Murha laitumella

Penjamin mainitsi tämän kirjan kevään lukulistansa yhteydessä: "lampaat (!) ratkovat rikoksia"... Lampaat? Tietysti se oli pakko lainata.

Ajattelin jotenkin epämääräisesti, että lampailla olisi kirjassa pienehkö rooli. Tiedättehän, tyyliin koira-joka-ei-haukkunut. Olin väärässä.

Kyse on todellakin dekkarista, jossa lammaslauma päättää selvittää miten heidän paimenensa George päätyi laitumelle elottomana lapio ruumiissaan. Muitakin rikoksia ja outouksia lampaiden setvittäväksi tulee, sillä totisesti ihmisten tiet ovat mutkikkaita. Onneksi lauma ei ole ihan tietämätön ihmisten maailmasta, sillä George on pitänyt tapanaan lukea lampailleen. Iltasadut ovat hyväksi lapsille, mikseivät siis lampaillekin? Ainakin neiti Maple, mahdollisesti maailman viisain lammas, on selvästi ottanut opiksi kuulemansa rikosromaanin puolikkaan.

Swann onnistuu mainiosti kehittelemään lampaille oman varsin uskottavan ja johdonmukaisen tavan hahmottaa maailmaa. Rakenteellisesti Murha laitumella on yksioikoinen, lukuunottamatta muutamia unijaksoja. Takautumien virkaa tekevät joidenkin lampaiden muistot, jotka Georgen kuoleman jälkeen osoittautuvat merkityksellisiksi.

Kieli on hyvää ja sujuvaa. Alkuteos on ilmeisesti ollut saksankielinen. Lukunäytteen otan ihan alusta:

"Se on voinut olla vain ihminen - tai erittäin iso apina." Othello oli viettänyt hyvin järisyttävän nuoruuden Dublinin eläintarhassa, johon se muisti viitata aina tilaisuuden tullen. 

"Ihminen." Maple nyökkäsi tyytyväisenä. Epäiltyjen määrä väheni nopeasti. "Minusta meidän on selvitettävä, millaisesta ihmisestä on kyse. Sen olemme vanhalle kunnon Georgelle velkaa. Kun kulkukoira raateli jonkun karitsoistamme, hän yritti aina löytää syyllisen. Sitä paitsi George oli meidän. Hän oli meidän paimenemme. Ei kellään ole oikeutta iskeä häneen lapiota. Tämä on sudetusta, murha!" (s. 14)

Juonta ei kannata paljastaa, sillä tarina saa makunsa lampaiden pyrkimyksistä ymmärtää ihmisten kummallisia toimia ja tarkoituksia, siitä miten ne tulkitsevat ja reagoivat tapahtumiin. Hykerryttäviä hetkiä riittää myös lampaiden omien keskinäisten suhteiden kehityksessä.

Tuskin haluaisin lukea tusinoittain dekkareita, joissa lampaat ovat pääosassa - mutta yksittäisenä erikoisuutena Murha laitumella oli herkku. Jos piti Ruohometsän kansasta, tai tykkää leppoisista dekkareista, nauttii luultavasti myös tästä.

*ei onneksi tykkää lampaanlihasta*

Leonie Swann (2007). Murha laitumella. Helsinki: WSOY. Suomentanut Helen Moster.

Arvioita:
Milla Autio Hesarissa
Antti Nisula Savon Sanomissa