Sivut

torstai 6. kesäkuuta 2013

Karen Lord: Redemption in Indigo

Kuva: Small Beer Press
Muistelin tätä kirjaa aloittaessani, että se olisi päätynyt lukulistalle yhtenä 101 spefin helmestä, mutta ei. Olen ilmeisesti vain vakuuttunut Sivukirjaston suosituksesta niin perusteellisesti, että kirja tuli ostettua. Ja sitten, perinteiseen tapaan, haudoin sitä hyllyssäni käsittämättömän pitkään. Redemption ehti jo muuttaakin kahdesti mukanani, muttei onneksi kadonnut matkalla. Hieno kirja ja poikkeuksellisen kypsä esikoisteos.

Redemption perustuu huhujen (ja takakannen) mukaan löyhästi jonkinlaiseen kansantarinaan, joka on meikäläiselle täysin tuntematon, onneksi. Sain purkaa kuviota ilman mitään ennakkokäsityksiä. Tarina kertoo hyvänä kokkina tunnetusta naisesta nimeltä Paama, joka jättää pakkomielteisesti ahmivan miehensä. Osoittautuu että Paama ei ole hyvä vain laittamaan ruokaa vaan myös elämään. Hänen persoonansa vakaus on sitä luokkaa, että muuan yliluonnollinen otus päättää käyttää häntä välikappaleena toista yliluonnollista rangaistakseen.

Paama saa haltuunsa kaaoksen voimat, eikä maailman hienoimpien sokerikoristeiden rakentelu ole ainoa tapa käyttää niitä. Mutta valta tuo vihollisia.

Lordin romaani on kuin judoa; se taipuu ja taivuttaa lukijan mukanaan. Tarina onnistuu pyörähtämään itsensä ympäri pariinkin kertaan ennen kuin loppuu varsin perinteiseen satujen malliin. Kaikki, joiden kuuluuu olla onnellisia, ovat sitä... vaikka lukija on ehtinyt jo pariin otteeseen muuttaa mielensä siitä kuka mitäkin ansaitsee.

Teemat ovat ikiaikaisia. On valintojen ja muutoksen mahdollisuus; katumus, lunastus, sovitus. Redemption in Indigo opettaa, että itselleen ei voi loputtomiin valehdella. Edes voimakkain meistä ei toimi loputtomiin luontoaan vastaan; joskus on vain vaikea tietää mikä se luonto on ja mistä se tulee.

Ja vaikka kuinka tuntisi itsensä ja tietäisi tahtonsa, on silti oikukkaiden korkeampien voimien leikkikalu.

Kuitenkaan Redemption ei ole mikään saarnakirja. Opettavaisuus verhoutuu vuoroin kepeään komiikkaan, vuoroin siron vähäeleiseen suruun. Tätä lukiessa on kuin istuisi kuuntelemassa hyvää tarinaniskijää, kuumilla kivillä paistettujen hunajakakkujen tuoksua nuuhkien. Vaikutelma on tarkoituksellinen, sillä Redemptionilla on aito perinteinen kertoja, joka vakuuttaa, että
[a]ll my tales are true, drawn from life, and a life story is not a tidy thing. It is a half-tamed horse that you seize on the run and ride with knees and teeth clenched, and then you regretfully slip off as gently and safely as you can, always wondering if you could have gone a few meters more. (s. 1)
Kirjan lumo on enemmän tunnelmassa, hauskuudessa ja salaovelassa kielessä kuin tematiikassa tai juonessa. En osaa arvioida paljonko Lordin ote on velkaa Karibian alueen kirjalliselle perinteelle ja missä määrin se on yksilöllisen omaperäistä, mutta eipä sen väliäkään; tämä taitaa olla osapuilleen ainoa siltä suunnalta lukemani kirja, joten voin vain tyydytyksella todeta tyylin hyväksi. Teksti soljuu mukavasti, suvantokohdat eivät tunnut väkinäisiltä, kuvailuissa on ripaus eksoottista jotakin. Eniten pidin tekstin miedosta, hillitystä yllätyksellisyydestä.

Oma lukemiseni jakautui Redemptionin kanssa tasan kahtia, mutta kerrankin voin sanoa käsi sydämellä, että vika ei ollut kirjassa. Tauko johtui puhtaasti lukijan mielentilasta. Luin ensimmäisen puoliskon kertaistumalta. Sitten pahin muuttohässäköinti alkoi, enkä yksinkertaisesti kyennyt rauhoittumaan tällaisen lempeänlämpimän ja viisaan tarinan äärelle. Se olisi ollut helmiä sioille. Mutta toinenkin puolisko meni kertaistumalla, heti kun annoin itseni kirjaan tarttua.

Liina haikaili omassa jutussaan seuraavan Lordin romaanin perään. Heh, kannattaa viivästellä, näemmä, sillä nyt sellainen on jo ilmestynyt: Best of All Possible Worlds.  

Karen Lord (2010). Redemption in Indigo. Small Beer Press.

P.S. Miksi Suomessa kuulee kunnon torisatuja vain Rovaniemen markkinoiden harjakauppiailta ja vaalipuheiden pitäjiltä? Tahdon kesätorille kunnon satusetiä ja -tätejä! Vähän vaihtelua katusoittoon...

2 kommenttia:

  1. Voih ja oih, ihanaa, että pidit tästä! Mua niin jännitti!

    Tuo seuraava odotteleekin jo hyllyssä, kirjasto sen keksi ennen minua. Vähän jännittää sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, tämä on helppo kirja tykästyä... ja seuraava innostaa vielä enemmän, katsoin että jotkut arvioija pitivät sitä vielä tätä ekaa parempana. Mutta ensin Tigana, jonka aloitin juuri (vaikka se on niin paksu, että välissä pitää lukea ehkä muutakin). Ja pari muuta... :-)

      Huomisen jälkeen: LOMA!

      Poista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.