Sivut

torstai 1. maaliskuuta 2012

Rocannonin maailma

Kuva: Avain
Rocannonin maailma avaa Haini-sarjan, jonka nyt päätin nyt lukea alusta alkaen, kun Maameri-kirjat jo pääsivät loppumaan. Melkein koko sarja onkin suomennoksina ilmestynyt, mutta ilmeisesti Avaimen päätös lopettaa kaunokirjallisuuden julkaisu jättää viimeisen palan puuttumaan. Surku... mutta ollaan kiitollisia siitä mitä jo saatiin käännöksinä.

Ainakin Rocannonin maailman perusteella sarja on kestänyt aikaa hyvin. Teemat ovat varsin ikuisia, eikä teknologialla ole kikkailtu tavalla, joka saisi kirjan vaikuttamaan vanhentuneelta. Ensimmäisestä julkaisusta kuluneet nelkytplus vuotta eivät häiritse. Ehkä tämä on fantastiseen päin kallellaan olevan scifin hyviä puolia. Tosin epäilen, ettei vanhempi Le Guin enää sisällyttäisi kirjoihinsa toivotuksia tyyliin kuolkoon vihollisesi ilman poikia...  mutta pannaan se genren traditioiden piikkiin. Ehkä miekkaa heiluttavien heimojen kuvauksessa kuuluukin kuulostaa seksistiseltä? Naiset ovat kauniita ja miehet vahvoja. Onneksi molemmat saavat Le Guinin käsittelyssä olla rohkeita.

Lunttasin netistä, että Rocannonin maailma on ilmeisesti tekijänsä esikoinen. Ehkä se selittää pientä tarinankerronnallista hoipertelua tässä. Kirja nimittäin alkaa kauniin ja ylhäisen Semleyn etsintäretkellä, joka toimisi aivan hyvin erillisenä novellina, mutta vie suhteettomasti tilaa ollakseen Rocannonin tarinan pohjustusta. Varsinainen tarina näet kertookin etnologi Rocannonista, joka vihollisten iskun jäljiltä jää yksin alkeelliselle planeetalle. Rocannon joutuu pitkälle matkalle, jolla punnitaan sielun ja ruumiin voimat. Semleyn jalokivijahti alussa ei ole irrelevantti tai täysin irrallaan Rocannonin tarinasta, mutta ainakin minut se johdatteli odottamaan erilaista otetta loppukirjalta.

Lisäksi erilaisten heimojen esiinmarssittamisessa oli aavistuksen näytösluontoinen maku. No, pikkujuttuja. Ja täytyy myöntää, että siivekkäät jättiläiset tekivät vaikutuksen. Niillä tuotiin tarinaan inhimillisyyden teemaa ovelasti. Voihan olla, että muidenkin kansojen erottelulla oli jokin funktio, jota en vain oivaltanut.

Minusta kirja parani ja tiivistyi loppua kohti. Ensimmäisen kolmanneksen aikana en hirveästi vielä innostunut, mutta luottamus oli Maameren jäljiltä korkealla enkä hermostunut yhtään. Hih, pitänee lisätä, että tämä ei ole mikään tiiliskivi, kokonaispituus on alle 200 sivua. Joissain kirjoissa alkukolmannes on yksinään pidempi... joten ei Rocannonin kanssa kovin pitkään tarvinnut kummastella ennen kuin juttu alkoi vetää.

Mitä vielä sanoisin? Loppuun päästyäni pidin tästä kirjasta kovasti. Olen iloinen, että seuraava osa on jo valmiina hyllyssä. Le Guinin tekstissä on jo tässä ensimmäisessä romaanissa sellainen vahvasti inhimillinen tuntu, josta pidän. Lohikäärmeitä kirjassa ei tosin ole, mutta tuuliratsut käyvät hyvästä korvikkeesta, varsinkin kun niistä kerrotaan sopivan vähän.
Se peto, joka nyt toi hänet alas Hallanin kukkuloilta, oli hienompaa rotua; sillä oli raidallinen, sileä ja kiiltävä turkki onttojen luiden päällä, sen vihreät silmät siristyivät vasten tuulta sekä vaaleat, vahvat siivet pyyhkivät ylös ja alas Semleyn molemmilla puolilla, paljastaen ja kätkien, paljastaen ja kätkien pilvet hänen yläpuolellaan ja kukkulat hänen alapuolellaan. (s. 13-14)
Lisään vielä loppuun tunnustuksen: tippa tuli silmään kun luin epilogia. Le Guin saa kiintymään henkilöihinsä, vaikka ei pahemmin pura heidän ajatuksiaan, eikä taatusti vatvo niitä kuoliaaksi. Hän kertoo juuri tarpeeksi tehdäkseen heidän kohtaloistaan pikkuisen itkettäviä.

