Sivut

torstai 29. maaliskuuta 2012

Näkymätön silta

Kuva/kansi: Otava/Katja Kaskeala
Leena Lumi kirjoitti tästä romaanista niin innostavasti, että pakkohan se oli laittaa lukulistalle. Viime viikonloppuna upposinkin nautinnollisesti Julie Orringerin esiin taikomaan 30-luvun lopun Eurooppaan. Nuori unkarinjuutalainen Andras lähtee opiskelemaan arkkitehtuuria. Juna vie Hitlerin Saksan halki Pariisiin, jossa Andras pääsee opintoihin kiinni ja tapaa elämänsä rakkauden. Mutta juutalaisten elämä vaikeutuu joka puolella Eurooppaa.

Näkymätön silta painottuu sotaa edeltäviin vuosiin ja sodan aikoihin, vaikka lopussa nähdäänkin väläyksiä suvun tulevista vaiheista, ajoilta Unkarin kansannousun jälkeen ja myöhemminkin. Oikeastaan pidin siitä, että aika ennen sotaa sai niin paljon tilaa. Se auttoi rakentamaan mielikuvaa siitä, miten poliittinen todellisuus Euroopassa hiipi päälle. Pidin myös Pariisissa ja Budapestissä viipyilyistä ja nautin ylipäätään miljööstä. Erityisesti pidin siitä, miten arkkitehtuuri ja arkkitehtiopiskelijan tapa nähdä asiat tuli läpi; ehkä tämä on aihe, jota olen kovin vähän miettinyt ja joka siksi tuntuu raikkaalta.

Orringer osoittaa väläyksittäin kykyä kuvata todella kauniisti ihmisen sielunmaisemaa. Andras ja hänen toimintansa sodan aikana, koko perheen psykologinen kuvio, niissä on uskottavuutta. Epäröintiä, virheitä, rohkeutta, uskoa, surua, pelkoa... Klara, naispäähenkilö, jäi kyllä vähän etäiseksi, mutta Andras ja hänen veljensä piirtyivät hyvin esille. Heidän ajatuksissaan on paljon yleisinhimillistä.
Hänen sisällään värähti uusi kaiho, se muistutti koti-ikävää mutta kumpusi syvemmältä mielen uumenista: se oli kaipuuta aikaan, jolloin hänen sydämensä oli ollut mutkaton ja tyytyväinen kapistus, pieni kuin isän puutarhassa vihreinä kypsyvät omenat. (s. 236)
Totta ja hyvin ilmaistu.

Pidin tästä kirjasta hyvänä lukuromaanina, eikä se tuntunut yhtään pitkältä tai pitkitetyltä, vaikka mittaa kertyikin 760 sivua. Orringer on osannut rytmittää tarinansa. Se vie eikä pahasti vikise.

Elämää suuremmaksi lukuelämykseksi Silta ei silti minulle muodostunut. Itse rakkaustarina luiskahti hiukka sentimentaaliseksi minulle. Vika on (tässäkin) tapauksessa enemmän lukijassa kuin kirjassa: arastelen aina rakkautta, joka ottaa itsensä vakavasti. Vaikeahan sitä kai olisi kirjoittaa hilpeästi tai ironisoiden juutalaisen pariskunnan rakkaustarinaa 30- ja 40-luvuilla. Duh. Historiallisesta näkökulmasta Silta olikin antoisa. En muista pahemmin perehtyneeni unkarinjuutalaisten vaiheisiin ja tämä kävi pikakurssista.

Surullista kyllä, luin juuri alkuviikosta Hesarista, että juutalaisviha ei ole hävinnyt mihinkään, ei Unkaristakaan. Sillä oli töhritty Steve Jobsia kuvaava graffitimaalaus Davidin tähdellä ja kirjoitettu sen alle "Jude".

Voi pyhä yksinkertaisuus. Jumalten täytyy rakastaa tampioita. Tai heitä olisi vähemmän.

Julie Orringer (2011). Näkymätön silta. Otava. Suomentanut Kristiina Savikurki. ISBN 978-951-1-23827-0.

Arvioita:
Jaana Toisen tähden alla
Hilkka Hyrkkö MTV3.fi:ssä
Norkku Nenä kirjassa -blogissa
Miia Kolmannella linjalla
Sanna Luettua-blogissa

P.S. Juonittelua-blogissa pääsee tästäkin kirjasta keskustelemaan spoilauksista piittaamatta!

13 kommenttia:

  1. Booksy, sinä olet ensimmäinen, joka milliäkään arvostelee kirjaa, vaikka et sitä kyllä oikeasti tee;-) Jos näin pitkä kirja ei tunnut pitkältä, ei minullakaan, niin se on merkki, että on viihtynyt. Ja tämä on muutakin kuin viihtymistä, sillä tässä kirjassa on jotain taikaa: Kaiken alun ihanuuden, minäkin pidin siitä arkkitehtonisesta näkökulmasta, jälkeen alkaa rakkaustarina, joka kaikessaan on surumielinen, mutta kantaa selviytymisen voimaa. Minusta tämä kirja on niiiiin järkyttävän tasapainoisen lahjakas ja kaunis.

