Järjen ja tunteen tarinoita

Tee ja kahvi -maalaus, Neiti A. Koska palautin jo kirjat.

Enni Mustosen kirjasarja Järjen ja tunteen tarinoita on jotenkin päässyt livahtamaan kokonaisena 101 naisten kirjan listalleni. Jos ensimmäinen olisi osoittautunut kammotukseksi, olisin toki kuitannut sarjan sillä - mutta ei, pidin Nimettömistä äänikirjana melko tavalla, ja upottauduinkin sarjaan melkein koko kesäksi.

Ensimmäisessä neljässä kirjassa on kaksi kertojaa, Hilma ja Anna Sofia. Samanikäisten nuorten naisten elämät virtaavat rinnan ja kietoutuvat toisiinsa. Molemmat ovat fiksuja tahtonaisia, vaikka luonteet ja lähtökohdat ovatkin erilaiset. Toinen on torpan tytär maalta, kirjasarjan alussa piikana apteekkarskalla, toinen pappilan neiti, sivistyneesti köyhä.

Nimettömät.
Ensimmäisessä osassa eletään 1890-lukua. Hilma tulee neiti Augusta Ahlstedtin huusholliin piiaksi ja samaan taloon lähetetään myös Anna. Yksi hoitaa taloutta ja toinen tankkaa saksaa tyttökoulussa. Vuosisadan viimeiset vuodet Helsingissä ovat molemmille kukkeimman nuoruuden aikaa. Hilman kautta päästään vilkaisemaan työväenluokan arkea, Anna Sofian kokemukset valaisevat kieliriitoja ja kulttuurielämää.

Mustasukkaiset.
Nyt päästään vuosisadan vaihteeseen. Bobrikovia vihataan ja Nikolai II:n aikeita äimistellään. Sortovuosien poliittinen myllerrys tunkeutuu neiti Ahlstedtin taloonkin; sekä Hilma että Anna Sofia joutuvat ottamaan kantaa suureen adressiin. Myös rakkauselämässä on haasteita. Yhden aviomies on ryyppäävä vätys ja toisen romansseista ei tule valmista.

Lipunkantajat.
Tämä romaani on leimallisesti politiikkaan enemmän keskittyvä: suurlakon jännittävät hetket jättävät romanttisemmat ongelmat kirkkaasti kakkossijalle ainakin minun luennassani, vaikka sekä Hilman että Anna Sofian mieskuvioissa on tarkennusta tekeillä. Työväestön ja sivistyneistön tilanteiden erot alkavat kuplia kiinnostavasti pintaan. Ensimmäiset vaalit jännittävät.

Sidotut.
Vallankumouksia tapahtuu sisäisesti ja ulkoisesti. Hilma menee Amerikkaan ja Anna Sofia menee naimisiin. Kummankaan retki ei oikein täytä odotuksia. Kirjan loppupuolella eletään jo kansalaissodan aikaa. Vaikka päähenkilöt kuuluvat eri puolueisiin, on molemmille tärkeintä rauha ja vapaus; maltilliset äänet vain tuppaavat hukkumaan ajan pauhuun.

Parittomat.
Oikein järkytyin tajutessani, että nyt on hypätty osapuilleen nykypäivään. Sen siitä saa kun ei lue niitä takakansia laatikoistakaan... Nyt Anna Sofia ja Hilma ovat pukanneet ruohoa jo iät ajat. Parittomissa setvitään heidän myöhempien jälkeläistensä elämää. Pienen alkuäimistelyn jälkeen pidin tästäkin kirjasta. Mukavaa luomudraamaa, kuin chick littiä kumisaappaissa. Fanny-täti, jonka syntymää taisin juuri edellisellä viikolla ehtiä todistamaan Sidotuissa, on nyt kirpakka vanhus, jonka kertomusten kautta kuullaan myös jotain Anna Sofian ja Hilman vaiheista. Mutta. En luule, että olisin juuri tästä kirjasta kostunut, ellen olisi lukenut edellisiä osia - varmaan se olisi vaikuttanut hajanaiselta ja kömpelöltä. Ei siis mielestäni erityisen itsenäinen teos.