Ursula K. Le Guin (2010, alkuperäinen 1966). Rocannonin maailma. Avain. Suomentanut Jyrki Iivonen. ISBN 978-951-692-804-6.

Arvioita:
Vesa Sisättö Hesarissa
Raija Taikakirjamissa
Marjis Kirjamielellä-blogissa
Sinidean Kirjaretket-blogissa

EDIT: Seis! Stop! Jos olit jo menossa hakemaan tätä kirjastosta tai tilaamassa netistä, hyvä idea - mutta odota hetki. Mahdollisesti tämä ei olekaan paras "ensimmäinen kirja" jos aikoo lukea koko Haini-sarjan. Raijalla on toinenkin ehdotus, se kannattaa katsastaa täällä

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa lukea tästä arvio, marjis tätä minulle juuri suositteli kun pohdin että mistä nyt Vihdoin aloittaisin tutustumiseni Le Guiniin. Lähden siis maltilla ja kiinnostuksella matkaan!

    VastaaPoista
  2. Minulta ovat nämä kaksi uusinta suomennosta hainilaisesta sarjasta lukematta. Muutenhan sarja on aivan ehdottomia suosikkejani, varsinkin Osattomien planeetta ja Pimeyden vasen käsi, eli aivan varmasti tämäkin tulee jossain vaiheessa lukuun.

    Minusta Le Guinille on aika tyypillistä se, että tarinat lähtevät vähän vaisun tuntuisesti liikkeelle, mutta loppua kohti huomaakin olevansa todella kiinni kirjassa. Ainakin omat lukukokemukseni noudattavat useinkin tuollaista kaavaa.

    Ja allekirjoitan kaiken mitä kirjoitit Le Guinin inhimillisyydestä ja siitä kuinka henkilöihin kiintyy vaikkei heistä käännetä joka kulmaa auki.

    Olen kyllä Le Guinin suhteen vähän fanityttö: hän on minusta heikoimmillaankin ihan paras :)

    VastaaPoista
  3. Linnea, hienoa! Pidän peukkuja, että innostut ja voimme jakaa kokemuksia pitkin hainilaista maailmaankaikkeutta. :-)

    Liisa, mietin tuota juttua kirjoittaessani taas vaihteeksi kovasti mikä se piirre oikein on joka niin selvästi erottaa Le Guinin muusta viimeisen vuoden aikana lukemastani hyvästä fantasiasta, ja päädyin nyt tuohon vähäeleiseen inhimillisyyteen... hauska huomata etten ole keksinyt sitä omasta päästäni, vaan että se ehkä tosiaan perustuu johonkin kirjoissa! Hihii, ikinä ei voi olla varma...

    Mutta todellakin jos vertaan vaikka Abercrombien tai Martinin romaaneihin (jotka ovat siis loistavia nekin), Le Guinissa on jotain lempeää muttei sinisilmäistä.

    Saatan olla kovaa vauhtia faniutumassa itsekin. :-)

    VastaaPoista
  4. Uh, minä ihan ahdistun kun koko ajan kaikki lukevat kivoja kirjoja, enkä itse ehdi mitään. No, itse hankittu ongelma kun olen asennoitunut puurtamaan omien kirjoitusjuttujen kanssa, enkä mukamas ehdi lukea. Voi pöh.

    VastaaPoista
  5. Ahmu, ne odottavat sinua kyllä... siis kirjat! Kannattaa ottaa kaikki hyöty irti jos olet saanut asennenamikat väännettyä oikeaan asentoon, joten keskity ihmeessä kirjoittamiseen kun sen aika on. :-)

    VastaaPoista
  6. Booksy, pidän tuosta ilmaisustasi "lempeää muttei sinisilmäistä". Voin allekirjoittaa sen. Le Guin on terävä huomioitsija ja itseasiassa henkilönä ajoittain kovinkin kirpakkasanainen ja suora. Mutta niin kai uranuurtajien ja edelläkävijöiden on usein oltavakin.

    Nimim. kuin myös fanityttö

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.