markkinoille heinäkuussa.
Henkilöt syventyvät ja avautuvat, kun sarjaa lukee eteenpäin sillä Martin vaihtaa yllättäen näkökulmahenkilöitään. Antoisia lukuhetkiä!
Kiitos Minna Kristiina ja tervetuloa vain tänne :-)
VastaaPoistaitse asiassa luin ne seuraavat osat sittemmin englanniksi, ja viideskin on ennakkotilauksessa jo. Toiveikkaasti odottelen Dance with Dragons'ia kesälukemisiksi.