    Niin...Unkarista on jo pitkään kuulunut tosi ikäviä juttuja juutalaisvihasta. Olen järkyttynyt ja pettynyt. Mikä kumma meissä euroopplaisissa on, kun emme opi menneen tapahtumista mitään.

    On muuten vaikeaa kirjoittaa kirjasta, jota kaikki ovat hehkuttaneet. Minä otan silloin joskus pitkänkin aikalisän. Hienosti sinä kirjoitit ja on vain kiva, että kaikki eivät pidä niin kaikellaan, että syttyvät tuleen.

    VastaaPoista
  2. Oi, haluan myös lukea tämän, yksi TBR100-listani eniten mielenkiintoa herättävistä teoksista :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on minullakin lukulistalla huolimatta siitä, että 2. maailmasota on aikalailla evvk ja olen aika kurkkuani myöden täynnä.

    VastaaPoista
  4. Minäkin yllättäen pidin tästä, huolimatta rakkaustarinasta, sillä Orringer oli osannut luoda niin todentuntuisen historiallisen miljöön ja ajankuvan, että siihen uppoutui, eikä tarvinnut miettiä faktoja. Tai mietin minä faktoja, mutta juuri siinä mielessä miten vähän tiedän unkarinjuutalaisten elämästä ja todellisuudesta. Siksi janoankin lisää tietoa. Laitoin muun muassa Imre Kerteszin Kohtalottomuuden TBR-listalle.

    VastaaPoista
  5. Leena, minä olen kai vähän päässyt kostumaan pinossa kun sytyn aika heikosti roihuun minkään kanssa :D Mutta ei Sillan ottaminen lukulistalle todellakaan kaduta, enemmän antoi kuin otti! :-)

    Ja sanos muuta, mikä kumma meissä on kun emme opi...

    Laura, hienoa! Toivottavasti saat pian käsiisi.

    Morre, heh, mitä kauheaa, eurooppalaisen kirjallisuuden keskeinen kestoaihe ja evvk? Tuntuu että vastahan tätä on Suomessakin alettu taas uudelta kantilta kaivella... :D Mutta vakavasti, tiedän mitä tarkoitat: minullekin on tullut joistain aihepiiriä käsittelevistä kirjoista lievä ärsyyntyminen. Autossakin äänikirjana kuuntelemani viaton dekkari onnistui kääntymään toiseen maailmansotaan...

    Mutta niin vain onnistuu aika moni väsäämään aiheesta jotain aidosti kiinnostavaa. Minulle Unkari teki tästä jollain tavalla tuoreen.

    Jaana, hih, "huolimatta rakkaustarinasta"... se oli minustakin tässä enemmän heikkous kuin vahvuus. Mutta miljöö ja aika tuntuivat tosiaan täysin uskottavilta; heräsin laillasi huomaamaan, että Unkari on jäänyt silmien väliin vaikka esim. Puolan juutalaisten kohtaloista olen lukenut vaikka kuinka monessa kirjassa. Hullua.

    Toivottavasti luet tuon Kohtalottomuuden, käyn sitten blogistasi stalkkaamasta kannattaako laittaa omallekin listalle. :-)

    VastaaPoista
  6. Kiva lukea edes vähän eriävä mielipide tästä kirjasta! Minä rakastin, tai no rakastan edelleen, tätä. Ihana tarina vaikka toki aika romanttinen... Mutta upposi minuun tosi kovasti, ja vaikka minäkin yleensä vierastan tiiliskivikirjoja, tämä ei tuntunut edes paksulta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, heh, onneksi kaikkien ei, kuten Leena sanoikin, tarvitse samalla tavalla syttyä kaikille kirjoille. Mutta tosiaan, ei tämä paksulta minustakaan tuntunut!

      Poista
  7. Minulla tämä on jo tovin odottanut kirjapinojen uumenissa ja nostin sen nyt TBR100-listalleni. Odotan kyllä aika paljon tämän lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kivaa! Saadaan sinunkin näkemyksesi tästä. Ja oikeasti, en usko että ainakaan ihan huti on sinulle(kaan)! :-)

      Poista
  8. Minullakin on tämä yöpöydällä odottamassa vuoroaan. Odotukset kirjan suhteen ovat korkeat, mutta jostain syystä olen aivan varma että tulen rakastamaan kirjaa, vahvasti sentimentaalinen rakkaustarina on meikäläiselle vain iso plussa. :D

    Hienosti kirjoitit tästä, kiitos Booksy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Luulen että voisitkin vähän rakastua tähän... ei ihan siirappia mutta hyvä tujaus hunajaa on mukana, vähintään...

      Poista
  9. Kirja kiinnostaa jo epämääräisen lamppufiksaationi vuoksi :D Tuollaiset vanhannäköiset lamput ovat jotenkin vastustamattomia... Pitänee kokeilla onko tarina kannen veroinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, itse asiassa kansi kyllä kuvastaa aika hyvin kirjan tunnelmaa! Sinertävä, vähän haikea, kaunis... ja lamppu on juuri sellainen juttu, jollaisia tulee miettineeksi kun kulkee arkkitehdin matkassa. =)

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.