500.s Fablesin merkeissä

"Mine! All mine! My precious..."

Tämä on muuten Booksyn 500. postaus. Tämä bloggausjuttu vähän karkasi käsistä...  blogin piti olla yhden (1) vuoden projekti. Nyt kipitetään jo hyvää vauhtia kolmatta vuotta eikä tielle näy loppua.

Mutta ei se mitään. Kiva on kivaa!

Hesarin stripit käytännössä olivat koko sarjakuvaharrastukseni monen monta vuotta, mutta kirjablogien myötä olen viime vuosina oppinut löytämään sarjakuvista enemmänkin. Erityiskiitos Sallalle, joka on johdattanut The Unwrittenin ja Fablesin maailmaan, Graig Thompsonista puhumattakaan!

Niin, Fables. Huomasin aika pian, että tämän sarjan kanssa todella harmittaa, jos ei ole vanhoja osia käsillä kun uudempia lukee. Siirryin siis pian kaukolainausstrategiasta hyllyynhaalimistaktiikkaan. Kuvan komea setti asustaa erityisesti sarjakuvia varten hankitulla korkealla hyllyllä.

Unohtakaa ne herttaiset Disney-kääpiöt.

Sarja oli minulta jonkin aikaa tauolla, mutta joulukuussa poimin taas irtolangat käsiini, ja aloitin reippaasti uudestaan melkein alusta. Ihan suorilta ei koko sarja tullut nytkään luettua, sillä menin huolimattomasti tilaamaan yhden puuttuvan osan Amazonilta*. Myöskään uusin eli 18. osa ei ole vielä ehtinyt hikisinä odottaviin hyppysiini...

Laitan tuonne loppuun lyhyesti jotain muistiin osista 8 - 17, sillä niitä en ole blogissa kuvannut. Krhm, lyhyesti. Pientä spoilausvaaraa on silti ilmassa, lue omalla vastuullasi!

Sitä ennen kuitenkin tunnelmia ja sarjan herättämiä haja-ajatuksia.

Kun mietin nyt kerrankin sarjaa kokonaisuutena, huomaan että se on melko vaativaa kamaa. Intertekstuaalisuutta on ilmassa niin sakealti, että melkein ei eteensä näe. Sitä uppoutuu helposti pongailemaan viitteitä sinne ja tänne... välillä suorastaan unohtaa seurata missä itse tarina liikkuu. Ehkä tekijätkin ajoittain lumoutuvat rikkaan aineistonsa mahdollisuuksista ja suuren linjan kuljettaminen jää? Jotkin albumeista ovat sekavan oloisia, hajanaisia. Toisaalta pitää muistaa, että Fables ilmestyy sarjakuvalehtinä, joten albumeiksi koottaessa ei aina synny parasta mahdollista balanssia.

Oikeastaan sillä ei ole väliä, sillä huonoimmillaankin Fables on hemmetin hyvää viihdettä.

Kun nyt mietin syntyjä syviä, tulin siihen tulokseen, että Fables ei tyydy vain ryöstöviljelemään vanhoja arkkityyppejä vaan myös uusintaa ja uudelleentulkitsee niitä. Kolikolla on aina se toinenkin puoli, ja Fablesin tapauksessa joskus kolmas tai neljäskin. Kaunotar ei ole pelkkä kaunotar... eikä Joulupukkikaan pelkkä joulupukki. Koko ja voima eivät korreloi, eivätkä hyvyys ja kauneuskaan. Eikä mikään ominaisuus ole pysyvä, sillä luomme itse maailmamme, teemme asioista totta mielikuvituksen voimalla. Heh, sehän se rahoituskriisiäkin pyörittää ja osakekursseja heittelee - raaka usko.

Kai se on niin, että kun tarinoita pyörittelee, mutkien kautta päädytään aina samoihin suuriin (oikean ja väärän, järjen ja tunteen, uskon ja tiedon) kriiseihin, mutta Fablesin tavassa käsitellä näitä jännitteitä on jotain herkullista. Keskeisten hahmojen persoonallisuudet ovat tyydyttävän syviä ja detaljit suorastaan pirullisen osuvia ja odottamattomia. Fablesin jälkeen ei esimerkiksi hammaskeijun legenda ole enää ihan entisensä.

Kaunis ja ilkeä käy, ruma ja ilkeä ei. Auts.

Jotkut oivalluksista ovat suorastaan tappavan tehokkaita. Fablesin taruhahmot lausuvat sellaisia totuuksia, joita me tavalliset tallaajat emme ääneen sano.

Viihdyttävää kyllä, helppoa ei.

Myös piirrostyyli on, ainakin minulle, jossain määrin vaativaa seurattavaa. Jos Aku Ankka on hissimusiikkia, tämä on... modernia jazziako? Jokainen albumi hyppii tyylistä toiseen. Rytmi, perspektiivi ja väritys vaihtelevat, intensiteetti pysyy yllä melkein koko ajan, kerroksia löytyy. Silti yksittäiset kuvat ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia; niiden vyöry vain on melkoinen kokemus kun lukee useamman albumin peräkanaa.

