Sivut

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

The Red Queen

Olen niitä onnettomia, jotka hankkivat kirjoja kaikkialta. Minun tiedetään tulleen golfkentältä uuden kirjan kanssa... ja teatterista, ja kampaajalta. Kohta loppuvat ihan oikeasti hyllymetrit. Joudun katkolle.

Selvisin tiukan itsekurin ja iPadin ansiosta Lontoosta yllättävän vähäisillä kirjaostoksilla. Paluumatkalla Heathrown kentällä odotusaika pääsi tekemään tepposet ja eksyin kirjakauppaan. Siellä oli kaksi yhden hinnalla -tarjous, pakko oli tietenkin hankkiutua eroon viimeisistä punnista. Säästyy valuutanvaihtokulut. Puhtaasti järkisyistä siis hankin kaksi kirjaa lisää.

Toinen niistä on Philippa Gregoryn The Red Queen, joka kertoo Henrik VII:n äidistä Margaret Beaufortista. The Red Queen on jonkinlainen sisarteos vuonna 2009 ilmestyneelle kirjalle The White Queen, jossa pääosassa on Edward IV:n vaimo Elizabeth Woodville. The Red Queen on suorasukainen historiallinen romaani, jossa kunnianhimoinen Margaret itse on kertojana. Lukija kuljetetaan tämän intohimoisesti omaa sukuhaaraansa puolustavan naisen elämässä lapsuusvuosista Henrik VII:n valtaannousuun, joka olikin Margaretille hänen suurin voitonhetkensä, kohtalon täyttymys.

Gregory ei pahemmin koristele Margaretin elämäntarinaa, eikä ole tarpeenkaan, sillä historialliset tosiasiat ovat itsessään tarpeeksi kiinnostavia. Margaret naitettiin 12-vuotiaana Henrik VI:n velipuolelle Edmund Turdorille dynastisista syistä ja sai poikansa Henrik Tudorin jo kolmentoista vanhana. Edmundin kuoltua kulkutautiin Margaretin raskausaikana leskityttönen naitettiin oitis uudelleen ja poikavauva jätettiin setänsä hoiviin. Toinen avioliitto päättyi miehen kuolemaan taistelukentällä saaduista haavoista, mutta tässä vaiheessa jo aikuiseksi kasvanut ja merkittävää omaisuutta hallitseva Margaret otti päätökset omiin käsiinsä. Hän valitsi seuraavan aviomiehen itse.

Varhainen synnytys jätti jälkensä; myöhemmät avioliitot jäivät lapsettomiksi. Mutte ehkä Lancasterien ainoasta perillisesti ja hänen tulevaisuudestaan huolehtimisessa oli yhdelle naiselle tarpeeksi; ainakaan Gregoryn tulkinnassa Margaret ei lisää lapsia haikaile.

Kuvassa Queenin takaa kurkistaa The Wars of the Roses, historioitsija Desmond Sewardin jännittävä koosteteos 1400-luvun vaikeista vuosista Englannissa. Sewardin ostin jos muutama vuosi takaperin - tajusin juuri että sattumoisin muuten Lontoosta senkin! Kaivoin tämän hyllystä The Red Queenin luettuani, sillä muistelin että Seward käsittelee kirjassaan aika runsaastikin Margaret Beaufortia. Muistikuva piti kutinsa, sillä Margaret on yksi Sewardin valitsemasta historiallisesta henkilöstä, joiden kautta kirjan kuvaamaa ajanjaksoa tarkastellaan. Sewardin kuva Margaretasta on vähän puisevampi, mutta ylipäätänsä vaiheet täsmäävät melko hyvin.

Otankin lukunäytteeksi  pätkän, jossa Margaret pohtii uuden aviomiehen valintaa, mielessään maanpaossa olevan poikansa Henryn tulevaisuus:
He turned his coat after the battle of Towton to become a York, and rose high in  favour with King Edward. He is now steward of the royal household, as close to the king as it is possible to get, and is rewarded with great lands in north-west England that would make a fine match with my own lands, and might make a good inheritance for my son Henry in the future, although Stanley has children and a grown son and heir of his own already. King Edward seems to admire and trust him, though my suspicion is that the king is (and not for the first time) mistaken. I would not trust Stanley further than I could watch him, and if I did, I would still keep an eye on his brother. As a family they have a tendency to divide and join opposing sides to ensure that there is always one who wins. I know him as a proud man, a cold man, a man of calculation. If he were on my side I would have powerful ally. If he were Henry's stepfather I might hope to see my boy home in safety and restored to his titles. (s. 217)
Ja kyllä vain, Stanleyn Margaret nai, ilman että pariskunta edes tapasi ennen sopimusten allekirjoittamisneuvotteluja. Valinta osoittautui sikäli onnistuneeksi, että Stanleyssa hän löysi vertaisensa salaliittolaisen, kärsivällisen ja varovaisen. Ruusujen sota päättyi loppujen lopuksi Yorkin sukuhaaran tappioon. Tudorien aikana Margaret Beaufortia kunnioitettiin suvun kantaäitinä.

