Sivut

tiistai 20. syyskuuta 2011

Tainaron


Tainaron tuli luettavaksi osittain 101 naisten kirjan listan tähden, osittain siksi, että aiemmin lukemani Krohnin tarinakokoelma Mitä puut tekevät elokuussa oli vaikuttava.

En oikeasti tiedä mitä sanoisin Tainaronista. Olisiko tässä sellainen tapaus, jonka pitäisi antaa saota alitajunnassa? Mutta pelkään, että vaikutelmani haihtuisivat, tunnelmaa olisi vielä vaikeampi tavoittaa... ja jos odottaisin tarpeeksi pitkään, en enää osaisi kertoa kirjasta mitään. Se katoaisi kuin uni aamulla, jäljettömiin, jättäen jälkeensä vain siruja, ehkä osan siipeä, sellaisen missä on kaunis kuvio.

Pahoittelut siis jo ennakkoon: nyt on tulossa adjektiiviketju, analyysista ei voi puhuakaan.

Tainaron on eräänlainen kirjeromaani. Se koostuu kertojan (naisen?) Tainaronin kaupungista yhdelle vastaanottajalle lähettämistä kirjeistä. Tainaronin erikoislaatuiset asukkaat ja käsittämättömät tavat kuvastuvat näistä matkakirjeistä unenomaisen kauniina ja absurdeina. Kirjoittajan vieraus outojen olentojen keskellä korostaa hänen inhimillisyyttään; hän kohtaa omat konventionsa eksyttävässä ja eksoottisessa ympäristössä muttei aivan kuoriudu niistä sentään.

Kirjeiden kertomus on yksisuuntainen; vastauksia ei tule eikä lopulta kai odotetakaan. Kirjeiden saajasta piirtyy vain välähdyksittäin kuva lukijalle, mutta niiden lähettäjän oikukkuus ja hauraus paistavat kirkkaina. Kokonaisuus on kuin Gaudin suunnittelema katedraali; käsittämätön, orgaaninen, mutkikas ja henkeäsalpaavan kaunis.

Mistä Tainaronissa on kyse? Identiteetistä, muutoksesta, perspektiivistä, muistoista... kuolemasta ja elämästä, vieraudesta, harhakuvitelmista, kaipuusta, oletuksista. Hyönteisistä. Metamorfoosista. En ehkä tiedä mistä on kyse, vaikka melkein luin tämän kahteen kertaan. Loppuun päästyäni huomasin selaavani lehtiä taaksepäin ja pysähtyväni uudestaan melkein jokaiseen kirjeeseen.

Lukukokemuksena tämä oli todella erikoislaatuinen. Hyvää harjoitusta runoja varten varmaan - Tainaroniin uppoutuessaan ei oikeastaan lue vaan paremminkin poimii vaikutelmia ja kehrää niistä merkitysseitteä kuin jonkin ajatuksen koteloa kutoakseen. Ajatus ei ole kypsä vielä; ehkä se ei koskaan lennäkään, kuihtuu kuoreensa vain...  (Että me eritämme sanoja ympärillemme, jottei todellisuuden silmä voisi katsoa meihin! Turha vaiva!)

Tämä sekavana hoiperteleva ja silmiään liian kirkkaassa valossa aristava postaus todennäköisesti pelästytti sinut täysin jos Krohn ei ole ennestään tuttu. Mutta harkitse vielä, anna Tainaronille tilaisuus. Kirja ei ole pitkä. Jos löydät rauhallisen hetken, jos maltat... tässä kaupungissa kannattaa vierailla.

Barcelona tuli ensimmäisen kerran mieleeni tässä:
Mutta täällä Tainaronissakin on eräitä, joihin silmä iltaisin kiintyy, koska he erittävät ohutta valoharsoa ja toisinaan, kiihtyessään, tuikkivat ja välkkyvät. Katson heitä ihaillen, kun he kiirehtivät kadulla ohitseni - aina nopeasti, melkeinpä tanssiaskelin. He ilmestyvät asunnoistaan vasta illansuussa enkä aavistakaan, mitä he tekevät sitä ennen koko pitkän päivän - ehkä nukkuvat vain. 
En ole koskaan nähnyt ketään heistä yksin, he liikkuvat parvina ja vapaina muodostelmina kuin jonkinlaiseen kuviotanssiin yhtyen toreilla ja aukioilla. Mutta jos sataa tai tuulee navakasti, välkkyjät sammuvat kuin kynttilät ja häviävät kattojen alle. Koettelemukset ja ankara ilmasto, rasittava työ ja odottamattomat mullistukset eivät ole heikäläisiä varten. (s. 21)

Kummallista, miten joskus voi nauttia kirjasta, josta ei ymmärrä oikeastaan mitään. Ja joskus taas vaikeaselkoisuuden häivähdyskin ärsyttää. En ymmärtänyt Tainaronia ensinkään. Se ei haitannut yhtään. Missä lienee ero? Odotuksissa tai mielentilassa? Tyylissä?

