Sivut

maanantai 1. lokakuuta 2012

Ilmari Kianto: Punainen viiva

Heh, harmaa reuna ei ole kansitaidetta vaan kuluneen selkämyksen suojausta...
On jo pitkään tehnyt mieli lukea uudestaan tämä kouluaikojeni suosikki. Alkujaan olen lukenut Punaisen viivan jotain kirjallisuustehtävää varten. Hyvä että vihdoin sain otettua uusintaan! Viiva on vielä parempi kuin muistin.

Ei voi kuin ihmetellä miten moderni, humoristinen ja vauhdikas voi olla yli sata vuotta sitten kirjoitettu kirja. Kianto on jo silloin suvereenisti hallinnut cinemaattiset siirtymät tilanteesta toiseen. Juoni etenee hyvällä sykkeellä ja kuvaus on niin rikasta, että siitä voisi kirjoittaa vaikka erillisen esseen.

Lyhyttä juoniselostusta on vaikea antaa, sillä Viivassa tapahtuu paljon, mutta ehkä tärkeimmät elementit ovat Riika ja Topi Romppasen perheen rikas sisäinen elämä ja siihen teoksessa rinnastuva Suomen poliittinen mullistus. Pariskunta ja heidän lapsensa ilmentävät viatonta maalaisidylliä: eletään kovissa oloissa mutta keskinäinen rakkaus kannattelee. Sitten tulevat sosiaalidemokraatit, jotka haluavat kiskoa maalaisrahvaan kouluihin ja tehtaisiin. Romppasiakin kehotetaan vetämään punainen viiva äänestyskorttiin eli äänestämään sosialisteja, ja palkaksi luvataan nuori vasikka jokaiselle lapselle.

Tietenkin politikointiin osallistuu innolla koko Romppasen suku, myös Topin äiti. Riika joutuu uuden aatteen tähden kahnauksiin syvästi uskonnollisen anoppinsa kanssa. Anoppi pitää kommunismia paholaisen keksintönä. Aviomies Topi taipuu äitinsä ja setänsä suostutteluun, ja lapset jäävät ilman maitoa. Kun Riika pitää kannastaan kiinni, mobilisoi anoppi koko suvun boikotoimaan "ratikaaliakkaa".

Mikä vakavampaa, maaseudun herrasväki ei punaisia suvaitse. Kirkkoherra ja kylän apteekkari ampuvat lopussa karhun ja penslaavat verellä yhteiskunnallisesta arvonnoususta haaveilevat mökineläjät. Riikankin viimeinen kirkkomatka päättyy nöyryttävään "punaiseen viivaan": verinen merkki tahraa symbolisesti hänen mekkonsa kaulalta hameenhelmaan.

En tiedä miksi, mutta lopussa tulee väkisinkin mieleen Maria Magdalena. Riikasta kehittyy eräänlainen suomalainen versio Raamatun langenneesta naisesta, mutta tällä kertaa langetaankin politiikkaan eikä perinteiseen porttoiluun.

Suuren vaikutuksen nykylukijaan tekeekin Punaisen viivan vahvasti seksuaalinen vire. Itse viiva on vain viimeinen silaus kokonaisuudessa. Kianto on ollut kova poika! Viime vuosisadan alkupuolella ei tietenkään voinut suoraan sanoa kaikkea, mutta teksti henkii alusta lähtien sitä "tiivistä" tunnelmaa, joka Riikan ja Topin kahdenkeskisissä kohtauksissa Korpiloukon mökillä vallitsee. Ei voi kuin ihmetellä, että tämä kirja on mennyt sensuurista läpi.

Jo kirjan toinen lause kertoo selvin sanoin mistä on kyse:
Koko luonto ikäänkuin pidätti hengitystään odottaessaan hetkeä, jona taivas suvaitsisi peittää sen alastomana värisevän ruumiin lumen pehmoisiin untuviin. (s. 5)
Aivan...

Ja jänisten takapuolet paistavat valkoisina, sammakot painautuvat lahokantojen syvempiin sokkeloihin ja metsän hiljaisuuden keskeltä kuuluu kummallista ähkäilevää huohotusta. Kohta kunnioitettava majesteetti seisoo siinä kaikessa komeudessaan. Jos ette usko, lukekaa itse....

Ilmari Kianto (1977, alkuperäinen 1909). Punainen viiva. Otava, Delfiinikirjat.


Pidempiä arvioita:
Parnasson analyyttista kommenttia voi vilkaista täällä.
Morre on kirjoittanut perinpohjaisesti aiheesta.
Hesarin kriitikkojen tutun version löytää täältä.

