Ensimmäinen siirtokunta

Kyllä työ haittaa harrastustoimintaa... Minkään mutkikkaamman lukemiseen ei riitä energiaa ja aikakin on raa'asti kortilla. *huoh* Soininvaaran uusin olisi hyllyssä mutta taitaa odottaa joululomaa tätä menoa.

Viime kirjastoreissulla otin lainalle Ensimmäisen siirtokunnan juuri kevyemmän karkumakirjallisuuden toivossa. Justin Cronin ei ollut ennestään tuttu, mutta olen aina tykännyt kirjoista, joissa ihmiskunta lähes tuhoutuu jollain mielikuvituksellisella tavalla, ja jäljelle jääneet onnettomat yrittävät selvityä raunioita raapien.  Ensimmäinen siirtokunta näytti takakannen perusteella tarjoavan juuri tämäntyyppistä tarinaa.

Siirtokunta oli viihdemielessä vähän pettymys. Tarinalla riitti juuri ja juuri kantavuutta oikeuttamaan rapiat 800 sivua, mutta rakenne oli hankala. En oikein päässyt mukaan aikajanaan enkä ajankuvaan. Ensimmäistä osaa lukuunottamatta henkilöt jäivät vieraanoloisiksi. Huomasin puolivälin paikkeilla vähän kyllästyväni koko juttuun. Juoni on minusta kokonaisuutena turhan hajanainen.

Loppuratkaisu oli juuri sellainen, jota en mielikseni löydä juuri mistään kirjasta: melkein kaikkien keskeisten henkilöiden kohtalo jää enemmän tai vähemmän auki. (Eikä se ihmiskuntakaan sitten tuhoutunut.)

Mutta... tyylillisesti Siirtokunta oli selvästi parempi kuin aiheen perusteella odottaisi. Vampyyriviruksesta kertovaksi kirjaksi Siirtokunta tarjoilee ihailtavan vaihtelevaa tekstiä. Vaikka kertoja ei vaihdu, näkökulma vaihtuu, ja tyyli hienoisesti näkökulman mukana. Cronin ei kuitenkaan kikkaile kielellä ylenmäärin.

He veivät hänet välissään parkkipaikan poikki mutta eivät koskettaneet häntä. Carter ei pystynyt muistamaan, milloin hän oli mennyt minnekään ilman että jonkun käsi olisi ollut hänessä kiinni. Useimmilla parkkipaikan autoilla oli Coloradon kilvet. Ilma haisi puhtaalta, kuin mäntysuovalta, ja hän tunsi vuorten painon ympärillään. Maassa oli jopa lunta, se oli aurattu parkkipaikan reunoille kasoihin, joissa oli jääkuori. Hän oli nähnyt lunta vain kerran kaksi elämänsä aikana. [s. 127]

Kaikkiaan Ensimmäisestä siirtokunnasta jää minimaalinen muistijälki. Keskinkertainen katastrofiromaani, jännärikategoriassakin vain siksi, että takakansi väitti trilleriksi. Ei tullut tarvetta etsiä lisää saman kirjailijan töitä.

Justin Cronin (2010). Ensimmäinen siirtokunta. Helsinki: WSOY. Suomentanut Arto Schroderus.

Hei, Juri Nummelinin arvio Turun Sanomissa (tässä) kertoo, että Siirtokunta olisikin sarjan ensimmäinen osa... no, se tietysti selittäisi keskenjäämisen tunnun. Petja Savoila Savon Sanomista (tässä) tykkäsi myös. Ja Marjis Kirjamielellä -blogista (tässä). Taidan olla vähemmistössä siis -