Saippuaprinsessa

Olen kierteessä. Yksi Utrion kirja näyttää johtavan toiseen. Ruman kreivittären jälkeen alkoivat mietityttää ne kaksi muuta epookkikomediaa, jotka vielä löytyvät omasta hyllystä. Joulupukki on ollut kiltti vuodesta toiseen.

Saippuaprinsessa sijoittuu 1830-luvun alkupuolelle, siis vähän ennen Ruman kreivittären aikaa. Kalevalaa pukkaa pian painosta, mutta viimeiset kustavilaiset jaksavat vielä kiinnittää kauneuspilkkua poskeen ja ratsastaa käyntiä maneesissa. Kirjan sankaritar on balttilaisen saippua(kauppias)omaisuuden perijätär Ulrika, peräti 23-vuotias neito, jota naimattomuus ei huoleta. Hän on kasvanut enimmäkseen Vienan laulumailla, runonkeruureissuilla oppineen isänsä matkassa, varallisuudestaan tietämättä. Ulrika onkin oppinut seurapiirien näkökulmasta aivan väärän tärkeysjärjestyksen. Ulrika lähetään Helsinkiin tutustumaan piireihin ja aviomiestä hankkimaan. Ehdokkaita löytyy vaikka kuinka monta kun sana omaisuudesta leviää.

Toiseksi keskeiseksi päähenkilöksi nousee Viktoria, köyhään virka-aateliin kuuluva tahtonainen, jonka hallitsee ympäristöään pelkällä persoonallisuuden voimalla. Viktoria terrorisoi erehtymättömällä tapojen ja sopivaisuuden tuntemuksellaan kihlattunsa perhettä ja jopa sulhasmiestään, paroni Mauritzia. Mauritz puolestaan haaveilee vain sokerijuurikkaan viljelystä, kunnes sukulaistyttö Ulrika vilpittömine silmineen kääntää miehen pään.

Saippuaprinsessa on Kreivittäreen verrattuna vielä kepeämmän oloinen kirja - tai sitten tuntosarvet ovat tylsyneet kun lukee useamman peräkanaa. Rakastavaisten tunnelmiin en tässä kovin vahvasti eläytynyt, sillä Viktorian ja hänen renttu-veljensä, Ulrikalle suunnitellun kosiomiehen, tunteita kuvattiin melkeinpä kirkkaammin värein kuin sankariparin. Ulrikan älykäs ja rohkea persoonallisuus tuli jotenkin löyhästi välitettynä tarjolle, enemmän muiden reaktioina kuin Ulrikan omina ajatuksina. Juonestakin jäi vähän tyttökirjamainen olo, siinä ei-niin-hyvässä mielessä. Sankarittarin silmänkääntötemppu seurapiirien hämäämiseksi ja tilannetta pelastamaan ilmaantuva sukulainen meren takaa olivat enemmän sukua Neiti Etsivälle kuin vaikkapa Anni Polvan reippaalle Tiinalle. *väistelee Nancyn fanien heittelemiä esineitä*

Historiallisesta vinkkelistä Saippuaprisessassa oli kiinnostavaa eräänlaisen esisuomettumisen kuvaus, joka vilahteli Kreivittäressäkin, tosin vähemmän korostuneesti. Virka-Helsinki yrittää olla venäläinen sanoissa ja teoissa; epäluotettavalta ei saa näyttää.

- Kysymys on arvovallasta. Säätyläishenkilöiden tulee erottua rahvaasta. Jalan kulkeminen voidaan tulkita jopa mielenosoitukseksi.

Mauritz kiinnostui.

- Millä tavalla?

- Radikaalien aatteiden puolesta, informaattori sanoi synkästi. - Keisari ei sellaisesta pidä. Eikä kenraalikuvernööri.

Äänestä voi päätellä, ettei informaattorikaan arvostanut radikalismia.

- Käveleminen voidaan tulkita keisarin vastustamiseksi? (s. 224)

Kyllä! Ja kahvin juominen. Ihan niin kuin punk-musiikki 150 vuotta myöhemmin. Kaari Utrio on ehkä näitä 1830 - 1840 -luvun kuvauksia laatiessaan tehnyt omaa Myyräntyötään?

Kaari Utrio (2004). Saippuaprinsessa. Helsinki: Tammi.

Yksi blogiarvio löytyi:
Aamunkajon lukukokemukset