Sivut

lauantai 13. elokuuta 2011

Kylmät kädet


Aamun Hesarissa julkaistiin syyskauden uusien kirjojen kooste. Vietinkin haaveellisen vartin ympyröimällä kaikki haluttavat ja päädyin viiteentoista kiinnostavaan. Mukana pari jo vuoroaan odottavaa. Valikointi on melkein tehtävä kirjailijan perusteella; eipä yhden rivin kuvauksesta kummoista käsitystä saa. Rasi-Koskisen Katariina olisi kyllä jäänyt lukematta luonnehdinnalla "kohtaamisia toden ja kuvitelmien rajoilla" - ei kuulostaisi yhtään minun kirjaltani!

Hyvältä näyttää syksy. Tervoa on tulossa ja Alistair Reynoldsia ja Kaari Utriota, ja se Sinisalo, joka on jo blogeissakin vilahtanut. Pimenevissä illoissa kajastaa lukulampun valoa...

Päivän varsinainen asia ei ole mikään syksyn uutuus. Olen kuluneen vuoden aikana lukenut Hilkka Ravilon kirjoja. Jo ensimmäisestä tiesin, että nyt on löytynyt kirjailija, jonka koko tuotanto pitää lukea. Taisin jo silloin tätä hehkuttaa, mutta sanon uudelleen: miten mukavaa onkaan löytää uusi vanha kirjailija! (Siis minulle uusi mutta kirjailijana konkari.) Sellaisen löydön jälkeen tietää, että monta hyvää romaania on odottamassa. Hehkuva esikoinen on toki hieno kokemus sekin, mutta sen luettuaan joutuu odottelemaan toista kirjaa vaikka kuinka kauan. Hilkka Ravilo, Arto Salminen, Lucy M. Montgomery, George R.R. Martin, Kage Baker - kaikki ovat olleet juuri tällaisia ihania uusvanhoja löytöjä minulle.

Tänään luin loppuun vuonna 2007 julkaistun Kylmät kädet, joka oli jälleen kerran taattua Ravilo-tasoa. Erinomaisesti rakennettu ja juurevalla, luontevalla tyylillä kirjoitettu kirja. Tapahtumat eivät etene ihan tasaisesti, mutta se ei haittaa ensinkään, koska muutenkin liimaudun joka sivuun.

Päähenkilö Meeri tuo mieleen Yö yllä viljan -romaanin Vapun. Meeri on ikänsä kovaa työtä tehnyt, vähään tyytynyt viisikymppinen leski, joka joutui pois sahan konttorilta nuoren, isorintaisen tuotannollis-taloudellisen syyn tähden. Uudella työpaikalla keittiössä Meeriä katsotaan pitkin nokkaa, sillä pienen kaupungin pahat kielet ovat tuominneet hänet todisteita kyselemättä. Kuppi menee lopulta nurin, kun kasvattitytär Tanita palaa kotikaupunkiinsa ja Meeri löytää jääkaapistaan parin käsiä, kirjakaupan kassissa. Mutta mitä on edessä - lisää vääriä tuomioita vai hengenlähtö kenties?

Meeri toi melkein vedet silmiin, niin kitkerännsuloinen on tämäkin tarina. Ravilo piirtää kuvan älykkäästä ja pragmaattisesta naisesta, joka ehkä katkeroituu muttei kovetu kuitenkaan. Tämä kirja onkin minulle esimerkiksi Mesimarjaa vakuuttavampi jossain mielessä. Pidin siitä miten Meeri on avoin kohtaamaan ihmisen ihmisenä, heti kun hänet itsensä kohdataan avoimesti ja asiallisesti. Hän kantaa vastuunsa, ja pakon edessä muidenkin vastuun, mitä nyt kerran sortuu hätäännyksissään pahaan tekoon...

Eikä Meerin jatkuvassa kestämisessä ja sietämisessä ole mitään marttyyrinkruunun kimallusta: sitä arkea vaan tulee eteen ja jaksettava on. Ravilon ihmiskuva osuu minusta niin hyvin nappiin tässä. Ei ole aikaa ja energiaa hienosyisille psyyken kriiseille: pitää selvitä skitsofreniaan sairastuvasta miehestä, vaikeasta lapsesta ja pyykeistä. Ei ole reilua, ei, mutta näin nyt vain on.

Kylmät kädet ei ole yhtä raaka kuin vaikkapa Mesimarjani, ei seksuaalisuuden sen enempää kuin väkivallankaan suhteen. Ajattelin taas, että Ravilon luonnehtiminen rikoskirjailijaksi on kovin harhaanjohtavaa. Minusta Kädet oli tarina rakkaudesta, selviytymisestä, tekopyhyydestä, elämän epäoikeudenmukaisuudesta, pienistä kaupungeista ja vähän kirjastoistakin. Samalla se on ironinen vierailu cappuccinokansan unohtamilla katvealueilla: siellä missä hullut ja röyhkeät korjaavat sadon, hiljainen hyve palkitaan huorittelulla ja porvariskakarat laulavat kirkkain silmin punalauluja.