Oman mausteensa kirjasarjalle antoi, että tapahtumapaikat Helsingissä olivat niin kirkkaana mielessä... juuri näillä kauppatorin, Espan ja Mariankadun kulmilla on tullut pyörittyä tänäkin kesänä.

Ainakin pari ihmistä on sanonut, että tämä Mustosen sarja on tuntunut ontolta siksi, että se toistaa  Koskivuori-sarjan teemoja ja kuvioita. Voipi olla. Minulle tämä oli ensimmäinen kokemukseni Mustosen kirjoista, ja olin tyytyväinen: sopivasti rouhevaa ja luontevaa tekstiä äänikirjaksi. Historiallinen miljöö kiinnosti. Pidin myös murteen käytöstä ja arjen luontevista yksityiskohdista. Esimerkiksi se, miten paljon köyhempi Hilma kiinnittää huomiota ruokaan verrattuna varakkaampaan Anna Sofiaan, oli mielestäni toimivaa.

Juonenkäänteissä on, etenkin poliittisen osallistumisen suhteen ja etenkin Lipunkantajissa, pientä epäuskottavuutta. Kaikkiaan Mustonen kuvittaa minusta silti historiaa hyvin ja todentuntuisesti. Pidän myös siitä, että Mustosen naiset eivät ole huokailevia rakkausobjekteja. Oikeastaan Mustonen hairahtuu suoraan sentimentaalisuuteen niin harvoin, että kun se tapahtuu, särö on selvä. Mustasukkaisissa tuli minusta ärsyttävin esimerkki; siinä maisteriksi asti kouluttautunut Anna Sofia ei muka ole miettinyt sitä, että perisi varakkaan tätinsä. Höpöhöpö. Ei edes totaalisen haaveellinen runotyttö olisi voinut olla ajattelematta asiaa. Miten sitä on ajatellut ja missä sävyssä, se on asia erikseen, mutta yllätyksenä mahdollisuus ei voi tulla kenellekään, jolla on edes kaksi aivosolua samassa kallokopassa.

Kovia sanoja yhdestä kohtauksesta, mutta laitankin ne tuohon korostaakseni, että Järjen ja tunteen tarinoita on muuten ollut varsin realistisen ja järkevän oloista ihmiskuvaukseltaan. Tämä on arkista historiaa, naisten historiaa, ja käsitettävässä muodossa... Pidin erityisesti Hilman kertojaäänestä.

Tai kuka tietää, ehkä kaiken takana on lukija. Erja Manto! (Kuvitelkaa tähän palvovia eleitä.) En nyt päästä itseäni enempää hehkuttamaan, mutta oikeasti: on hermolepoa kuunnella Erja Mantoa. Varmaan kuuntelisin hänen lukemanaan vaikkapa Valtiontalouden tarkastusviraston raporttia väylähankkeiden budjetoinnista. Ehkä. Haastan kokeilemaan.

Vielä Mustosen sarjaan palatakseni: pidin muuten kirjojen nimistä. Ne ovat nokkelia mutta eivät sietämättömän nokkelia.

Enni Mustonen. Järjen ja tunteen tarinoita. Otavan äänikirja. Lukija Erja Manto.
2006 (alkuperäinen 2004) Nimettömät. ISBN 951-1-21103-X.
2006 (alkuperäinen 2005) Mustasukkaiset. ISBN 951-1-21102-1.
2007 (alkupeärinen 2006) Lipunkantajat. ISBN 951-1-21738-1.
2008 (alkuperäinen 2007) Sidotut. ISBN 951-1-22637-6.
2009 (alkuperäinen 2008) Parittomat. ISBN 978-951-1-23649-8.

Muutamia haja-arvioita:
Marjis on lukenut Nimettömät, Amma sen ja Mustasukkaiset, Sanelma Lipunkantajat.