A Storm of Swords 1 & 2

Kevyeksi joululukemiseksi suunniteltu George R.R.Martinin Tulen ja jään laulu on imenyt kurimukseensa välipäiviksi. Valtaistuinpelin luin jo marraskuussa, englanninkieliset jatko-osat olen säästänyt joululomalle. Ja aika ylellistä on ollut uppoutua perinpohjaisesti tähän fantasiamaailmaan.

A Clash of Kings pyöräytti käyntiin Westerosin seitsemän kuningaskunnan sisällissodan, joka jatkuu vielä kahtena osana julkaistussa A Storm of Swords -kirjassa.  Molemmat osat ovat pituudeltaan kuudensadan sivun luokkaa, joten ratkaisun ymmärtää.

Tulen ja jään laulusta tiesi jo alussa, että mitään lasten fantasiaa tämä ei ole, mutta A Storm of Swords -niteet vakuuttivat lopullisesti. Martin ei sääli edes lukijalle jo tutuksi käyneitä hahmoja tai maita... kuninkaita ja kartanoita kaatuu armottomassa väännössä. Muutaman kerran piti lukea luku sivu uudestaan, kun ei tohtinut uskoa silmiään: kuoliko se oikeasti? Ihan totta? Eihän?

A Storm tuo näkyvämmäksi taustalla olleet uskonsodan elementit. Vastakkain ovat maallistuneet rationalistit, erilaisten perinteisten uskontojen kannattajat ja uudemman Valon Herran palvelijat. Laittomuudet ja levottomuudet hankaloittavat pieneläjien arkea, ja maa köyhtyy sodan otteessa. Lopullista voittajaa sisällissodalle ei Stormissa löydy, sillä ainakin kaksi kuningasta puuhaa vielä Westerosin mailla, ja kaukomailla lohikäärmekuninkaiden jälkeläinen Daenerys käy omaa kouluaan. Samalla Muurin taakse suljettu pimeä maailma anarkisteineen, jättiläisineen ja yliluonnollisine elementteineen kasvaa voimassa ja uhkaa entistä selvemmin Westerosin valtakuntia. Viesti näyttäisikin olevan, että pimeä nousee jos valon väki keskittyy riitelemään keskenään.

"Valo" ei tässä todellakaan viittaa mihinkään ylimaalliseen hyvyyteen. Tämän tarun henkilöt ovat masentavan inhimillisiä, silloinkin kun tarkoittavat hyvää. Yhtään kirkasotsaista Frodoa tai lempeää veli Cadfaelia ei ole näköpiirissä. Jokainen on erehtyväinen; monet ovat kiivaita, armottomia ja raakoja; kaikki ovat itsekkäitä ainakin joskus. Luojan kiitos, jotkut ovat välillä myös kevytmielisiä tai hauskoja.

"--The thought that one day he may see his grandson with his arse on the Iron Throne makes Mace puff up like... now, what do you call it? Margery, you're clever, be a dear and tell your poor old half-daft grandmother the name of that queer fish from the Summer Isles that puffs up to ten times its own size when you poke it."

"They call them puff fish, Grandmother."

"Of course they do. Summer Islanders have no imagination. My son ought to take the puff fish for his sigil, if truth be told. He could put a crown on it, the way the Baratheons do their stag, mayhap that would make him happy. We should have stayed well out of all this bloody foolishness if you ask me, but once the cow's been milked there's no squirting the cream back up the udder. After Lord Puff Fish put that crown on Renly's head, we were into the pudding up to our knees, so here we are to see things through. And what do you say to that, Sansa?"

Sansa's mouth opened and closed. She felt very like a puff fish herself. (s. 88-89)

Martinilla on taito sisällyttää kirjoihinsa se jokin salaperäinen pakotin, joka nappaa ja pitää otteessaan. Pakko lukea loppuun. Onneksi lapset nykivät välillä liikkeelle ja vieraita käy, muuten varmaan hämähäkit kutoisivat verkkoja lukutuoliin jähmettyneiden luitteni ympärille.

George R.R.Martin (2003). A Storm of Swords 1: Steel and Snow. London: HarperCollins.
George R.R.Martin (2003). A Storm of Swords 2: Blood and Gold. London: HarperCollins.

Suomennokset löytyvät Kirjavalta Miekkamyrskyn nimellä.  Nappaan tähän lisäksi linkin Thomas Wagnerin nettiarvioon kirjasta. Siitä löytyy omaani ytimekkäämpi tiivistelmä juonesta: "Everybody's still at war." Ei voisi paremmin sanoa!