Nettiä selaamalla selvisi, että Työmiehen vaimon kantaesitys on ollut vuonna 1885, neljätoista vuotta ennen isoisoäitini syntymää. Canthin teksti on kestänyt yllättävän hyvin aikaa, verrattuna vaikkapa Santeri Alkioon, joka on kirjoittanut samoihin aikoihin. (Yritin lukea Puukkojunkkareita - ei oikein sujunut.)
Paikka paikoin tekstin ymmärtämiseen tarvittava kulttuurinen konteksti on kyllä kadonnut, se on myönnettävä. Laulunpätkät ja jotkin ilmaisut viittaavat sellaiseen, mitä ei enää ole. Tässä suhteessa vaikkapa Kaari Utrion tulkinnat 1800-luvun yhteiskunnasta ovat helpommin lähestyttäviä kuin tällaiset 'aidot' näytteet; kirjailija on rakentanut ne 2000-luvultakin käsin avautuviksi.
Vaimon tarina on ollut aikanaan varmasti törkeän radikaali näytelmä: siinä mies, luomakunnan herra, näytetään myös itsekkäänä ja piittaamattomana juoppona. Naisen laillisen aseman heikkoutta ja yhteisön hyväksyntää naisten alistamisen suhteen kuvataan varsin raadollisesti. Suurin osa näytelmän naisistakin ylläpitää ja tukee tyynenä valtarakenteita. Varsinainen juoni on helposti kerrottu. Risto ottaa kunniallisen tytön, Johannan, vaimokseen ja tuhoaa hänen mielenrauhansa, omaisuutensa, maineensa ja lopulta terveytensäkin. Siinä sivussa Risto saattaa turmioon myös yhteiskunnan laitamilla elävän naisen, Kertun, joka tosin yrittää nousta vastarintaankin.
Canth rinnastaa kiinnostavasti kunniallisen ja halveksitun naisen avuttomuuden. Ei ollut väliä miten käyttäydyit, yhtä lailla olit miehelle alisteinen. Samaten yhdentekevää on, panitko hanttiin vai alistuitko kuten naisen kuului - huonosti käy kumminkin. Naisen ainoana merkityksellisenä valintana näyttäytyy miehen valinta: sillä arvalla heitetään koko kohtalo.
YRJÖ. Mitä puhumme siitä. Hänellä oli valta ottaa kenet tahtoi. Sen toki sanon sinulle, Risto: parhaimman kulta-aarteen sinä Johannassa omaksesi sait.
RISTO. No, sinä et pane liikoja ollenkaan. Tiedättekö mitä? Kuusisataa markkaa hänellä on rahoja pankissa, ihan valehtelematta, ja korkoja vielä lisäksi. Jahka teille näytän. Otin Johannalta pankin vastakirja jo omaan huostaani. Katsokaapas tätä.
KUSTAA. Kuusisataa on, totta maarin. Voi, miekkoista. Kelpaa sinun elää. Kunpa olisin minäkin yhtä onnellinen. Kuulitkos, Toppo? Kuusisataa markkaa tuo kullan poika sai vaimonsa myötäjäisiä. Emmekö lähde mekin naimaan. (s. 8/243)Alkiota tuskin jatkan kovin pian, vaikka puukkojunkkarien aikalaistulkinta kiinnostaisi. Sen sijaan etsin kyllä lisää Canthia ihan lähikuukausina. Köyhää kansaa houkuttaisi, tai sitten Hanna.
Minna Canth (2004, alkuperäinen 1885). Työmiehen vaimo. Project Gutenberg eBook.
Linkitän tähän Kaisa Aleniuksen tekstin YLEn sivuilta, ja Minna Maijalan kuvauksen Canthista feministisenä ajattelijana Kristiina-insituutin Klassikkogalleriasta.
Minna Canth on yksi lempikirjailijoistani. Köyhää kansaa sai minut itkemään lukiessani sitä. Tämä Työmiehen vaimo sai minut välillä raivon partaalle. :)
VastaaPoistaCanth kuuluu myös minun suosikkeihini. Harvoin teksti on saanut minut niin eläytymään kuin Canthin tekstit. Suosittelen myös Kauppa-Lopoa, joka ottaa mielenkiintoisesti kantaa myös varastamisen eettisiin kysymyksiin.
VastaaPoistaVuonna 1888 naiselle lopulta myönnettiin oikeus omaan omaisuuteen. Monet kirjallisuudentutkijat ovat sitä mieltä, että juuri Työmiehen vaimo vaikutti lain säätämiseen. Kieltämättä ajoitus on aika osuva siinä mielessä...
Yritin muistella olenko aiemmin Canthia varsinaisesti lukenut - pätkiä varmasti, ja tämänkin näytelmän olen joskus nähnyt. Tälle tekstille antaa ehdottomasti säväyksensä kun miettii missä kontekstissa se on kirjoitettu. Minnan on täytynyt olla hyvin, hyvin vihainen... fiksu ja periaatteellinen nainen!
VastaaPoistaMinäkin pidän Canthista tosi paljon. Työmiehen vaimo ja Hanna ovat keskenään hyvin erilaiset, mutta molemmissa on ansionsa. Hanna on kuitenkin suosikkini hienovireisempänä ja kaunokirjallisempana. Köyhää kansaa en ole vielä lukenut.
VastaaPoistaKaroliina