Vääränlainen mies

Kuva/kansi: Otava/Emmi Kyytsönen 

Lukupiiri iskee jälleen. Tällä kertaa olemme lukeneet runoja. Tai ei, sanotaan niin kuin kirjan liepeessäkin sanotaan: runomaisia laulutekstejä.

Anna-Leena Härkösen Vääränlainen mies on tosiaan kokoelma laululyriikkaa. Osa on sävelletty, osa ei, mutta käyttötarkoitus on joka tapauksessa vaikuttanut tekstien muotoon ja kieleen. Oma runolukemiseni on vielä sen verran alkutekijöissään, ettei tee mieli kovin vankkoja lausuntoja muodollisista seikoista laukoa.

Silti sanon kaiken uhallakin, että nämä Härkösen tekstit ovat aika leimallisesti nimenomaan lauluja. Kun näitä lukee runoina, tekee mieli yrittää laulaa. Tuskallinen tuntemus sekä minulle että lähipiirille. Hmm. No, meillä on lukupiirissä joitain runoutta enemmän lukeneita ja kirjoittaneitakin, kuuntelen illalla kunnoituksella heidän kommenttinsa.

Ajattelin osittain Vääränlaista miestä kun luin Jennin blogista pohdiskelua runouden "vaikeudesta". Sielläkin tulivat laulujen sanoituksen esille. Nämä Härkösen tekstit on minusta juuri sellaista aika helposti lähestyttävää käyttörunoutta. Löydän monesta tekstistä jonkin kauniin ja puhuttelevan kohdan. Lukemiseen ei tuskastu, paitsi mitä nyt vähän ärsyynnyn kertosäkeistä välillä.

Olen lukenut tätä muutaman viikon vähän kerrassaan. Eilen itsenäisyyspäivänä luin loppuun ja selailin alkua uudestaan. Lukupiirivetäjämme antoi vaikean tehtävän, pitäisi valita mielestään paras runo kokoelmasta.

Auts. Olen tosi huono rankkaamaan mitään luettavaa paremmuusjärjestykseen, kun se paremmuus on niin kovin häilyvää. Kirjojen kanssa ainakin käy usein niin, että lukuhetken tunnelmat vaikuttavat kovastikin siihen miten kirjan kokee. Parhaan kirjan valitseminen, se on kuin yrittäisin päivänsäteitä haavilla koriin pyydystää ja sitten riviin järjestellä. En osaa - ja jos hetken kuvittelen osanneeni, saan ahdistusta siitä, että pakotan jotain kirkasta omaan mielivaltaiseen listaani. Okei, joskus tulee ilmestys. Joskus jokin kirja (tai miksei runokin) saa maailman järisemään. Jos antaisin pisteitä, ne olisivat sitten niitä viiden tähden tekstejä.

Tuo OTT-poikkeama syntyi, kun mietin, että on hyvin vaikea valita näistä runoista parasta, siksikin, ettei mikään niistä saanut aikaan suurempaa sydämentykytystä. Tykkäsin monessa runossa jostain kohdasta, mutta mikään ei saanut aikaan sellaista kolausta, jonka yhdistän Oikein Hyvään runokokemukseen. Hemmetti että runous on vaikea laji, lukea ja varmaan kirjoittaakin.

Härkösen tekstit ovat sujuvia ja teräviä ja osuvia ja hauskojakin, mutta hengitin silti ihan tasaisesti koko ajan.

Lopulta poimin kirjanmerkkilappujen pohjalta "parhaiden" nelikoksi seuraavat: Toivomus, Älä kysy mitään,  Mä päätin sua rakastaa ja nimitekstin Vääränlainen mies. Näistä ensimmäisessä ja viimeisessä on minusta kivaa kiukkuista energiaa ja ironinen silaus...

Mutta valitsen nyt sitten lukupiirin kyselyyn tuon Älä kysy mitään -runon, ihan siksi että se on kokoelman runomaisimpia ja pidän räjähtävästä lintuparvesta. Seuraavassa runo viimeistä säkeistöä lukuunottamatta:

Älä kysy mitään 

Älä kysy
älä kysy mitään
tulin takaisin, ja pysynkin,
niin luulisin 

Näet silmistäni sen
mitä sinun pitääkin
älä pyydä yhtään sanaa
tyydy siihen 

Älä kysy
älä kysy mitään
oon täällä taas,
ja tyhjää täynnä eilinen
ja kun katson taakseni
en pysty mitään näkemään
enkä puhumaankaan,
en, vaikka tahtoisin 

Joskus ehkä kerron kuinka itkin
kun lintuparven lentoon räjähtävän näin
ja kuinka häntä kaksin käsin puristin
ahtaan huoneen hämärässä jälkeenpäin
ja joskus ehkä kerron kuinka
huusin
huusin ääneen
hänet hyvästeltyäin 

(s. 28-29)

Helposti lähestyttävä kokoelma. Ei vetänyt jalkoja alta, mutta puhutteli kumminkin jollain tasolla.

Anna-Leena Härkönen (2010). Vääränlainen mies: Lauluja. Otava. ISBN 978-951-1-24189-8.

Arvioita:
Eija Komu Keskisuomalaisessa
Kirjavinkit
Susa Susan kirjastossa

EDIT: Lyhennetty runoa luvattoman julkaisemisen välttämiseksi. Tekijänoikeudellisesti runo on teos, jota ei saisi siteerata kokonaan. Ups.