Sivut

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Yö yllä viljan

Toukkataivas! Tämä on lukutoukkailun tähtihetkiä, uusvanhan kirjailijan löytäminen. Ajatelkaas, joku on vuosikaudet kirjoittanut kirjan toisensa perään, etkä ole ikinä hänestä kuullutkaan. Sitten luet yhden - tsädäm - tiedät että luet loputkin.

Uunituoreisiin tulokkaisiin on kiva tutusta, mutta ollaanpa rehellisiä: esikoiseen ihastunut kärsimätön kituu joutuessaan odottamaan seuraavaa ties kuinka kauan. Ensirakkauden huuma ehtii haihtua, muut kirjat flirttaavat siinä välissä pään pyörälle... mutta uusvanha suosikki - mahtavaa. Mässäilemään pääsee heti. Aah.

Purkauksen innoitti Hilkka Ravilon romaani Yö yllä viljan. Kiinnostuin Ravilosta yhtenä Sallan lukupäiväkirjan kestosuosikkina ja valitsin vinkistä ensimmäiseksi Yön.

Kirja poseeraa tässä takkahuoneen hyllyssä.
Kirja on kertomus kuusikymppiseksi ehtineen Vapun elämästä, menneestä ja nykyisestä. Samalla se on raadollinen, häijynterävä jännitysromaani, jossa ei psyykkisiä iskuja pehmennetä. Lihanleikkaaja Vappu palaa entiselle kotipaikalleen, nyt näytösluontoisesti ruista viljelevälle Hiekkamäen tilalle. On haudattava entinen rakastettu ja kohdattava kauan sitten kuolleen pojan muisto, tilan emännästä puhumattakaan. Sattumoisin Vappu tapaa tilalla myös arkityöstään tutun miehen, torajyvistä kiinnostuneen kansantieteilijän. Olisiko aika jättää mennyt taakse ja aloittaa uusi elämä?

Enempää ei juonesta kannata sanoa. Lukekaa kirja!

Mikä teki tästä Yöstä hyvän, niin kiinnostavan ettei sitä meinannut päästää käsistään? Kaksin käsin kaiveltuani tulen siihen tulokseen, että salaisuus on päähenkilössä ja rankassa näkemyksessä ihmisluonnosta. Ja vaikka kirjan tarina on takapeilistä katsoen synkkä ja pimeä kuin suljettu säkki, päivittäisen elämän kuvauksessa on paikoin lähes hilpeä sävy.

Juonikin on pätevää tavaraa, vähintään Minette Waltersin veroista joskin ehkä hidastempoisempaa. En muuten tarkoita tuota moitteeksi; minusta tarinan rytmi on juuri sopiva. Myös rakenne toimii. Nykyhetkessä etenevän kertomuksen rinnalla kuljetaan välillä Vapun menneisyydessä, kaukana lapsuudessa, nuoruudessa, Hiekkamäen vuosissa. Vappu tulee tutuksi vähän kerrallaan. Hän onkin poikkeuksellisen kiinnostava päähenkilö: ikääntyvä työläisnainen, vivahteikkaasti ympäristöään havainnoiva, kouluja käymätön, käytännöllinen, seksuaalinen. Vapussa on karskia realismia. Hän enimmäkseen ottaa asiat niin kuin ne ovat.

Tai ehkä homman niksi on kielessä. Minä-kertoja Vapun ajatukset on kirjoitettu hulppean suorasukaisiksi, ja havainnointi on niin terävää kuin vain voi ikääntyvältä ja älykkäältä naiselta odottaa. Miten Ravilo osaakin kirjoittaa katkeruutta, jossa ei ole kitinän sivumakua? Vappu ei luule itsestään liikoja, eikä tosin muistakaan. Ei ole ollut aihetta.
On tarpeeksi lämmintä istua parvekkeella kahvikupin ja Hesarin kanssa. Yritän keskittyä lehteen, mutta samat uutiset olen kuullut jo televisiosta. Puolet lehdestä on asioita, joilla en tee mitään: selostusta, miten joku on juossut, heittänyt keihästä, hypännyt ja uinut. Palstatolkulla rohkeaa seksiä livenä, sivukaupalla autoja, joiden ostamiseen ei kenelläkään luulisi olevan raha eikä tarvetta. Asuntoja, joiden hintojen näkeminenkin vie säästöt tililtä. Ja turhaan kukaan on työtön, kun työtä löytyy researcherille, sales managerille, business developerille, assistant controllerille. 
Alan valmistella lähtöä Korkeasaareen. Olen jo ovella menossa, kun puhelin taas soi. Jos se nyt on palvelupäällikkömme Tommi, sanon meneväni työpaikkahaastatteluun. Saavat siitä hilpeän jutunaiheen: kuuttakymmentään lähestyvä Vappu kuvittelee löytävänsä uuden työpaikan! Minne se hakee? Suomen pankin johtaja voi kuusissakymmenissään siirtyä europankkiin ja ministerin virassa dementia on etu, mutta tavallinen ihminen ei senikäisenä enää uutta työpaikkaa löydä. (s. 9-10) 
Samalla mehukkaalla tavalla Ravilo käsittelee kaikkea, niin rumaa kuin kaunistakin. Mutta enimmäkseen rumaa. Ja silti tätä oli mahtavaa lukea. Tarina hengittää hyvin vaikka ilma onkin saastunutta. Sairaan hyvää tavaraa.

