 |
| Kuva/kansi: WSOY/Anna Makkonen |
Olen Käärmeenlumoojan nimittäin jo kertaalleen aloittanut. Ensimmäisellä kierroksella kirja jäi kesken - ei siksi että se olisi tuntunut minusta huonolta vaan yksinkertaisesti siksi, että minun ei pitänyt sitä edes aloittaa.... satuin vain lukaisemaan pari sivua ja sitten luin ihan vahingossa lähemmäs sata sivua ennen kuin sain itseäni niskasta kiinni ja laitoin Lumoojan pois. Oli nimittäin aivan liian muuta kirjaa kesken juuri silloin.
Siinä määrin hyvä maku Käärmeenlumoojasta jäi, että se pääsi mukaan muuttokuormaani, vaikka lukemattomiakin kirjoja karsin pakatessani raskaalla kädellä. Kannatti pitää. Tämä on mainio nuorten romaani, joka toivottavasti ennustaa tekijälleen pitkää uraa. Kirja on selvästi ensimmäinen monesta, ja hyvä niin. Ainakin tässä ensimmäisessä on minusta kaikki menestyssarjan ainekset kasassa.
Kirjan kertoja on faunoidi Unna, teinityttö, joka saa voimaeläimeltään käyttäytymispiirteitä ja erikoisvoimia. Toisin kuin useimmat faunoidit, Unna ei tiedä taustoistaan ja pitää vain itseään yksinäisenä ja kummallisena. Käärmeenlumoojassa joukko muita nuoria faunoideja löytää Unnan ja Unna nuoren rakkauden taian. Mutta eihän tämä kunnon seikkailu olisi ensinkään, jos erikoisilla faunoideilla ei olisi myös erikoisia ongelmia... ja erikoisia vihollisia.
Tyylillisesti tykkäsin kovasti kirjan tietynlaisesta koruttomuudesta. Unna ja kumppanit tuntuvat uskottavan karheilta ja silti jollain perustavalla tavalla mukavilta nuorilta ihm... krhm, faunoideilta. Viihdyin mainiosti heidän seurassaan. Vain Unnan vanhempien kuvaus, ja vähän myös vihollisten, tuntuivat aavistuksen vähemmän luontevilta. Toisaalta: kun näkökulma on 16-vuotiaan ja kohderyhmä samalla suunnalla, keskittyminen nuorten keskinäisiin suhteisiin on ilman muuta fiksu ratkaisu.
Salaman teksti on vähän adjektiivipitoista ehkä... mutta sujuvaa ja helppolukuista, ja se välittää tunnelmat.
Unna vilkuili ympärilleen. Pakotie kulkisi uima-altaan ympäri, aidan yli ja katonreunaa pitkin niin kauan kunnes löytyisi alakerran naapurin parveke.
Yläpuolella kohahti, kun Rufus avasi päivänvarjon. Unna säpsähti taas ja punastui.
"Älä suotta säiky", Rufus sanoi hymyillen.
Unna puri huultaan. Hän yritti epätoivoisesti etsiä sisältään sen osan, joka pystyi tekemään muutakin kuin uikuttamaan. Voi kunpa se osio olisi ollut isompi ja helpompi löytää. [--] (s. 62)Minusta Käärmeenlumoojan parhaita puolia muuten oli, että se käsitteli fiksusti seksiä. Ei mitään älyttömän eksplisiittistä... mutta ei mitään järjetöntä sievistelyäkään. Sitä paitsi tarinassa tapahtuu muutakin kuin "sitä" ja sen miettimistä. Hyvä tasapaino minusta.
Kirjallisuusmielessä esimerkiksi Huotarisen Valoa valoa valoa on ilman muuta kovempi romaani, mutta soveltuu huomattavasti kapeammalle kohderyhmälle. Fantasiana vaikkapa Pullmanin kompleksinen ja rikas Kultainen kompassi peittoaa Käärmeenlumoojan selvästi.