Olen lukenut Philippa Gregorylta melkoisen kasan historiallisiin henkilöihin perustuvia romaaneja; etenkin hänen Tudorien hovia käsittelevät kirjansa ovat olleet kiinnostavia. The Red Queen melkein jäi väliin, sillä The White Queen noituusjuonteineen oli lievä pettymys. Ihan kirkkainta kärkeä hänen tuotannossaan ei ollut tämäkään, mutta mukava lukuromaani historiasta kiinnostuneille. Kirjallisesti kiinnostavimpana on mieleen jäänyt The Boleyn inheritance, joka kertoo ehkä vähiten kuuluisasta Henrik VIII:n vaimosta Katherine Howardista; kenties siksi että sen kohdalla Gregory on antanut itselleen enemmän vapautta kuvitella tilannetta ja persoonaa. Katharine Howard on vähiten dokumentotu Henrikin kuningattarista, joten tilaa mielikuvitukselle on ollut... ja nuoren hupsun kuningattaren kohtalo on tietenkin traaginen.

Kirjailijan sivuilta selvisi, että odotuksista poiketen seuraavana ei olekaan Gregorylta tulossa romaani Yorkin Elizabethista eli valkoisen kuningattaren tyttärestä, josta tuli ensimmäisen Tudor-kuninkaan vaimo ja kuuluisan Henrik VIII:n äiti. Sen  sijaan ilmestynee syksyllä valkoisen kuningattaren äidistä, Jaquetta Woodvillestä kertova romaani, työnimeltään The Rivers Woman. Harmi - minua olisi kiinnostanut lukea Elizabeth-prinsessan ja hänen hurjan anoppinsa (eli tässä kirjassa tarkastellun Margaretin) suhteista enemmänkin. Ainakin historioitsija Sewardin mukaan anoppi hallitsi hovia rautaisella otteella! Ehkä The White Princess tulee joskus sekin.

Philippa Gregory (2011). The Red Queen. London etc.: Simon & Schuster.

Arvioita:
Lesley McDowel Herald Scotland
Laura Wurtzal Coventry Telegraph

7 kommenttia:

  1. "Olen niitä onnettomia, jotka hankkivat kirjoja kaikkialta. Minun tiedetään tulleen golfkentältä uuden kirjan kanssa... ja teatterista, ja kampaajalta. Kohta loppuvat ihan oikeasti hyllymetrit. Joudun katkolle."

    Mainiota. Ja niin tuttua. Katkolla tavataan! :D

    VastaaPoista
  2. Hei Booksy kirjoitan tähän nyt, että sinulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
  3. Jenni, salakuljetetaan pokkareita sinne osastolle kimpassa...

    Sara - kiitos! Tartun haasteeseen viikonloppuna, jospa alitajunta koostaisi siihen mennessä vähän settiä kasaan *raapii päätään*

    VastaaPoista
  4. Luin White Queenin ja Red Queenin viime vuonna - tykkäsin hirveästi! Pidin valkoisesta kuningattaresta, Elizabeth Woodwillestä enemmän ja siksi Red Queenin lukeminen muodostuikin hankalaksi, en oikein pitänyt Margaretista henkilönä. Silti, Gregoryn tarinankerronta on ihanaa ja mielenkiintoinen idea kertoa tapahtumista molemmista näkökulmista.

    Odotan kyllä kovasti The Rivers womania ja The White Princessiä. Tarinat tulevat varmaan nivoutumaan aika kivasti Tudor-sarjaan. Itsekin pidin kovasti tuosta Boleyn Inheritancesta, myös Constant Princess oli mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  5. Elizabeth Woodville oli ainakin paljon romanttisempi päähenkilö, Margaretin ego on niin suuri ettei tarinaan oikein mahdu muita :-) Minua kuitenkin häiritsi se taikuusjuonne vähän, Gregory kirjoittaa niin hyvää historiallista tavaraa, että tuntuu tarpeettomalta lisätä keitokseen magiaa.

    Samaa mieltä Constant Princessistä, siinä tuli kivasti se aikajänne esiin mitä ei yleensä muisteta kun keskitytään Katariinan ja Anna B:n kaksintaisteluun...

    VastaaPoista
  6. Kiva löytää muitakin Philippa Gregorystä tykkääviä! Aloitin juuri oman blogini ja sieltä löytyy juttu White Queenista. Samaa mieltä olen myös tuon noituus-sivujuonteen suhteen, siitä pitäisi varoittaa lukijoita etukäteen...

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.