Kirjassa seurataan rovaniemeläisen pikkuroiston murhan selvittelyä ja muita seurauksia. Marsipaani-nimisen miekkosen kuolema on kuin aukeava solmu; langat purkautuvat menneen perkaamiseen ja absurdeihin välienselvittelyihin keskussairaalasta kirkkoherran virastoon. Kaikki liittyy kaikkeen - tai pitäisikö sanoa, kaikki liittyvät kaikkiin. Rovaniemen omanlaisensa elämänpiiri hengittää hyvin Tervon kirjassa, se on suurta kaupunkia ja pientä kylää yhtä aikaa.
Tarina saa makunsa kerronnallisesta ratkaisusta: jokainen luku on eri kertojan silmin nähty. Koljatin kohdalla moitiskelin kertojien samankaltaisuutta. Sitä ongelmaa ei tässä kirjassa ole. Kertojia on yli kolmekymmentä, ja joka ainut puhuu omasta perspektiivistään, omalla äänellään. Tervo leikkii kertojillaan kuin nuori rakennusmestari legopalikoilla. Välillä suoraa perusjätkän juttua, välillä ahdistunutta perheenäitiä, välillä tuhdisti absurdia kirkkoherraa. Pastorin mehukkaat manaukset ansaitsevat erityismaininnan!
Lukunäytettä on mahdoton valita niin, että se antaisi mitään kokonaiskäsitystä. Nappaan siis palan ihan alusta. Yksi kaikkien aikojen aloituksista löytyy mielestäni Arto Paasilinnan romaanista Herranen aika ("Kuolemani tuli minulle täydellisenä yllätyksenä") - ja Tervon idea on samantapainen.
Minut tapettiin vappuviikolla.
Kello ei ollut kymmentä vielä. En tiedä miten. Minä olin koko sappisen yön yrittänyt Parmesanille säpistä rahaa, jota se karhusi ryssän puolesta, en tiedä kenen puolesta ryssä, se ei koskaan kertonut, kai toisen ryssän. Nämä eivät ole yksinkertaisia asioita ollenkaan. Minulle ovat nyt joo. Aamu aavisteli vappua, koivut kauempana, kun katsoi meidän ikkunasta, taipuivat vihreään, mutta kun menin paskantamisen, yökkimisen, käsien pesun ja lehden laavaamisen jälkeen niitä vierestä katsomaan, ne olivat paljaat. (s. 7)Aloittaa saa siis päähenkilö itse, Marsipaani. Mutta yksi kerrallaan levittyvät esiin toisten tarinat; tarinoiden välistä paistavat paljaina ristiriitaisuudet. Marsipaaneja on yhtä monta kuin hänet tunteneita ihmisiäkin. Emme tiedä toisistamme, emme ymmärrä toisiamme, tuntuu Tervo sanovan. Rakastavaisetkin elävät omissa maailmankaikkeuksissaan, onnellisina ehkä juuri siksi että eivät toistensa tunteista tajua.
Ei kannata kuitenkaan pelästyä juhlallista analyysia - näin ajattelin vasta jälkeenpäin. Lukiessa on liian kiire nauraa ja ärsyyntyä vuoronperään, roikkua polveilevan tarinan liepeissä kiinni. Ei siinä ehdi syvällisiä miettiä. Hyvä niin; osoitteleva filosofialäksy kaunokirjallisuudessa voi ehkä tuottaa kirjallisuuspalkintoja, mutta lukukokemusta se tuskin parantaa.
Pyhiesi yhteyteen on melkoinen taidonnäyte. Vaikea kerrontarakenne ja monimutkainen juonikuvio yhdessä ja samassa romaanissa, siinä olisi helposti voinut sortua omaan näppäryyteensä. Jos en olisi jo lukenut myöhempiä tervoja, väittäisin nyt että tätä hän ei ylitä. Onneksi tiedän paremmin.
Jari Tervo (1999, alkuperäinen 1995). Pyhiesi yhteyteen. Porvoo jne.: WSOY.
Arvioita
Sallan lukupäiväkirja
Sata kirjaa vuodessa
(yllättävän vähän löytyy - tästä huomaa miten uusi juttu netti on :D )
Mainiota että pidit tästä!
VastaaPoistaJoskus Tervon ensimmäisten romaanien aikaan muistelen lukeneeni haastattelun, jossa Tervo kuvasi erääksi tavoitteekseen kirjoittaa sellaisia kirjoja, jotka eivät ole sitä "mies katsoi ikkunasta harmaana marraskuisena aamuna kuinka ulkona satoi räntää" -osastoa. Siinä hän totisesti on onnistunut. Ja vieläpä niin, että kirjallinen laatu yhdistyy vetäviin aiheisiin. Ei tarvitse olla kuolettavan tylsä ollakseen hyvä!
En tosiaan tiedä, mitä Tervosta pitäisi ajatella. Troikka ja Ohrana ovat minusta aivan loistavia kirjoja. Myyrän ja Rokulin olen jättänyt kesken. Oikeastaan olen pitänyt niistä ja hykerrellyt lukiessani, mutta en ole kuitenkaan jaksanut pariakymmentä sivua pitemmälle.
VastaaPoistaTätä en ole lukenut, mutta tunnistan kyllä tuon naurun ja ärsyyntymisen yhdistelmän.Ehkä vika onkin siinä, jossakin mielentilassa se toimii, joskus ei vain jaksa?
Minä olisin hieman yllättynyt, jos et olisi tykännyt tästä. Tekisi kovasti mieli itsekin lukea Tervoa, saisi julkaista jo jotain uutta!
VastaaPoistaSalla: tylsinä näitä ei tosiaan voi pitää :-)
VastaaPoistaAmma: olet varmaan oikeassa että pitää olla sopivassa fiiliksessä. Vaikka tykkäsin näistä kaikista kovasti, en kokenut mitenkään "kevyeksi" luettavaksi. Taidan olla aika huoleton ahmatti yleensä, sillä huomaan että Tervon kirjoihin olen joutunut paneutumaan. Osittain siksi että eläväisestä kielestä nauttiminen tuntuu vaativan sitä, osittain siksi että kaikissa näissä (no, Koljattia lukuunottamatta) on ollut jollain tavoin haastava rakenne. Ei ole tehnyt mieli lukea peräkanaa - pitää väliin nauttia jokin kevyempi pala :-)
Jori: Hahaa, mullapa onkin vielä paljon Tervoa lukematta kun olen myöhäisherännäinen - ei siis tarvitse odottaa uuden ilmestymistä. Voisin vaikka hommata sen Kallellaan seuraavaksi, se olisikin ehkä ihan erilaista.