Cannery Row (Hyvien ihmisten juhla)

Kuva/kannen kuvitus: Little, Brown Book Group/Mick Wiggins

Äänikirjoja en enää oikeastaan valitse. Kun tuijottelen kirjastomme pientä äänikirjahyllyä, käy väkisinkin mielessä, että olen jo kuunnellut kaiken mitä sieltä haluankin kuunnella. En kerta kaikkiaan aio kuunnella Tarua sormusten herrasta äänikirjana... enkä enää ikinä aio kuunnella Nora Robertsia äänikirjana... eikä Kyllikki Virolaisen Neljännen elämän kynnyksellä innosta sekään. Huoh.

Odotellessani kirjastotädin lupaamaa Havukka-ahon ajattelijaa (on kuulema tulossa äänikirjana - jee!) tutkiskelin myös englanninkielisten äänikirjojen pikkuriikkisen valikoiman. Kovin montaa minulle uutta kirjaa ei joukkoon mahtunut, mutta John Steinbeckin Cannery Row näytti kiinnostavalta. En ole kovin kummoinen Steinbeckin fani; ainoa kirja, jonka häneltä tiedän varmasti lukeneeni, on Matka Charlien kanssa. Siitä muistelen pitäneeni, ja onhan Steinbeck suuren kirjailijan maineessa... joten Cannery Row tuli valittua.

Onnekas valinta. Kun ehdin tottua lukijan aksenttiin - ensimmäisestä luvusta en varmaan kuullut muuta kuin ääntämyksen - upposin Steinbeckin maalaamaan maisemaan mielihyvällä. Cannery Row'n ilmapiiri on niin hivelevän tunnelmallinen, ettei varsinaisen tapahtumajuonen suhteellinen kevys haitannut ensinkään. Hengittelin vain säilyketehtaiden reunustaman kadun ilmaa; katselin sieluni silmin alas mäkeä Palace Flop Housen ovelta Doran hyvämaineiselle huoratalolle; kuulin lukijan äänen takaa Western Biological'n talosta kantautuvan gregoriaanisen kirkkomusiikin.

Cannery Row kertoo pienestä kylämäisestä laitakaupungin palasesta ja sen asukkaista niin kauniisti, että mielikuvaan vajoaa kuin suklaakylpyyn. Kirjan keskeiset henkilöt ovat meribiologi Doc, jota naapurusto rakastaa hänen hyvän sydämensä tähden, ja pummi-Mack joukkioineen. Mack ja hänen kaverinsa kämppivät asunnoksi kunnostamassaan varastossa, joka tunnetaan nimellä Palace Flop House. Kaverusten päähän pälkähtää, että kunnon Doc'lle olisi mukava pitää juhlat. Alkaa monivaiheinen valmistelu: sammakkovaluutta, T-Fordin varaosavarkaus, alusvaatteista ommeltu tilkkutäkki ja peltivadissa leivottu kakku liittyvät kaikki kiinteästi asiaan.

Homma ei mene ihan putkeen... mutta lämmin sydän antaa ja saa paljon, silloinkin kun taskut ovat tyhjät ja laskut lankeavat väärälle maksajalle. Steinbeckin sanoma on lämmin, inhimillinen, humoristinenkin. Tämän kirjan jälkeen tuntee hetken sen taas niin selvästi: elämä on kaunista.

Hassua - luultavasti en olisi pitänyt tästä kirjasta yhtä paljon paperikirjana. Taidan olla vähän kärsimätön lukija; en varmaan malttaisi kaikessa rauhassa tunnelmoida vanhassa boilerissa asuvan pariskunnan tai kolmivarpaisen poikamiesjyrsijän kanssa. Saattaisin ärsyyntyä verkkaiseen tempoon ennen kuin kuvaus saisi tilaisuuden vietellä. Kuunneltuna kirja kuitenkin hurmasi, vie suorastaan jalat alta. Ehkä äänikirjamuoto sopii minun kohdallani erityisesti tämäntyyppiseen teokseen: Cannery Row on episodimainen rakenteeltaan, ja sisältää monia pieniä vignettejä, jotka eivät suoraan liity pääjuoneen.

Googlaillessa selvisi, että Cannery Row'lla on maantieteellinen esikuvansa Montereyssä - ja  kadun nimi muutettiin myöhemmin kirjan tähden Cannery Row'ksi. Kunnianosoitus vai turistitärppi? Wikipedia tietää myös kertoa, että Cannery Row'lle on jatko-osa, Sweet Thursday. Sen hankin ehdottomasti käsiini; nyt kun olen tutustunut porukkaan, osaan varmasti antaa arvoa paikallisvärille perinteisessäkin formaatissa.

John Steinbeck (2011, alkuperäinen 1945). Cannery Row. Hachette Digital. Lukija Trevor White. ISBN 978-1-4055-0920-6.

Arvioita:
Höh. Kirjasta löytyy lähinnä study guideja. Tämä on ilmeisesti niin keskeinen teos, että puolet kaikista amerikkalaisista opiskelijoista joutuu kirjoittamaan tästä esseen.