Aya: Elämää Yop cityssä

Sisarusten keskusteluissa on Norsunluurannikollakin kotoinen sävy.

Kävin alkuviikosta pikaisella matkalla Helsingissä. Onnekas aikataulu jätti ennen junan lähtöä juuri sen yhden kriittisen tunnin verran aikaa: ehdin käydä Akateemisessa nuuhkimassa kunnon kirjakaupan tuoksua ja pörräämässä hyllyjen välissä. Sarjakuvaosastolla sain ahneisiin näppeihini viimeisen esillä olleen kappaleen tätä Sallan aiemmin lukemaa sarjakuvaa. Hetken epäröin... siellä oli myös Delislen Schenzhen... mutta Aya vei voiton. Sehän on 101 naisten kirjan listallanikin.

Hyvä näin. Paahtavan helteinen päivä oli juuri sopiva aika lukea Norsunluurannikolle sijoittuvaa sarjakuvaa. Sitä paitsi, vaikka Abouetin ja Oubrerien meininki on hyvin erilaista kuin Delislen, ja aihekin on aivan toinen, tässäkin sarjakuvassa on terää. Aya ei ole mietteliästä eikä hiljaista. Se on elämänmakuista ja haisee kuumalta maapähkinäkastikkeelta ja halvalta oluelta; silti Aya haastaa myös aivonystyröitä ja kätkee yllätyksiä, verbaalisia ja visuaalisia.

Haastattelussa Abouet kertoo, että häntä on inspiroinut halu kerrankin tuottaa Afrikasta jotain muuta kuin ikuista kauhutarinaa nälästä, sodasta ja AIDSista. Aya onkin leimallisesti nuorten itsenäisyyden ja rakkauden etsintää kuvaava kertomus. Ihmiset ovat ihmisiä, tempperamentiltaan ja ajatuksiltaan jokainen omanlaisensa. Ongelmat ovat hyvin yleisinhimillisiä, vaikka Ayassa on oma afrikkalainen kierteensä.

Pidän siitä miten vieras elämänpiiri tulee tarinan kautta ymmärrettäväksi. Meininki kieltämättä tuntuu näin suomalaiselta maaseudulta katsoen vähän hurjalta - eipä silti, ei täälläkään nyt mitään siveyden sipuleita olla, ollaanpahan vaan paremmin piilossa - mutta ennnen kaikkea tästä välittyy elämänilo ja huumori. Nuorten naisten suhteissa toisiinsa, heiloihinsa ja perheisiinsä on hilpeää särmää.

Vähän vanhakantaiselta Yop City vaikutti siinä mielessä, että naisen asema on aika säälittävä. 70-luvun loppupuoli vaikuttaa samanlaiselta kuin suomalainen, öh, 40-luku? Abortista taisi Suomessa tulla laillinen 50-lvulla. Naisten kouluttautumisessa tuli taitekohta samoihin aikoihin; vuoden 1947 jälkeen naiset ovat suorittaneet miehiä enemmän ylioppilastutkintoja. (Heh, en tosiaankaan muistanut tuota ulkoa, mutta netti tietää kaiken). Sorry jätkät. Joka tapauksessa Ayan naisten asenne on asetelmasta huolimatta ärhäkkä, varsinkin Ayan itsensä.

Olen iloinen että löysin tämän. Aya, Mma Ramotsve ja jossain määrin myös Adichien romaanit ovat onnistuneet ainakin minun stereotypioitani horjuttamaan. Melkein pelottaa nyt lukea Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta onpahan sitten hyllyssä vastapainoksi tämä! Kai se on niin että parhaat totuudet koostuvat aina vastakohtaisuuksista.

Harmittaa etten onnistunut löytämään netistä mitään vihjausta, että sarjan muutkin osat ilmestyisivät suomeksi. Kaksi muutakin osaa on tehty. No, ainahan on amazon...

Marguerite Abouet & Clément Oubrerie (2010, alkuperäinen 2005). Aya: Elämää Yop Cityssä. Helsinki: Arktinen Banaani. Suomentanut Kirsi Kinnunen.

Arvioita:
Sallan lukupäiväkirja
Nulla dies sine legendo