Leena Khron (1985). Tainaron. Postia toisesta kaupungista. WSOY. ISBN 951-0-13063-X.

Arvioita (uusintapainos otettu 2006):
Kirjavinkit
Sara Saran kirjat -blogissa
Hihii, Matthew Cheney Sfsitella on lukenut käännöksen tästä



7 kommenttia:

  1. Ehkä kyse on siitä kuitenkin, että jollain tasolla me ymmärrämme, mutta emme osaa sitä pukea sanoiksi, ei ole sanoja enää...

    Minulle tuli pakottava tarve tämän postauksesi jälkeen lukea Krohnia! Hänen tekstien kautta pääsen johonkin ihan toiseen tilaan, joka ei ole tämä, tässä ja nyt - vaan paljon, paljon enemmän!

    Kiitos, Booksy!

    VastaaPoista
  2. Aika samanlainen fiilis jäi: oikeastaan ei ollenkaan ymmärrä mistä on kyse tai mitä Krohn haluaa sanoa, mutta silti: ooh ja wau, huikeaa!

    VastaaPoista
  3. Minusta melkein kaikki Krohnin teokset ovat sellaisia, että niistä ei ymmärrä kuin pienen osan, mutta niistä nauttii siltä. Se on kummallista, yleensä kun moinen ärsyttää minua suuresti.

    Minä olen joutunut tekemään Tainaronista pitkän kirjoituksen kirjallisuudenkurssille, enkä silti voi sanoa siitä mitään täsmällistä. Todella hieno, hyvin merkillinen teos! Ja kurssin lopuksi opettaja vielä huomautti, että kiitos hyönteisanalyyseistä kaikille, mutta ei tässä kirjassa edes sanota, että se kertoo hyönteisistä tai minkäänlaisista ötököistä.

    Voi että. Nyt tuli hinku lukea Tainaron uudestaan.

    VastaaPoista
  4. Sara, olipas kauniisti sanottu! Halaan tuota ajatusta rintaani vasten :-)

    Satu, näin on. Krohn on kuin jokin kirjamaailman hallusinogeeni...

    Jenni, samaa kummastelin minäkin; miksi käsittämättömyys ei olekaan tässä kirjassa kamalaa... Jotenkin lohdullista, että perinpohjaisempikaan analyysi ei tätä täysin avaa.

    Opettaja tuossa vähän kärjisti minusta; kyllä hyönteisyys siellä aika selvästi on, vaikkei Tainaronin asukkaita sellaisiksi sanotakaan... ja eiväthän he hyönteisiä meidän normaalissa tarkoituksessamme toki ole, vaan jotain hyönteisenkaltaista korkeintaan.

    Luulen, että minullekin tulee ikävä tätä kirjaa, nyt kun vein takaisin kirjastoon. Täytyy pitää silmät auki josko tulisi jossain vastaan; enemmin tai myöhemmin pitää lukea tämä uudestaan.

    VastaaPoista
  5. Tainaron on outo kirja, se väistää kosketusta ja muuttuu. Joskus siellä on sellaista merkillistä kaksoisvalitusta että saman lauseen aikana jokin kuvailtava kohde on yhtä aikaa sellainen ihan oikea pikku hyönteinen ja isompi antropomorfinen ötökkä...hieno teos on mutta vaikea siitä on sanoa mistä se kertoo.
    En ehkä nostaisi tätä kenellekään joka ei ole aiemmin Krohnin kirjoja lukenut, tutustumiseen ehkä tuo Mitä puut tekevät elokuussa tai Donna Quijote tai Datura tai joku sopii paremmin, mutta on se hieno.

    VastaaPoista
  6. hdcanis, saatat olla oikeassa :-) Ehkä Tainaron on vähän hurja aloitus Krohnin tuotantoon... en tosin ole itse lukenut vielä kuin nämä kaksi, tämän ja puut, mutta onhan tämä kieltämättä hyvin erikoislaatuinen kirja.

    Mutta myös huikean hyvä. Sanot tuon hyvin, "se väistää kosketusta ja muuttuu" - lukiessaan Tainaronia on ihan erilaisessa tilassa kuin lukiessaan perusromaania.

    VastaaPoista
  7. Minä aloitin Krohniin tutustumisen tästä ja lumouduin täysin, mutta toisinkin saattaisi toki käydä koska erikoislaatuinen tämä tosiaan on. :)

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.