 |
| Kuva/päällys: Tammi/Markko Taina |
Kirjastosta sain tämän eikä tarvinnut pettyä. Nam nam. Kokoelma pitää sisällään kolmetoista kiperää kertomusta, joista melkein kaikista pidin. Pisin ja viimeinen, nimikertomus Vanhat kuviot, oli ehkä vähiten mieleeni - miksiköhän?
Ehkä olin jo ehtinyt niin hyvin sopeutua Verrosen omaleimaiseen ja niukkaan ilmanalaan, että runsashappisempi, pidempi ja selkeämmin juonellinen Kuviot sitten ei solahtanutkaan ihan vaivattomasti muiden perään. Mutta sekin tarjoaa Verroselle ominaista vinkeää, vähäeleistä, vinoa näkökulmaa maailmaan. Ja on Kuviot toki eräänlainen huipennus kokoelmalle. Se kerää yhteen itsekkyyden, hyväksikäytön ja tekopyhyyden langat ja sitoo ne solmulle.
Ehkä olin jo ehtinyt niin hyvin sopeutua Verrosen omaleimaiseen ja niukkaan ilmanalaan, että runsashappisempi, pidempi ja selkeämmin juonellinen Kuviot sitten ei solahtanutkaan ihan vaivattomasti muiden perään. Mutta sekin tarjoaa Verroselle ominaista vinkeää, vähäeleistä, vinoa näkökulmaa maailmaan. Ja on Kuviot toki eräänlainen huipennus kokoelmalle. Se kerää yhteen itsekkyyden, hyväksikäytön ja tekopyhyyden langat ja sitoo ne solmulle.
Maailma on perverssi paikka. Verrosen novelleja lukiessaan ei varsinaisesti naurata. Ei tämä hauskaa ole, ei tavallisessa mielessä. Ulospäin näkyy ehkä vain sellainen enimmäkseen silmissä piileksivä hymy, joka tulee väkisinkin aina kun Verronen keikauttaa lukijan rakentelemat odotukset uusiksi ja johdattelee oivaltamaan jotain ihan muuta.
Lempitarinoikseni taitavat jäädä Nimi seinällä, jossa Henna toteuttaa itseään hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla, ja Angelina, jossa Angelina toteuttaa itseään valitettavan tavallisella tavalla, enemmän vain, sekä Pikkurahat, jossa Fanni toimii kuin finanssimarkkinahai, tosin pienemmässä mittakaavassa.
Loppuun vielä lukunäyte Pikkurahoista:
Lukuisat vähävaraiset paikkakuntalaiset tiesivät joka hetki lantilleen, kuinka paljon heillä oli rahaa lompakossa, ja he yleensä myös katsoivat, että saivat oikein takaisin. Heiltä ei kannattanut edes yrittää. Parhaita kohteita olivat ulkopaikkakuntalaiset, joilla oli paljon pikkurahaa, mutta jotka siitä huolimatta maksoivat setelillä, koska eivät viitsineet laskea kolikoita. Piti oppia tuntemaan sellaiset ihmiset. (s. 66)Verronen pesee ja huuhtelee. Energiatehokkaasti. Suosittelen.
Maarit Verronen (2012). Vanhat kuviot. Tammi. ISBN 978-951-31-6603-8.
Arvioita:
Ritva Kolehmainen Keskisuomalaisessa
Susa Järjellä ja tunteella -blogissa
Jori Kaiken voi lukea -blogissa
Mikko Kirjavinkeissä
anniM. Oota mä luen tän eka loppuun -blogissa
Eikös vaan ollutkin mainio! Olen itse niin innoissani, kun olen päässyt tästä novelliallergiastani eroon ;)
VastaaPoistaHih, no minä olen kyllä vieläkin novellivastainen... Verrosen novellinen suhteen teen vain poikkeuksen. Ei, onhan niitä muitakin hyviä, totta kai, mutta romaani taitaa olla se meikäläisen luonnollinen ravinto; novelleihin ja runoihin pitää vähän terästäytyä. Mutta Verrosen kokoelmat ovat jotenkin olleet ihan omaa luokkaansa!
VastaaPoistaMulla on sattumoisin myöskin tämä kirja lainassa, toivottavasti pääsen pian sitä lukemaan =)
VastaaPoistaVerrosta luin joskus kauan aikaa sitten, ja nyt onkin ollut pitkä tauko, että en ole lukenut. Ehkä en ole päässyt Verrosen maailman takaisin. Eli katsotaan, jos nyt hyppäisin ja pääsisin.
Kiva, kun Verronen tulee esiin blogeissa. On kirjoittanut jo niin kauan!
Totta, kyllä Verronen ansaitsisi enemmän huomiota kuin on saanut... pitkän linjan tekijä, eivätkä hänen tarinansa mitenkään väistämättä ole spefiä, esimerkiksi näissä novelleissa ollaan pelottavan tutuissa maisemissa liikkeellä. :-)
VastaaPoista