 |
| Kuva/päällys: WSOY/Pekka Vuori |
Tällä kertaa käsiin osui eräänlainen klasikko tai ainakin kulttuurinen kuuluisuus. Hyvä että osui, sillä vaikka olen melkoisen pinkan Paasilinnan kirjoja lukenut, syystä tai toisesta Ulvova mylläri on jäänyt väliin niin kirjana kuin elokuvanakin. Parempi myöhään ja niin pois päin... Kiva että vielä pääsin tämänkin löytämään.
Ulvova mylläri onnistui myös yllättämään. Jostain syystä minulla oli kirjan juonesta käsitys, joka ei sitten vastannut todellisuutta ollenkaan. Odotin enemmän sellaista Maailman paras kylä -tyyppistä kyläyhteisökuvausta, mutta Mylläri onkin vähintään yhtä paljon, ehkä enemmänkin, sukua Jäniksen vuodelle.
Ulvovassa myllärissä Gunnar Huttunen, vähän tavallista suurempi myllärismies, asettuu jatkosodan jälkeen peräpohjalaiseen kylään, jossa hänen erikoiset tapansa vähitellen herättävät yhteisön pahennuksen. Ei se nyt käy laatuun, että aikuinen mies ulvoo yöllä kuin susi, aina kun sattuu ulvottamaan. Mylläri Gunnar Huttunen on rehti ja ahkera, mutta järjestäytyneen yhteiskunnan pikkumaisiin ja tekopyhiinkin muotoihin sopeutuminen ei onnistu. Niinpä mylläri päätyy lopulta pakosalle. Ensin häntä jahtaavat kylän isäntämiehet mutta lopulta takaa-ajoon yltyy esivaltaa maaherraa ja jääkäreitä myöten. Huttusen puolia pitävät kultakiharainen ja runsasperäinen kerhoneuvoja Sanelma Käyrämö, postimies-pontikkatehtailija Piittisjärvi ja poliisi Portimo - ja muutama myötätunnon sana heltiää myös Jeesukselta.
En sano juonesta enempää, siltä varalta että joltakulta muultakin on lukematta. Pidin tästä tarinasta oikein tosissani, taitaa olla parhaita Paasilinnan kirjoja ikinä. Vain Oulun jaksossa oli joitain puuduttavia pätkiä, mutta muilta osin kertomus juoksee kuin vesi purossa, mennä solisee vapaasti polveillen ja pirskahdellen. Kielestä tulee mieleen tuore rouhesämpylä, se on mehevää ja helppoa mutta on jotain pureskeltavaakin.
Paasilinna on ollut kova poika kirjoittamaan. Hän tekee kyseenalaistamisensa niin hauskasti, ettei vakavampaa juonnetta oikein huomaakaan. Mylläri on minusta erityisen hyvä jopa hänen tuotannossaan, sillä se on tiivis ja keskittynyt pienimuotoisen miljöönsä tähden. Kaikkiaan tämä oli minulle parahultainen absurdi komedia, sellainen jonka tietää todeksi samalla kun sen mahdottomuudelle naureskelee. Ainakaan viikkoon en ole tekopyhä, en!
Mylläri on myös oikein hyvin äänikirjana toimiva teos. Kuunnellessa myhäilyttää. Ja Helovirta lukijana! Nam.
Arto Paasilinna (2008, alkuperäinen 1981). Ulvova mylläri. WSOY. Lukija Kauko Helovirta. ISBN 978-951-0-34075-2.
Arvioita:
Hannu Marttila Hesarissa arvioi pokkaripainoksen,
Ofeliaoutolintu samoin.
Mä kuuntelin tämän kanssa joku aika sitten ja kirja on kyllä Paasilinna sieltä parhaasta päästä!
VastaaPoistaJees, itsekin rankkaan tämän Paasilinnan tuotannossa sinne terävimpään kärkeen. Ja vaikka komediana vedetäänkin niin on myös ehkä eniten synkkyyttä ja ahdistusta avoimesti mukana, muistelen muutamankin kohdan pysäyttäneen...
VastaaPoistaPitäisi alkaa lukea myös Arto Paasilinnaa, olen nähnyt filmin, mutta en yhdistänyt Paasilinnaan, kuten en heti Kerjäläistä ja jänistäkään.
VastaaPoistaNäin on, Velma! Ja Paasilinna on vielä kuunneltuna edukseen, kaikki kirjailijat eivät...
VastaaPoistahdcanis, teki jo mieli kirjoittaa tuohon, että tämä on se paras - mutta pitää odottaa vähän aikaa että vaikutelmat tasaantuvat. Ehkä pitäisi myös lukea paperilla, Helovirta saattaa vääristää mielikuvia. :D
Minusta ne kohtaukset olivat surullisimpia, joisssa Gunnar ajatteli hyvää jostakusta ja sitten tilanne kääntyikin ikäväksi. Ja onhan siinä sotatraumojen käsittelyssä sellainen jännä kaiku... :-/
Jokke, suosittelen lämpimästi ainakin kokeilemaan - ovat nopealukuisia ja, jos sattuu omaan kirjamakuun sopimaan, tarjoavat elämyksen poikineen. Suuren tuotantoon osuu kyllä heikompiakin, mutta enimmäkseen hyvää kamaa.
(Minun pitää varmaan seuraavaksi lukea Hurmaava joukkoitsemurha, sekin on vielä lukematta ja tytär kehui.)
Ketun Kätilökin on kuulemma jo saatavissa äänikirjana.
VastaaPoistaJuu, jos lähtisi rankkaamaan niin siellä kärjessä on minulla muutama aika tasavahva kirja: tämä, Jäniksen vuosi, Hirtettyjen kettujen metsä ja Suloinen myrkynkeittäjä. Noiden keskinäinen paremmuusjärjestys sitten riippuu kai fiiliksestä, Suloinen myrkynkeittäjä on varmaan se hauskin kun taas tämä on dramaattisin...
VastaaPoistaNiistä pääteoksinaan pidetyistä minullakin on Hurmaava joukkoitsemurha lukematta, sen jälkeen onkin sitten iso nippu niitä joista en mitenkään kovin suuria kehuja ole kuullut (siis niiltäkään jotka Paasilinnan tuotannosta pitävät).
Eikös tästä ollu leffakin, Loiri myllärinä? Tosi hämärät muistikuvat on joko kirjasta tai leffasta tai molemmista, selvästi tarttis vähän virkistää muistikuvia. :)
VastaaPoistaAnonyymi, kuulin että on, ja ilmeisesti toimii myös siinä formaatissa.
VastaaPoistahdcanis, Myrkynkeittäjä on suloinen! Ja kyllä taitaa olla pakko tuo Joukkoitsemurha hankkia. Pitääkin kysyä kirjastolta saisiko sitä äänikirjana. Hih, ehkä saan vielä Helovirtaa kaupanpäälle.
Salla, joo, mutta olen sen leffankin onnistunut tähän mennessä jättämään väliin, joten ei ollut tämän juonesta muuta tietoa kuin että päähenkilö on äänekäs mylläri. :-)