Pidän kuitenkin Fablesin visuaalista rikkautta arvossa. Se tekee näistä albumeista kestäviä. Tuntuu, että jokaisella lukukerralla löytää jotain uutta. Kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi huomata ensimmäisellä kierroksella.

Suosittelen sarjakuvien ystäville!

Kannattaa tosin ehdottomasti aloittaa alusta, siinä määrin mutkikas kokonaisuus on kyseessä.

Bonuspisteitä vielä Willinghamille tämän syvällisen totuuden oivaltamisesta: 

Lukeminen antaa supervoimia...

Bill Willingham ym. (2006 - 2012). Fables, osat 8 - 17:

Fables 8: Wolves pitää sisällään Mogwlin etsintäretken, Bigbyn kommadoiskun, Cinderellan seikkailun korvakäytävässä sekä yhden sarjakuvamaailman kauneimmista suutelukohtauksista.

Fables 9: Sons of Empire on yksi sarjan sekavimmista albumeista, sillä tarinalinjat ovat osin kuvitteellisia ("jos tekisimme noin, kävisi näin"), osin limittäisiä ja osin täysin irrallisia... Tästä osasta löytyvät mm. kolme sokeaa hiirtä, Joulupukin intro, lentävä matto sekä Bigbyn veljet. Hannun ja Kertun Hannu eli Hansel ilmaantuu Fabletowniin suurlähettiläänä.

Fables 10: The Good Prince kertoo miten Fabletownin asukkaista sielultaan puhtain perustaa Havenin kuningaskunnan, turvasataman.

Fables 11: War and Pieces on tarina imperiumin ja Fabletownin sodasta. Kaunotar osoittautuu todelliseksi superagentiksi, jonka ainoa ase ei todellakaan ole rakkaus... ja Fabletwonin johtajisto juonii kasaan taistelusuunnitelman, jossa moni maaginen rajoite kääntyy salaiseksi aseeksi.

Fables 12: The Dark Ages kuvaa miten pimeä taas kerran nousee, pimeämpänä kuin koskaan. Pitkään vangittuna virunut arkkipaha herää, Fabletown menettää yhden rakkaimmista sankareistaan, tarmokas Rose Red vajoaa masennukseen ja ladossa syntyy uusi uskonto.

Fables 13: The Great Fables Crossover lainaa The Unwrittenin teemoja ja kuvaa mitä pahantahtoinen kirjoittaja voi tehdä fiktiivisille hahmoille. Crossover tuntuu jotenkin Fablesin laajoista teemoista irralliselta... mutta ei se mitään, Bigbyn vaiheet tässä albumissa ovat niin mainiot, että irrallisuuden antaa helposti anteeksi.

Fables 14: Witches seuraa kadonneeseen toimistoon juuttuneen lentävän apinan taistelua voittamattomia vihollisia vastaan, päästää Frau Totenkinderin keskinäyttämölle ja esittelee Havenin ensimmäisen sisäpoliittisen kriisin... josta voi syyttää pallopeliä.

Fables 15: Rose Red palaa Snow'n ja Rosen lapsuuteen, päästää Fabletownin sisäpoliittiset (noita)kärhämät täysin valloilleen ja huipentuu Frau Totenkinderin kaksintaisteluun. Ihanat sokeat hiiret vierailevat epilogissa.

Fables 16: Super team seuraa Fabletownin asukkaiden valmistautumista (taas kerran) kaikkien aikojen taisteluun. Nyt sovelletaan Pinokkion laatimaa strategiaa, joka edellyttää pukeutumista sähäköihin trikoisiin ja hulmuaviin viittoihin. Bigbyn isä Pohjatuuli sotkeutuu kuitenkin peliin ennen kuin arkkipahis, tuo kaikkien komeroiden uumenissa piileksivä pelon mörkö, ehtii iskeä turvasataman kimppuun.

Fables 17: Inherit the Wind on vaihteeksi sellainen albumi, jonka kanssa olin vähän hämmennyksissä, niin reippaasti tyylit ja tarinalinjat vaihtuvat. Bigbyn ja Snown pentueen kohtaloa pohditaan joka ilmansuunnasta, Rose Red kutsutaan erikoiselle uralle ja Bufkin, tuo lentävistä apinoista lukenein, organisoi vastarintaliikettä imperiumin raunioilla.


*Huono idea, koska Amazon toimittaa nykyään a) tuskastuttavan hitaasti ja b) lähettämällä pienetkin paketit, noh, paketteina. Vaikka ne mahtuisivat kirjeluukusta mainiosti. Paketit on noudettava postista. Kävellen. Jonottaen. Talvivaatteissa hikoillen. Siirryn The Book Depositoryyn lopullisesti. Hyvästi Amazon!