Sivut

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Osallisuuden tunto

Kuva/kansi: Tammi/Taina Markko
Maarit Verronen on ollut agendalla vuoden mittaan. Osallisuuden tunnon lainasin jo kuukausia sitten, enkä oikein ymmärrä miksi se on painunut pahnoilla pohjille. Mutta siellä se vain oli, kunnes lainan uusimisraja alkoi häämöttää. Verrosta en kuitenkaan suostunut palauttamaan lukemattomana takaisin.

Hyvä että tuli tartuttua. Taas tykkäsin. Osallisuuden tunto on vähän erilainen kuin muut lukemani Verrosen romaanit, joissa on ollut vahva scifin tai fantasian vire. Osallisuuden tunnosta tulee paremminkin mieleen novellikokoelma Normaalia elämää, vaikkei elämä tässä kirjassa ihan yhtä vinksahtanutta olekaan.

Tarinan päähenkilö on Salla, vastaväitellyt sosiologian tutkija, jonka ajattelutottumuksiin menneisyys lastenkodissa on jättänyt jälkensä. Salla tekee tutkimusta naapurisuhteista ja kaivautuu myös omasta elämästään kadonneiden ihmisten kohtaloihin. Seurauksista taaksepäin syihin, tekoihin ja tapahtumiin silloin joskus. Hiljalleen hiipii Sallan omaankin arkeen uusi osallisuuden tunto. Olisiko joku ihminen ehkä sittenkin läheinen, jopa tärkeä?

Low key - mitä se on suomeksi? Vähäeleinen? Sellaista Verrosen tyyli minusta on, vähäeleistä. Hiljaisesti  pakottavaa. Tarina soljuu rauhallisesti eteenpäin, mutta ainakin puolet kirjasta on pinnan alla. Lukija saa ihan itse miettiä ja päätellä mikä ketäkin liikuttaa ja muuttaa. Siitä pidän Verrosen kirjoissa. Niissä on kaikenlaista pientä ovelaa... mutta juonikkuudesta huolimatta kokonaisuus on jotenkin konstailematon.
- Anteeksi, että häiritsen tähän aikaan, nuori iloinen naisääni pahoitteli kun Salla vastasi. - Minua pyydettiin etsimään joku, joka tuntee sellaisen henkilön kuin Jarno Vuorinen. En valitettavasti tiedä millä osastolla hän on työssä...
- Hän on täällä sosiaalitieteiden tutkimusyksikössä. Mistä on kysymys?
- Olisiko teillä aikaa keskustella hänen tätinsä kanssa?
Mikäs siinä - vaikka tuttavien sukulaiset saivat Sallan aina vähän varuilleen. Ei koskaan voinut tietää, olivatko he ongelmia vai ratkaisuja. Asiasta kuitenkin kannatti ottaa selvää. (s. 21)
Ai niin, selvän ottamisesta tuli mieleeni jotain mikä meinasi jäädä sanomatta: ihan niin kuin Ravilon kirjat ja osan Alasalmista, tämän Verrosen romaanin voisi luokitella dekkariksikin. Minusta tämä ei ole dekkari (eikä edes rikosromaani), vaikka kuolema käväiseekin. Palapeliksi Osallisuuden tuntoa voisin kyllä luonnehtia, mutta ratkottavat kysymykset ovat rikostapausta vaikeampia hahmottaa. Henkilökohtaisella tasolla tämä kirja sai minut miettimään yksinäisyyttä, varsinkin nuoren ihmisen yksinäisyyttä. Meillä juhlittiin tänään omalla porukalla Neitien pääsyä peruskoulusta; väkisinkin nousi mieleen siinä samalla Verrosen Jenninkartanon lapsien kovin erilainen tilanne.

Verrosesta en ole meuhkannut ehkä paljon kuin Ravilosta tai Alasalmesta, mutta tarkemmin ajatellen tässä on kyllä kolmas naiskirjailja, josta on tullut pysyvä TBR-listalainen. On mukava tietää, että hyllyssä odottelee lukematon kirja joltakulta näistä.

Kirjastoon - varastossa ei ole enää kuin yksi Alasalmi, täytyy täydentää!

Maarit Verronen (2006). Osallisuuden tunto. Helsinki: Tammi.

Arvioita:

Jukka Seppä Hesarissa
Tiina Ahokas Aviisissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.