Mutta Kuopus-palkinto meni oikein sopivaan osoitteeseen.* Juuri tällaisia kirjoja kotimainen nuortenkirjallisuus tarvitsee lisää: vetäviä, osuvia, helposti lähestyttäviä. Sellaisia jotka tekee mieli lukea kerralla loppuun.
Annukka Salama (2012). Käärmeenlumooja. WSOY. 978-951-0-38937-9.
Arvioita:
Kirjaseurannan kautta löytyy useita!
*Voittaja muuten saa kukkansa ja kunniakirjansa lauantaina 15.12 klo 13 WSOY:n Helsingin myymälässä! Jos olet maisemissa, käypä kurkkaamassa.
Itse luin Käärmeenlumoojan yhdeltä istumalta ja tykkäsin.
VastaaPoistaKultaisen kompassin olen lukenut muutama vuosi sitten ja lukeminen oli yhtä tuskaa. Tarkoitus oli lukea seuraavakin osa, mutta en kyennyt millään, eikä se vieläkään houkuttele... Ehkä sitten joskus.
Kurjaa ettei Kultainen kompassi napannut! Minä tykkäsin jotenkin kovasti Lyrasta, ja jääkarhut rokkasivat... :-)
VastaaPoistaTäytyy sanoa, että olen iloinen kirjan päätymisestä muuttokuormaasi ja luettavaksi asti :) Hyvä huomio tuo, että Unnan vanhempien ja faunoidien vihollisten kuvaus ei ollut aivan niin sujuvaa kuin muu tarina. Viholliskuvaus oli ehkä ainoa kohta, jossa keskittymiseni hieman herpaantui ja jouduin palaamaan takaisin.
VastaaPoistaVillasukka, joo - tuli tunne, että Salama kirjoittaa luontevasti, suorastaan helposti, nuorten keskushenkilöidensä fiiliksistä ja persoonista, mutta muu porukka on sitten vähän enemmän työn takana. Mutta hyvä kirja joka tapauksessa, kunhan tapani mukaan jotain nokittavaa poimin. :-)
PoistaTaidanpa minäkin tarttua tähän jossain vaiheessa. Luin juuri loppuun Simukan Jäljellä, mutta pitäsi varmaan vielä lukea Toisaalla, että tietäisin varmasti mitä tykkäsin tarinasta. Puolikkaan tarinan perusteella en ihan vielä osaa sanoa...
VastaaPoistaSonja, niinpä, nythän se Jäljellä onkin kätevä lukea, kun Toisaallakin on ilmestynyt! :-)
PoistaKäärmeenlumoojaan jäin taas koukkuun, kun luin sen uudestaan! Odotan kyllä kakkososaa Piraijakuiskaajaa ensi kesänä, miten kiehtova nimikin. Toinen kaksospojistani on nyt lukemassa tätä...
VastaaPoistaKirjoitin muuten äsken nuortenkirjasta, joka voisi sinuun vedota, mutta ihan eri tavalla - vanhemmuuden tuntoihin, rankastikin.
Sara, Piraijakuiskaaja pitää ehdottomasti lukea!
PoistaTarkoitatko sitä Tihisen kirjaa? En ole varma uskallanko lukea; olen vähän herkässä mielentilassa... kuulosti ainakin sinun kuvaamanasi rankalta. Mutta ehkä. Pitää katsoa jos pääsisi kirjastossa alkua kurkkaamaan. (Uusi kirjastoni on kauhean hieno mutten vielä löydä sieltä oikein mitään; pitää totutella!)
Booksy, ehkä ei ihan vielä kannata lukea kirjaa, mutta joskus myöhemmin suosittelen, mutta en tytöillesi! Mä en taida sitä kaksosille suositella ollenkaan...
PoistaMinäkin luin tämän vasta nyt, tykkäsin myös kovasti. Kirjan nuoret olivat tosiaan varsin mukavia, öh, tapauksia. Toivon, että kakkososassa päästäisiin vähän kurkkaamaan myös "vihulaisia" ja Unnan vanhempia tarkemmin.
VastaaPoista