Mutta jokin raja kai lainojen uusimisellakin; kirjastopinoni on taas alkanut kasvaa sellaista tahtia, että pohjimmaisiin on käytävä käsiksi. Joten otin Avioliitot esille.
Avioliitot on erikoislaatuinen rakkauskertomus. Kaitsijat määräävät Kolmannen vyöhykkeen herkän kuningattaren, Al Ithin, naimaan Neljännen vyöhykkeen velvollisuuksiinsa vyöttäytyvän soturikuninkaan Ben Atan. Seuraa kulttuurien ja henkien yhteentörmäys, joka vääntää molempien puolisoiden sielut sijoiltaan. Hallitsijoiden vavistus järisyttää heidän valtakuntiaankin. Vauraan Kolmannen vyöhykkeen sopusointuinen seisova vesi alkaa pyörteillä ja patriarkaalisen Neljännen vyöhykkeen sotilaallinen marssi seota tahdista.
Kaikkein viimeiseksi Ben Ata oli huutanut sotajoukkojensa päällikölle: - Käy hakemassa se... ja tuo hänet tänne. Minä olen mennyttä miestä jollen... Sillä samaan aikaan kun Al Ith oli itkenyt ja kapinoinut asunnossaan, Ben Ata oli kierrellyt kiroillen ja raivoten armeijansa leirejä. Ei ollut ainoatakaan sotilasta joka ei ollut kuullut, mitä hänen kuninkaansa ajatteli tästä avioliitosta johon hänet oli pakotettu, ja leireissä oltiin osanottavaisia, juotiin, naurettiin ja esitettiin rivoja maljoja joita toisteltiin pitkin Neljättä vyöhykettä.
Myös tämä kohtaus on tarinankertojiemme ja taiteilijoittemme suosikkeja. Al Ith väsyneellä hevosellaan raakojen nauravien miesten piirittämänä. [--] (s. 15)Tämä kirja oli Shikastaan verrattuna helppoa ja miellyttävää luettavaa, soljuva tarina jonka jälkeen on virkistynyt olo. Ei sillä, että tämä mikään miellyttävä romanssi olisi, mutta Lessing on osannut rakentaa kertomuksen niin, että repivätkin palaset tuntuvat väistämättömiltä ja tarpeellisilta osilta kuviota. Henkilöihin ei varsinaisesti eläydy - niin selvästi tämä on vertauskuvallista kerrontaa, ikään kuin opettavaista satua - mutta silti heidän edesottamuksiaan seuraa myötätunnolla. Lempeää muttei hempeää.
Opettavaisen sadun tuntuma syntyy tietysti siitä, että tarinaa kertovat Kolmannen vyöhykkeen arvostaan ja arvoistaan tietoiset kronikoitsijat. Kun kronikoitsijat mielessään jälkikäteen purkaa yhtälöstä, paljastuu Avioliittojen opetuksen tulkinnallisuus ja kuva kirjasta muuttuu uudestaan. Jos tarinan viesti pitäisi yhteen lauseeseen tiivistää, se on kai viimeisiltä sivuilta löytyvä tyytyväisyys ei ole korkein hyvä.
Mutta mikä on? Ehkä pyrkimys parempaan? Siihen vihjaa ainakin Vyöhykkeiden hierarkkisuus. Toisaalta, jos tätä lukisi poliittis-kulttuurisena vertauskuvana, ehkä Lessing sanookin, että vieraat kulttuurit voivat rikastuttaa toisiaan ja elää rinnakkain vain kanssakäymisen ja sekoittumisen kautta, vaikka keskinäinen ymmärtämättömyys vuorovaikutusta hiertääkin. Eritys ei palvele minkään osapuolen tarpeita pitkällä aikavälillä, sillä ymmärrystä ei synny ilman kanssakäymistä.
Olen jostain jäänyt sellaiseen käsitykseen, että Avioliittoja pidetään feministisenä kirjana. Ehkä se on, mutta täytyy sanoa, etten erityisesti kokenut tätä sellaisena. On toki huomionarvoista, että Neljännellä vyöhykkeellä nimenomaan naiset ovat korkeampien pyrkimysten vartijoita ja ylläpitäjiä... mutta kaikkiaan tämä tuntui ainakin minusta enemmän yleisinhimilliseltä kuin korostuneen feministiseltä tekstiltä. Mutta näinhän se menee, kertomus kuten kauneuskin on katsojasta kiinni.
Avioliitot jätti kaikin puolin hyvän maun suuhun. En usko, että unohdan tätä kirjaa ihan pian; se jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Nyt kun asiaa ajattelen, kaikki tähän mennessä lukemani Lessingit ovat aika mieleenpainuvia. Kovaa lääkettä siis! Kannattaakin varmaan vähän säännöstellä näitä eikä ahmia. Mutta ehdottomasti luen lisääkin. Sellaiselle, joka ei ole Lessingin scifi-tuotantoa lukenut, voisin melkeinpä suositella tästä aloittamista - siinä missä Shikastan rakenne haastaa ja vaatii, Avioliitot johdattelee pehmeämmällä polulla.
Doris Lessing (1983). Canopus Argossa: Arkisto. Avioliitot vyöhykkeiden välillä (Kolmannen vyöhykkeen kronikoitsijoiden kertomana). Otava. Suomentanut Eva Siikarla. ISBN 951-1-07289-7.
Arvioita:
Kirjavinkit
(Eikö muita suomeksi? Jos löydät, vinkkaa!)
Hyvä!
VastaaPoistaLuin yhden Lessingin kokonaan ja toisenkin pääosin, tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Lessing oli muistaakseni syntynyt Persiassa 1919.
