Varasto

Varasto joulutunnelmissa? Nääh.

(Jos on joulukiireitä, tässä lyhyt tiivistelmä. Sairaan hyvä kirja. Hyvää joulua.)

Tajusin äkkiä, että minähän näen suurella todennäköisyydellä ensi viikolla Varaston elokuvana. Pakko siis lakata hautomasta itse kirjaa hyllyssä ja lukea se, vaikka Salmisia tekisi mieli säästellä. Sattumoisin tulevasta ensi-illasta oli juuri tänään juttua Hesarista, nettiversiota en löytänyt.

Varaston kertoja Antero Rousku on varastossa töissä. Palkalla ei elä, ei ainakaan niin että mokkanahkatakkia pääsisi ostamaan, mutta luontaisetuna on sentään mahdollisuus myydä omaan piikkiin firman tavaraa. Rousku taitaa olla Urkin ohella Salmisen inhottavimpia sankareita. Ällöttävyys olisi sietämätöntä, ellei Salminen välillä vilauttaisi sitä kolikon toistakin puolta. Rousku on myös hyvin onneton, onneton ja avuton onnettomuudessaan, vaikka kelpo kapitalistin tavoin pyrkiikin kartuttamaan kassaansa kaikin keinoin. Tunteeton Rousku ei ole, tunteet vain eivät ole niitä mukavimpia.

Varasto on niukkuudessaan mainiota vastapainoa vaikkapa Huorasadun tursuilevalle runsaudelle. Salminen kirjoittaa vähäeleisesti ja yksinkertaisesti. Sanat tipahtelevat kuin maalipisarat puukolla puhkotusta purkista. Mutta tässä remontissa ei maalata trendikkäillä tehosteväreillä tai edes maalarinvalkoisella, tässä suditaan arjen harmaata ja laitetaan sekaan tummia läikkiä toivottomuutta.

Mitenköhän tämä kirja kääntyy komediaelokuvaksi? Ehkä yllättävänkin hyvin, sillä näyttelijät voivat tuoda komiikan esille suoraviivaisemmin. Kirjan huumori on aika, noh, tummaa, sellaista revi siitä -huumoria. Nauraakseen pitää nähdä itsensäkin oravanpyörässä ja nauraa sille. Ehkä se jekku onkin siinä.

Lukiessani kävi mielessä, että tämä on inhorealisimia samassa mielessä kuin kabuki on teatteria: äärimmäisen tyyliteltyä kamaa. Mielihyvän hetket on karsittu, ankeuttajat maleksivat nurkissa. Onko ihminen ihminen ensinkään, jos häntä ei ympäröivä yhteisö kunnolla ihmiseksi laske?

Myyntipuolella työskentelevä Karita onnistuu biologisia aseita ja silkkaa kiristystä käyttäen kaatamaan Rouskun parisuhteeseen. Tulevasta isyydestä maalaillaan Rouskullekin uutta mahdollisuutta, mutta tuleeko siitäkään mitään?

- Se on Jenna. Se on kolme vuotta, minä sanoisin ja hakisin lisää kaljaa. Jouluksi toisin lapselle ison Muumin ja muovailuvahaa. En viipyisi kauan, sillä Karitalla olisi jo uusi mies. Sillä olisi ponihäntä ja paskaiset farkut ja Harrikka-paita ja se kääntyisi sohvalta katsomaan minua kaukosäädin kädessä. 

En minä lopulta tulisi olemaan sen kummempi isä kuin moni muukaan. Karita ja minä ja lapsi olisimme aivan tavallinen tarina. Tässä lähiössä eivät muutkaan ihmiset toisiaan tarkastaneet. Säästärin tarjoukset olivat tärkeämpiä kuin hellyys ja romantiikka. [--] (s. 80)  

Joulun aikaan on mukavampi ajatella, että sitä hellyyttäkin löytyy, jostain piikkikuoren alta. Ja uusi vauva on aina uusi toivo. Salmisen kirjan lopussa toivonsäde näyttää kyllä aika valjulta. Nyyh.

Menee vähän OTT mutta senkin uhalla.... Valoisaa, lämmintä ja hellää joulua!

Arto Salminen (1998). Varasto. WSOY. ISBN 951-0-22926-1.

Arvioita:
Antti Majander Hesarissa
Salla Lukupäiväkirjassaan
Jori Kaiken voi lukea -blogissa
Janne Kuusinen blogissaan Salmisen koko tuotannosta