 |
| Kuva/kansi: Avain/Satu Kontinen |
Työnsin siis Lyonin esikoisen luen-kun-tulee-vastaan -kategoriaan. Nyt tuli vastaan.
Aleksanterin opettaja kertoo Aristoteleesta. Mies on eittämättä yksi länsimaisen tieteen kovia nimiä, ehkä jopa kaikista suurin, varmasti laaja-alaisin. Kannattaa lukea vähintään Wikipedian kuvaus ja ottaa hetkeksi lakki päästä tällaisen uranuurtajan muistolle. Keskiajalla Aristoteles oli suuri auktoriteetti, johon kirkonisät tukeutuivat estoitta. Vaikka Aristoteles tavallaan meni renesanssin myötä pois muodista kokeellisemman luonnontieteen vallatessa alaa, hänen vaikutuksensa kulttuuriin ja filosofiaan on mittaamattoman suuri. Lukutoukat muistanevat erään Aristoteleen teoksen roolin Umberto Econ Ruusun nimessä; minusta mielenkiintoinen esimerkki auktoriteettiuskosta monessakin mielessä!
Lyon on perehtynyt aiheeseensa huolella. Tässä kirjassa Aristoteles on enemmän opettaja ja perheenisä kuin tieteen suuri nimi. Opettaja keskittyy Aristoteleen vuosiin Aleksanterin ja hänen isänsä Filippoksen hovissa, vaikka takaumin palataan myös filosofin nuoruuteen. (Platon tekee kameoroolin.)
Tarinan keskeiset inhimilliset jännitteet ovat kuitenkin tapahtumahetkessä. Aristoteleen ja Aleksanterin sekä muiden Makedonian valtaapitävien välinen suhde, ja suhteessa peilautuva älyn ja vallan leikki, kiinnostavat väkisinkin. Aristoteles pelkää ja rakastaa ja ihailee ja halveksuu Aleksanteria, kaikkea yhtä aikaa, eikä Aleksanterikaan ole yksinkertainen henkilö.
Otetaanpa ote tämän kaksikon keskustelusta, joka oikeastaan demonstroi koko asetelmaa... Tässä kohtauksessa Aristoteles yrittää nyhtää oppilaaltaan kommenttia Homeroksesta.
[--] Sanotaanko näin: onko tuo kertomus sinusta komedia vai tragedia?"
Hän ojentaa taas käsiään ja heiluttaa niitä vuoroin ylös ja alas.
"No, täytyyhän sen olla jompikumpi", sanoin.
Hän kohauttaa olkapäitään.
"Etkö sinä pitänyt siitä lainkaan?"
"Lopulta", hän sanoo. "Viimeinkin kysymys, johon et ole miettinyt vastausta valmiiksi. [--] (s. 159)Aristoteles lajittelee, organisoi, järjestelee ilmiöitä sääntöjen mukaan. Arvaamaton Aleksanteri määrittelee ongelman uudestaan. Tärkeämpää kuin luokitella tarinoita on voittaa, tässä tapauksessa voittaa opettaja nokkeluudessa.
Varsinainen juju tässä kirjassa on silti Aristoteleen oma, monimutkainen ja häilyvä persoonallisuus kaikkine ristiriitaisuuksineen. On hienoa, että Aristoteleen elämän naisillakin on kunnollinen rooli; se tekee Aristoteleestä kokonaisemman, vaikka osa vähän päälleliimatun oloisista osista kirjassa liittyikin juuri naisiin. Olisin myös tullut toimeen vähemmällä lapsuusmuistelulla; pääteemat ovat tässä niin hienoja, että ne olisivat olleet vielä enemmän edukseen, jos niihin olisi keskitytty tiukemmin.
Pidin kovasti siitä, miten kirjailija on ujuttanut mukaan aristoteelisen maailmankuvan elementtejä tekemättä niistä liian hallitsevia. Aristoteles ei mielessään jauha tutkimuksistaan loputtomiin vaan puhuu ja ajattelee kuin kuka tahansa älykäs ihminen; hän on tässä ja nyt, suunnittelee ja selviytyy, ihmettelee ja pohtii, löytää ympäriltään oivalluksia.
Tämän jälkeen tekisi mieli lukea Aristoteleen elämäkerta! Valitettavasti hyllystä löytyy vain Aleksanterin, eikä sitä tee mieli lukea uudestaan. Aleksanteri Suuresta on vaikea pitää edes yhden lukukerran jälkeen; säilytän mieluummin Lyonin välittämän mielikuvan olosuhteidensa ja oman persoonansa ahdistamasta nuorukaisesta tällä erää.