Nettihaulla selviää, että kaikki tai useimmat Ravilon kirjat käsittelevät jotenkin pimeää puolta: sopii mulle, vastapainoa kevätauringolle. Ja niitä on monta, ainakin kuusi vielä. Märta Tikkanen saa nyt odottaa, taidan etsiä sitä oman sielunmaailman peiliä ensin näistä raviloista.

Joka päivä on naisten päivä, puolelle maailmaa... siitä huolimatta - hyvää naisten päivää!

Hilkka Ravilo (2001). Yö yllä viljan. Jyväskylä: Atena.

Arvioita ja kuvauksia:
Sallan lukupäiväkirjassa
Lukupaikka -blogissa
Kiuruveden kirjaston sivuilla
(en tajua ettei tästä ole enempää kohkattu :-) )

13 kommenttia:

  1. En ollut aiemmin kuullutkaan tuosta Hilkka Ravilosta, en ole hänestä myöskään Sallan lukupäiväkirjasta lukenut. Olipa sinulta todella ihastunut arvio kirjasta. :) Ihana lukea!

    VastaaPoista
  2. Luin viime kesänä ekan Raviloni ja ihastuin kovasti. Aika ihme oikeastaan, etten ole Raviloa enempää lukenut. Yön yllä ainakin vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  3. Hymy huulilla luin kehusi. Lukutoukkailun taivas on sekin, että voi jakaa innostuksensa jotain kirjailijaa kohtaan! Mukavaa että tykkäsit tästä!

    Hanna, tiedän että olet lukenut monia sellaisia blogijuttujani joissa olen linkannut Raviloon, vaikka en hetkeen ole hänestä omaa juttua kirjoittanutkaan (voisinkin taas jossain vaiheessa lukea jotain häneltä). Joten et kyllä mitenkään voi sanoa, ettet olisi koskaan kuullutkaan. ;)

    Mä lähetin joskus ensimmäisiä blogijuttujani Ravilolle fanipostina ja hän ystävällisesti vastaili minulle. Eräs selitys hänen vähäiseen mediahuomioonsa on ainakin kirjailijan itsensä mukaan ikä: Ravilohan on nykyään jo seitsemänkymppinen, ja hän arvelee että kustantamot ja median edustajat panostavat mieluiten sellaisiin kirjailijoihin, jotka ovat nuoria ja nättejä. Surullista jos kirjailijatkin kärsivät ikärasismista, mutta valitettavasti siinä saattaa olla perää.

    VastaaPoista
  4. Niin siis Hannalle tarkoitan että olet muistaakseni jopa kommentoinut sellaisia juttuja joissa on linkki... sitä tarkoitin tietämisellä, selvänäkijä en ole. :)

    VastaaPoista
  5. Sallan innoittamana laitoin minäkin nimen muistiin. Antikvariaatissa poiketessani käteen sattui Mesimarjani, pulmuni, pääskyni, joka vielä odottaa lukuvuoroaan, mutta ei pitkään! Kiitos, Hanna! Olen muuten samaa mieltä, että on kiva löytää joku sellainen uusvanha kirjailija, jonka tuotantoon voi heti heittäytyä tarvitsematta odottaa vuotta paria ennen seuraavaa kirjaa.

    VastaaPoista
  6. Voi olla Salla, syytän sitten tätä hömeröä päätä. Minusta tuo nimi oli niin outo. Olen pahoillani jos näin erheytin. :)
    Menin niin suureellisesti sanomaan, etten ole kuullutkaan, ehkä pitäisi korjata, etten muistanutkaan tätä. Mutta olen nyt muutaman jutun lukenut Muriel Barberysta, eli sen nimen ainakin muistan. ;)

    VastaaPoista
  7. Salla, kirjailija varmasti ilahtui viestistäsi. Itse mietin kerran, että kirjoittaisin Rauha S.Virtaselle ja lähettäisin hänelle kandin työni, mutta en sitten uskaltanutkaan.

    VastaaPoista
  8. Tepäs olette poissaolessani intoutuneet keskuskustelemaan :-) Kivaa!

    Kuten näkyi, olin tästä kirjasta ihan hehkuissani - vakaa aikomus lukea KAIKKI - ja jos joskus en enää jaksa innostua kirjoista niin luokaa ihmeessä se hauta umpeen ;-)

    VastaaPoista
  9. Yritin jo katsoa tätä kirjaa huuto.netistä, mutta ei löytynyt.

    VastaaPoista
  10. Olet ihan oikeassa tuosta uusvanhan kirjailijan löytämisen ihanuudesta. Ja kiva kirjahylly muuten!

    VastaaPoista
  11. Luin viime vuonna Ravilolta Kuolleet lehdet, josta pidin kovasti ja siitä asti on pitänyt lukea lisää Raviloa, mutta toistaiseksi se(kin) on jäänyt pelkäksi aikomukseksi. Pitäisi kyllä nyt oikeasti ryhdistäytyä. :)

    VastaaPoista
  12. Hanna: voi surku. Onneksi on kirjastot :-)

    Tessa: kiitos! Kuva on uusimmasta osasta, jossa on vielä tilaa...

    Kuutar: Kivaa, saadaan aikaiseksi pientä Ravilo-aaltoa... aion tosiaan nämä tämän vuoden aikana hommata ja lukea. Seuraavana on tosin vuorossa Ravilon uusin, Muovikassimies.

    VastaaPoista
  13. Tuo lukunäyte riitti minulle, täytyy kokeilla!

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.