21 kommenttia:

  1. Punainen viiva on tosiaan monin osin hyvin rohkea kirja. Kianto toi kirjaan varmasti melkoisesti omia kokemuksiaan.

    VastaaPoista
  2. Punainen viiva nimenä on jo aika merkitsevä – ja rohkea valinta Kiannolta! Punainen viivahan symboloi Riikan (ja tietysti muidenkin naisten) sukuelimiä.
    Loistokirja! Ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  3. Katja, sanos muuta... Ei varmaan ollut ihan helppoa Kiannolla tämän ilmestymisen jälkeen ;)

    Morre, heh, sinä nyt sanot sitten sen mitä minä en kehdannut... Kuten usein ennenkin! :D

    VastaaPoista
  4. Tämä oli yksi ensimmäisiä lukemiani kotimaisia klassikkoteoksia ja vakuutti syvästi! Taisin tästä kirjaesitelmänkin kirjoittaa, mutta onneksi sitä ei tarvinnut esittää luokan edessä - nuo seksuaaliset teemat saivat silloin vielä tömäkän punan poskille...

    VastaaPoista
  5. Upeankuuloinen kirja ja hurja veto Kiannolta, ei ihme että tästä oli aikoinaan niin paljon kohua. Huimia nuo sitaatit.

    VastaaPoista
  6. Minä luin tämän ylästeella. Vanhemmat olivat ihan järkyttyneitä, että äikän ope suositteli luokalle näin pornoa kirjaa!

    VastaaPoista
  7. Minä luin tämän myös joskus yläasteella ja muistan punastelleeni kovasti. Huh, pitäisikin lukea uudestaan ja katsoa, vieläkö nolostuttaisi samalla tavalla tässä iässä. :)

    VastaaPoista
  8. Minä jopa uskaltauduin kirjoittamaan lukiossa ystäväni kanssa esitelmän Ilmari Kiannosta, mutta varoimme visusti puhumasta noista rohkeista kohtauksista. Tosin mietimme kyllä pitkään, pitäisikö sittenkin keskittyä esitelmässä muihin Kiannon teoksiin, esim. Ryysyrannan Jooseppiin, joka ei ole läheskään näin rohkea kirja. Esittelimme kyllä Punaisen viivan, mutta emme edes viitanneet viiva-symboliikkaan tai tiettyihin kirjan kohtauksiin. Kirja oli kyllä todella vaikuttava ja punastuttavakin aikoinaan ja pitäisi varmaan lukea uudelleen. Tällä elämänkokemuksella tuskin enää punastuttaisi.

    VastaaPoista
  9. Harva uskoisi, mitä Kianto on Suomussalmen perukoilla saanut paperille aikaiseksi! Moni luulee, että sykettä on vain kaupungeissa, mutta Kianto todistaa toisin.

    Meillä tämä oli koulussa kiellettyjen kirjojen listalla. Eikä todellakaan politiikan vuoksi!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista, kamut! Täytyy myöntää että oikein itsekin yllätyin siitä, miten kovaa kamaa Kianto on tuottanut. Aika oli haalistanut muistot, joten kuvaston rajuus hätkäytti näin täti-ikäistä. ;-)

    VastaaPoista
  11. En ole tätä uskaltanut lukea, kun olen luullut tämän olevan jotenkin raskas... Kiitos siis tästä arviostasi! Nyt kyllä lainaan tämän kaverilta, joka on sitä jo monta kertaa minulle suositellut!

    VastaaPoista
  12. Ja minä kun olen kartellut Kiantoa, kun olen aina olettanut että se kirjottelee vain jotain kuivaa politiikkaa. Mutta tämähän näyttääkin olevan vanhan ajan fifty shades. Hitsit, pakko saada!

    VastaaPoista
  13. Minä ainakin tulkitsin niin, että tuo "viiva" viittaa myös rankkojen huumeiden käyttöön, mikä mielestäni tulee päähenkilöiden toiminnassa rivien välistä ilmi.

    VastaaPoista
  14. Marjis ja Elegia, kannattaa ilman muuta lukea Kiantoa!

    Tuulia, aika raju tulkinta... voi se niinkin olla, mutta mahdollista huumekytköstä en tullut ajatelleeksi. :D

    VastaaPoista
  15. Hyviä näkökulmia! Pitää itsekin lukea kymmenen vuoden tauon jälkeen joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...kuten moni muukin suomalainen klassikko näiden uusien kritiikkien myötä. Hitsi, multa on nuorena jäänyt kyllä niin paljon käsittämättä näistä hienovaraisista vihjailuista! 50 shades of gray on kuulemma saattanut saada tästä vaikutteita. Varsinainen Hilloviiva! <3

      Poista
    2. Jee, Hanna-Riikka! Mahtavaa jos nämä uuden aallon arviot innostavat lukemaan klassikoita.

      50 shades on multa lukematta, mutta ehkä pitää laittaa harkintaan, jos se on Kiannolle sukua... :D

      Poista
  16. Oikeesti te ootte kaikki aivan sairaita kirjanörttejä. Hankkikaa JUMALAUTA elämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, anonyymi! Laitetaan tuo "Jumalauta elämä" listalle... :D

      Poista
    2. Miten jos sinä et tulisi tänne etsimään vain korviketta kirjan lukemiselle vaan koittaisit vaan lukea sen perkeleen kirjan

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.