Synkästä pohjavireestä huolimatta tämä oli minulle valoisin Ravilo tähän mennessä. Johtuisiko se osittain kirjoista? Meeri on lukutoukka, hänelle lukeminen on hengittämistä.
Lapsuuskodissa Meerille ei jäänyt aikaa lukemiseen, niinpä hän luki bussissa istuessaan ja koulussa välitunneilla. Ja kävellessään. Hän etsi reitit, jotka veivät puistojen halki, jolloin kuuli jo kaukaa hiekan ratinasta, jos joku oli tulossa vastaan. Hän kulki jalkakäytävillä talojen seinävieriä siksi, että seinän puolelta ei kukaan voisi häneen törmätä. 
Meeri kehitti tavan ottaa selville, oliko poika kiinnostunut kirjoista. Tanssikappaleiden väliajalla hän saattoi kysyä: "Mitä mieltä olet Mauri Sariolan romaanihenkilöistä? Eivätkö ne sinustakin ole turhan yksioikoisia?" Tai: "Minusta Mika Waltari kuvaa naisia kaksijakoisesti. Mitä mieltä sinä olet?" Monikaan poika ei tullut häntä toista kertaa hakemaan. (s. 52-53)
Niinpä. Sanoo paljon Meeristä, että hän kysyy silti. Tällainen vaivihkaa tehty luonnekuvaus on niitä juttuja, joista pidän Ravilon kirjoissa. Hänen henkilönsä ovat monessa mielessä aivan uskomattomia, mutta lukiessaan huomaa uskovansa ihan jokaikiseen, hullusta anopista kuukkelimieheen.

Hilkka Ravilo (2007) Kylmät kädet. Myllylahti. ISBN978-952-202-083-3.

Arvioita:
Helena Miettinen Savon Sanomissa
Salla Lukupäiväkirjassaan
Roz Kiltisti-blogissa

7 kommenttia:

  1. Minä tiedän Ravilon vain tuon Mesimarjani...-kirjan kautta enkä sen vuoksi ole oikein uskaltanut tarttua hänen kirjoihinsa. Kylmät kädet voisi olla parempi kaltaiselleni lukijalle, jos joskus hänen kirjaansa tartun.

    Kirjasyksystä tulee tosi kiinnostava, ei voi kuin huokailla ja odottaa. :)

    VastaaPoista
  2. hoo, kanssanisäkäs (no, toinen niistä - se lukutaitoinen joka ei hauku naapuruston muille nisäkkäille) avasi ääntään Hesarin ääressä aamulla: "KAUNOKIRJOJEN SYKSY" ... aloin tietysti heti vaatia kulttuurisivuja itselleni, mutta se roisto luki ne itse kaikessa rauhassa ensin :D

    meen jotenkin aina ihan yhtä sekaisin niistä sivuista, ja sitten jotenkin aina kuitenkin jään hieman pettyneeksi. vaikka ei kyllä pitäisi. olihan siellä nytkin vaikka ja mitä.

    VastaaPoista
  3. Katja, Kylmät kädet voisi tosiaan sopia sinulle paremmin, jos joskus tulee halua palata Raviloon :-) Tässä ei ollut minusta kuin kaksi lievästi raakaa kohtaa. Lasten heitteillejättö tosin saattaa väräyttää...

    Liina, ja tänään ilmestyi tietokirjaosuus... mutta siinä ei ollut minusta kovinkaan monta pakko-saada -kirjaa.

    Totta puhuen ei pitäisi kuolata uutuuksien perään kun on 101 naisten kirjaa kesken, 101 spefin helmeä kesken, Ravilo-, Salminen-, Alasalmi- ja Montgomery-projektit kesken, 10 kirjaston lainaa odottamassa ja viime vuonna hankittuja heräteostoksia ainakin 25 hyllyssä... Ja sitten blogit pukkaavat koko ajan hyviä ehdotuksia. ARGH! Mikä mahtava ongelma...

    VastaaPoista
  4. Minullekin Ravilo on uusi vanha kirjailija, josta luin vasta blogeissa kevättalvella. Kiinnostuin heti, mutta minä jästipää en vieläkään ole saanut ensimmäistäkään käsiini. Joka kerta, kun joku kirjoittaa Ravilosta blogeissa, innostun entistä enemmän - niin nytkin. Olen ajatellut aloittaa Mesimerjani... -teoksella, mutta ehkäpä tämä voisi olla vielä parempi avaus?

    VastaaPoista
  5. Älyttömän hyvä tuo luonneanalyysisi! Ja "ironinen vierailu cappuccinokansan unohtamilla katvealueilla" - juuri näin!

    Minulla onkin Hesarin listat vielä tutkimatta, olin viikonlopun reissussa joten täytyy katsella mitä kiinnostavaa sieltä löytyisi...

    VastaaPoista
  6. Paula, niistä, jotka itse olen ehtinyt lukea, suosittelisin aloittamaan tällä tai Yö yllä viljan -kirjalla. Kaikki ovat tähän mennessä olleet hyviä, mutta näissä oli erityisen selkeä ja kiinnostava keskushahmo .

    Salla, kiitos! Nämä Ravilot hersyttävät ihan runolliseksi :D

    Eikös olekin Hesarilta ystävällistä, että julkaisevat näitä koontilistoja... nimimerkillä 'liian laiska selaamaan kaikkien kustamoiden listat'

    VastaaPoista
  7. Ei sillä, että yhtään epäilisin Ravilon tason pudonneen jonnekin, mutta on hauska kuulla, että hänen kirjoissaan on vielä edessä mitä mieluisinta lukutyömaata!

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.