Jokin novelleihin tarttumisessa on edelleen vaikeaa. Syystä tai toisesta novellikokoelma joutuu aina odottelemaan vuoroaan pitkään. Ehkä siksi että lukeminen on minulle maailmastapakoa, ja novellissa matka sinne ja takaisin on niin paljon lyhyempi. Novelli on käväisy kahvilla kaverin kanssa. Kunnon romaani on viikko vierailla mailla.
Koirapäisen pyövelin tapaukseen vertaus ei ihan istu, sen verran oudoilla alueilla Alasalmen tallaama polku välillä kulkee. Kokoelmaan kuuluu kaksikymmentä lyhyttä kertomusta, ja melkein kaikissa on jokin fantastinen elementti. Voi melkein kuvitella että näin tapahtuu. Mutta ei aivan.
En voi olla vertaamatta Pyöveliä Maarit Verrosen kokoelmaan Normaalia elämää. Verrosta pidetään jossain määrin scifi- tai fantasiakirjailijana, mutta oikeastaan Pyövelin novelleissa on minusta vahvempi... noh, sanotaan vaikka kuvitteellisuuden tuntu. En tiedä mistä se johtuu, mutta Normaalia lukiessani ajattelin 'voi itku, näin voisi tapahtua ja tapahtuukin', kun taas Pyövelia lukiessani mietin 'hauska juttu' ja 'kiva idea'. Rehellisesti, minusta Normaalia oli tekstinä parempaa ja tasalaatuisempaa, tarkkasilmäistä. Olisin varmaan pitänyt Pyövelistä enemmän, jos ei olisi tuota Verrosen kokoelmaa niin tuoreena mielessä.
Mutta Alasalmen vahvuus onkin minusta enemmän juonissa ja asetelmissa, ja siinä miten pienistä elementeistä kasvaa hiljalleen absurdi kokonaisuus. Hän jotenkin viettelee mukaan leikkiin. Pyövelin lyhyissä novelleissa tämä vahvuus ei pääse kunnolla kukkimaan. Joissain novelleista musta huumori jäi vitsin tasolle, toisissa kantoi paremmin.
Lemppariksi en osaa kokoelmasta yhtä novellia nimetä. Sudensulhanen, tarina omalla saarellaan elävästä naisesta, ja lyhykäinen Jätä se! jäävät parhaiten mieleen.
Aivan liian varhain aamulla Oriveden Orituvan ABC-huoltamon takapihalla seisoskeli kaksi miestä. Toinen poltti oikeaa tupakkaa, toinen itse käärittyjä savukkeita. Kun toisen tupakat loppuivat, toinen tarjosi hänelle sätkiään. Tumpit he heittivät eteensä asfaltille. Laatikossa, johon he nojailivat, luki: Kodin ongelmajätteen keräyspiste. (s. 127)Näin alkaa Jätä se!. Jos oikein tarkkaan lukee, ensimmäisessä kappaleessa onkin koko tarina. Loput kuusi sivua vain varmistavat, että juttu menee perille asti. Ovelaa. Alasalmimaista.
Päivi Alasalmi (2010). Koirapäinen pyöveli. Helsinki: Gummerus.
MUOKKAUSTA:
Arviot unohtuivat! Tässä
Keskisuomalaisesta Paula Koskimäen arvio
Hesarissa Satu Koskimiehen arvio
Jorin kommentit Kaiken voi lukea -blogista
Mullakin odottaa pari Alasalmea kirjastopinossa. Tuppaa vaan tulemaan ovista ja ikkunoista aina lisää ja lisää kirjoja jonoon!
VastaaPoista:-D
VastaaPoistaOnneksi kirjat odottelevat vuoroaan aika kärsivällisesti...
Pyövelistä oli muuten arvio tämän päivän Hesarissa! Menin lisäämään ja huomasin että olin muutenkin unohtanut hakea arviot kaiken kiireen keskellä.
Tuossa Hesarin arvostelussa tuli mainituksi juuri se piirre, josta minä nimenomaan tykkään:
VastaaPoista"Tosin imelä lopetus vesittää juuri sen salatun ja kertomattoman, jonka eteen taitava novellisti oikeassa kohdassa osaisi vetää esiripun."
Usein novellit tuntuvat loppuvat töksähtäen. Se on oletettavasti täysin harkittua, mutta voi samalla tehdä niistä vaikeammin lähestyttäviä tällaiselle tavislukijalle. Minä tykkään tällaisista juonellisista novelleista, joissa ei ole tarvetta vetää sitä esirippua eteen "ennen aikojaan", vaan juoni yksin jaksaa kannatella tarinan.
Täytyy sanoa etten minäkään ole samaa mieltä Hesarin kanssa tuosta asiasta - ja sitä paitsi novelli voi olla monella erilaisella tavalla hyvä.
VastaaPoistaAlasalmen parissa kyllä pitää jatkaa :-) Se Vainola on vieläkin hankkimatta, enkä uskalla tilata kirjastosta ennen kuin olen vähän harventanut nykyistä lainapinoa.
Pahus kun tuo työelämä häiritsee harrastustoimintaa, onneksi ensi viikolla on vähän paremmin aikaa lukea!