Mielen häiriöitä

Minette Waltersin psykologisesti painottuvien dekkareiden lukeminen jatkuu... Aiemmin tänä vuonna on käsitelty Kuvanveistäjä, Ruumis jääkellarissa ja Umpikuja. Nyt olen nautiskellut vuonna 2005 suomennetun Mielen häiriöitä. Tässä kirjassa Walters palaa Kuvanveistäjän teemoihin, sillä kyseessä on menneisyydessä tapahtuneen murhan selvittäminen.

Mielen häiriöissä surmatyö on tehty yli 30 vuotta sitten - ja mikä parasta, murhaaja on jo tuomittu ja kuollut vankilassa. Oikeudenkäyttöä tutkiva professori ottaa kuitenkin kirjassaan tapauksen esille esimerkiksi todennäköisestä oikeusmurhasta, ja saa yhteydenoton paikalliselta asukkaalta, joka on jo pitkään omista syistään epäillyt virhettä. Tapauksen selvittely johtaa kaksikon myös muiden paikallishistoriaan kätkeytyvien kummallisten tapausten jäljille; murhan lisäksi selvitellään kadonneen teinitytön kohtaloa ja kaukaisena kesänä tapahtunutta joukkoraiskausta. Tapahtumia 30 vuotta aiemmin todistaneet joutuvatkin miettimään nyt mennyttään nykyisyyden valossa.

Kuten muissakin lukemissani Waltersin kirjoissa, huvi on paljolti ihmisissä ja heidän välisessään dynamiikassa. Mielen häiriöiden epäsuhtainen taistelupari ja tärkeimmät sivuhenkilöt muodostavat kiinnostava kokonaisuuden. Professori Jonathanin ja kaupunginvaltuutettu Georgen yhteistyön ja suhteen edistymistä on kiinnostava seurata; niin perusteellisten antipatioiden vallassa se lähtee liikkeelle. Kirjan parasta antia ovatkin dialogit, joiden kautta pääsee seuraamaan, miten ihmiset tulkitsevat toisiaan - oikein ja väärin.

"Syntipukki on ehkä väärä nimitys. Piiskauspoika olisi ehkä sopivampi. Edellisen selkään sälytettiin juutalaisten synnit ja ajettiin erämaahan, jälkimmäistä piiskattiin toisen virheiden takia. Kummassakin tapauksessa syyllinen selvisi rangaistuksetta. Hyvin kiero idea."

"Mutta vanha." Jonathan veti toisen tuolin itselleen. "Jeesus kuoli ristillä ottaakseen maailman synnit harteilleen. Vai olenko käsittänyt väärin?"

Georgea hymyilytti. "Tiedätte että ette ole", hän sanoi ja levitti lautasliinansa. "Mutta on eria asia jos Jumalan poika vapauttaa maailman syynnistä kuin jos sitä vaaditaan joltain vuohiparalta." Hän otti Jonathanin lautasen ja kauhoi sille lammaspataa. "Tässä taas yksi eläinuhri", hän laski leikkiä ojentaessaan lautasen. (s. 82)

Viattomien rankaiseminen tai ainakin viattomien kärsiminen näyttää olevan yksi Waltersin kantavista teemoista; kaikissa neljässä nyt lukemassani kirjassa nostetaan esille syyttömien joutuminen kärsimään syyllisten puolesta. Tuomion voi antaa oikeusistuin tai yhteisö; näyttää siltä että joku sen langettaa aina. Ellei todellista syyllistä löydy, on viattoman kärsittävä. Sama lainalaisuus näyttää pätevän niin yksittäisten rikosten kuin kokonaisten etnisten ryhmien kohdalla.

Kuten Umpikujassakin, Walters käyttää tarinan kuljettamiseen osin dokumentteja: otteita kirjasta, lehtijuttuja, poliisin kuulustelupöytäkirjoja sekä henkilöiden toisilleen lähettämiä kirjeitä ja sähköposteja. Tässä tapauksessa tekniikka toimii hyvin; lukija pääsee henkilöiden kanssa tulkitsemaan tietoja ja muodostamaan oman mielipiteensä. Mielen häiriöissä menee kuitenkin aikansa ennen kuin tarinaan pääsee sisälle. Ensimmäiset sata sivua vasta lämmitellään - mutta kun tarina alkaa vetää, se pitää hyvin otteessaan, vaikkei kyseessä mikään hiuksia nostattava mysteeri olekaan.

Minette Walters (2005). Mielen häiriöitä. Helsinki: WSOY. Suomentanut Eva Siikarla.

Jukka Petäjä yhdistää Hesarissa Mielen häiriöiden tutkimukset Bodom-järven murhien jälkipyykkiin. Blogeissa kirjaa on lukenut ainakin Kuutar.