Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Kuva: Noxboox

Viimeinen sana yhtä aikaa kiinnosti ja hirvitti. Siteeraan kerrankin reilusti takakantta: tämä on ...ensimmäinen kotimainen romaani, joka pureutuu suoraan koulutradgedioiden pahoihin ytimiin - kirja kaikille, jotka haluavat ymmärtää. 

Kouluampumiset ovat liipanneet vähän liian läheltä, jotta osaisin nähdä niissä mitään viihdearvoa. En myöskään tahdo löytää sydämestäni ymmärryksen hiventäkään näitä tekijöitä kohtaan. Tuumin kumminkin, että ehkä asian käsittely kaunokirjallisuuden kautta avaisi jotain lukkoja, ja päätin lukea kirjan.

(Älyllä tajuan, että tragedia on kaikkien tragedia, tekijänkin. Silti, en oikeasti ymmärrä tippaakaan. Ei tee mieli edes ajatella koko asiaa; se tekee surulliseksi ja vihaiseksi ja toivottomaksi.)

Sanassa näkökulma on Franzin, joka käy lukiota Nietzschen kirja kainalossa, ainoana kaverinaan aseharrastaja Kolehmainen.  Franz visioi tulevaisuutta suurena filosofina: siihen hän saa lisäpotkua kun kaunis Virpi kurottaa jumalaisen kätensä ja koskettaa ("sä oot ihan liikkis") ja filosofian kurssilla käsitellään rakkauttaa. Ehkä filosofian opettaja Helenakin vielä näkee Franzin potentiaalin?

Kenties he tekisivät tulevaisuudessa yhteistyötä, kirjoittaisivat tieteellisiä artikkeleita ja painavia kirjoja, ja signeeraisivat ne yhdessä. Tietenkin tämä vaatisi, että Helena hyväksyisi Franzin filosofiset näkökannat ja olisi tätä valmis muuttamaan omiaan. (s. 26)

Tarina kantoi paremmin kuin olisin ehkä odottanut. Franzin vieraudesta aukeaa vähitellen uusia puolia ja potentiaalisia sivujuonteita riittää. Tekstikin on yllättävän luettavaa. Franzin sisäisen maailman mutkikas ja koukeroinen sävy kontrasteineen on kieltämättä rasittava: filosofiaa, julistusta, pornoa ja uikutusta kaikkea sekaisin... mutta lukeminen ei kuitenkaan töki kielen takia. Ilmaisu toimii.

Ahdistavaa tässä on itse asia. Syyt äärimmäiselle teolle ovat niin triviaaleja ja harhaisia, että oikein inhottaa. Mutta niinhän se toki onkin: ei ole hyviä syitä, ei käsitettäviä perusteita.

Luin jonkin aikaa sitten Tiina Raevaaran perhesurmaa kuvaavan Laukaisun, ja sen kanssa tunnereaktiot jäivät vähän vaisuiksi rankasta aiheesta huolimatta. Viimenen sana tehosi kait paremmin, sillä tunteita kyllä heräsi. Mutta en edelleenkään löydä itsestäni ymmärtäjää.

En tiedä osaanko suositella tätä kenellekään... en ainakaan kenellekään, joka on joutunut kouluampumisten kanssa tekemisiin. Viimeinen sana on taidokas mutta ahdistava. Itse en tainnut olla kypsä lukemaan kirjaa, jossa näkökulma on tämä.


Pärttyli Rinne (2015). Viimeinen sana. Noxboox. 978-952-68009-4-3.

Arvioita:
Hesarissa Majander kutsuu painajaismaiseksi, mutta ilmeisesti hyvässä mielessä.
Lukutoukan Krista piti vaikuttavana.
Tuijata kiinnitti huomiota karmivaan perhemekaniikkaan, joka hätkäytti minuakin.

Kappas, tästä on myös kirjatraileri...