Kiva kuulla että tykkäsit, minäkin aikanaan yllätyin Shikastan yms. jälkeen miten erilainen Avioliitot vyöhykkeiden välillä oli :) Molemmat toki omalla tavallaan hienoja, mutta kovin eri tyylisiä, ja Avioliitot tosiaan "helpompi" lukea.
VastaaPoistaJuu, ei se oikeastaan järin feministinen ole, etenkin jos ajatellaan feminismi modernisti molempien sukupuolten tasa-arvoa edistävänä asiana. Tuossahan naiset ovat suunnilleen jonkinlaisia puhtoisia pyhimyksiä ja miehet primitiivisiä raakalaisia, ei kovin imartelevaa miehille...
(Vaikka onhan samaa näkemystä tosin käytetty meidän maailmassamme myös naisten "ylistämällä alistamiseen".)
Pakko vielä kysyä, että itkettikö sua yhtään se hevosjuttu..? ;)
Jee, vihdoin koelukijan arvio! :) Ensin olin hieman epävarma, mutta lopulta ajattelin, että haluan varmasti lukea tuon kirjan. En ole lukenut Lessingiltä mitään aikoihin ja, kuten sanottu, tuon kirjan oudossa nimessä on jo jotain kovin kiehtovaa. Tuo hieman yksioikoiselta vaikuttava nais-miesasetelma kuulostaa kyllä rasittavalta.
VastaaPoistaMutta suurkiitokset, monta vuotta jahkailtuani tunnen taas olevani vähän lähempänä tämän kirjan lukemista!
anuh, tämä oli tosiaan varsin erilainen, mutta on tässäkin kerroksia kuin sipulissa, ne eivät vain käy päälle yhtä pahasti kuin Shikastassa. Näh, ehkä ei ole järkevää vertailla kompleksisuutta sillä tavalla; molemmat ovat hyviä ja kiinnostavia kirjoja. :)
VastaaPoistaOlen vähän eri mieltä tuosta feministisyydestä - minusta tämä istui nimenomaan modernimpaan molempia sukupuolia arvostavaan feminismiin paremmin kuin sellaiseen perinteisempään feminismiin, joka korostaa vastakkainasetteluja. Tässähän kuitenkin oli myös raakalaisnaisia ja fiksuja miehiä, vaikka pääpari onkin alussa silmäyksellä aika traditionaalisesti roolitettu.
Minusta se hevosjuttu oli oikeastaan kaunis. Kylmä minä! Ja tietysti se oli hyvä varoittava esimerkki siitä, miten voi käydä kun tekee jostakusta ihmisestä elämänsä johtotähden...
Sen sijaan olin äitinä surullinen siitä miten äidin ja lapsen välit kehittyivät. Mutta ehkä kaikkia teemoja ei voi kaikissa kirjoissa käsittellä kaikilta kanteilta :-)
Jenni, kyllä tämä kannattaa lukea! Se sukupuolten välinen asetelma ei ole loppupeleissä niin yksinkertainen kuin tuosta minun huonosti harkitusta kuvauksestani voisi kuvitella; koska Lessing on Lessing, hän kehittelee sitä kiinnostaviin suuntiin. Mm. kauneus on tämän kirjan kontekstissa aika vahvasti sisäistä. Mutta no joo, on tässä pitkätukkaisia naisia ja lihaksikkaita miehiä ja hameenhelmoja kyllä kotitarpeiksi!
Voi, odotan jo kiinnostuksella mitä saat tästä irti!
Uaa, en näköjään muista mies-nais-asetelmien sävyjä enää kauhean tarkkaan :-p No on siitä jonkin verran aikaakin kun tämän luin.
VastaaPoista"Minusta se hevosjuttu oli oikeastaan kaunis."
Niin oli, siksi se itkettikin! :´)
Minä kärsin, sillä Lessing on minusta puuduttavan tylsä. Vain Viides lapsi saa armon,mutta sen osaankin sitten ulkoa. Heberlein muuten käytti myös Lessingin viidettä lasta uusimassa kirjassaan eli Pieni kirja pahuudesta.
VastaaPoistaKiva, että joku oikeasti saa jotain irti, siitä, mihin minä jähmetyn.
-- spoilaava kommentti! ---
VastaaPoista*grin* anuh, ajattelin että ehkä tulit surulliseksi siitä että hevonen kuoli yksin! Minä olin kuitenkin niin kylmä sekä kauneudelle että surullisuudelle etten itkenyt. Tämä ei ylipäänsä ollut minusta liikuttava kirja, ajatteluttava ja kiehtova paremminkin... ja naureskelin itsekseni varsinkin Ben Atalle monessa kohdassa. :-)
Leena, hih, näin sitä voivat eri ihmiset nähdä eri tavoin saman kirjan! Kiitos kun kommentoit, on hyvä että tulee niitä eriäviäkin mielipiteitä esille :D
Ohoh, en näemmä ole vastannut Joken kommenttiin ollenkaan :) Ei ollut tarkoitus ignoorata, puhdasta huolimattomuutta! Olisipas muuten kiinnostaa kuulla miehen mielipide tuosta feministisyydestä, toivottavasti luet tämän ja bloggaat!
VastaaPoistaEi se munkaan mielestä yleisesti ottaen ollut liikuttava tarina, mutta mä otan kaikki eläimiin liittyvät asiat aika (yli)herkästi ;) Kaunista siinä oli hevosen uskollisuus kuolemaan saakka, ja kun Lessing osaa vielä löytää juuri oikeat sanat jokaiseen tunnelmaan... snif.
VastaaPoista