Tarina on myös rakennettu taidokkaasti. Vaikka Aristoteleen kohdalla olisin ehkä pitänyt enemmän suorasta kronologisesta juonenkuljetuksesta, tämäkin toimi hyvin. Minusta Lyon on melkein Mantelin tasoisesti tehnyt nykyaikaisen romaanin historialliseen miljööseen. Sävyissä on paljon samaa, vaikka Mantelin Cromwell-kirjat ovat tajunnanvirtamaisempia ja haastavampaa luettavaa. Kun ottaa huomioon miten haastavia aiheita ovat niin Aristoteles kuin Aleksanterikin, huikea saavutus.
Suosittelen historiallisten romaanien ystäville, ainakin niille, joita ei haittaa henkilöiden ja kielen modernius. Ja heille suosittelenkin aika painokkaasti. Toivottavasti Lyonin seuraavakin suomennetaan. Siinä on kuulema nainen pääosassa.
Annabel Lyon (2011). Aleksanterin opettaja. Avain. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. ISBN 978-951-692-872-5.
Arvioita:
Susa Järjellä ja tunteella -blogissa
Marjis Kirjamielellä-blogissa
Jori Kaiken voi lukea -blogissa
Salla Lukupäiväkirjassaan
Katja Lumiomena-blogissa
Kiva, että nostit tämän esiin! Minullakin tämä meni kun tulee vastaan -sarjaan, kun itse asiassa se Kalanpelastajakin on vielä lukematta vaikka on kyllä hyllyssä... Eli joo, kirjojen odotusaika hyllyssä taitaa olla myös sen 9 kk?
VastaaPoistaTessa, heh, ilmeisesti! Alkaisikohan sinullakin olla kohta laskettu aika?
PoistaMinulla oli varmaan jokin etiäinen kun tiesin jo silloin lokakuussa, että joskus tämä tulee luettua ilman mitään erityistoimenpiteitä. Nyt oli tarjolla kirjastossa ja vähän pääsi kieltämättä kiilaamaan jonossa muiden kirjojen edelle. Toivottavasti tulee pian sinuakin vastaan. :-)
Minä tykkäsin erityisesti siitä historiallisen miljöön kuvauksesta nykyaikaisella tavalla.
VastaaPoistaJori, minustakin se on mukavaa, ja vaikka pidän sellaisesta vanhaan tyyliin eläytyvästäkin kirjoitustavasta, varsinkin jos se on hyvin tehty, tällaisella nykyaikaisella menolla on tärkeitä etuja. Nykylukija pääsee paremmin historiallisten hahmojen nahkoihin, alkaa tuntua että ihmisiä ne olivat ennenkin... ja ylipäänsä mennyt tulee helpommin lähestyttäväksi.
PoistaP.S. Saan Supernaiivin perjantaina. :-)
Minä hieman tuskastuin kirjan alkuun, mutta lopulta teos paitsi piti otteessaan, myös sivisti. Ja nyt kun lukemisesta on kulunut kuukausia, huomaan pitäväni kirjasta koko ajan enemmän ja enemmän. :)
VastaaPoistaKatja, minulla ei ollut alun kanssa mitään ongelmia, olin niin innosta piukena henkilökaartin tähden. Välillä ja loppupuolella oli minusta enemmän sellaista ajoittaista tyhjäkäyntiä, mutta kokonaisuus oli silti minusta hieno.
PoistaHuomasin juttua kirjoittaessani, että mitä enemmän kirjaa mietin, sitä enemmän siitä minäkin pidin, sillä tulin koko ajan tietoisemmaksi siitä miten käsittämättömän haastava tuo aihe on. Siis Aristoteles. Ja Aleksanteri Suuri. Kaiken järjen mukaan tuosta olisi pitänyt tulla joko kaameaa rävellystä tai tylsää kuvien kumartelua... eipäs tullut. :-)
Kiva oli palata tämän kirjan tunnelmiin vielä! Minäkin pidin tästä ja luen kyllä Lyonilta jatkossakin varmaan teoksia varsinkin jos tulee käännöksenä.
VastaaPoistaSusa, sama täällä! Luulen että minäkin haluan mieluummin lukea suomennoksena näitä, sillä jotenkin nuo nimet tuntuvat "oikeammilta" niin. Sitä paitsi tämä oli minusta hieno suomennos, konstailematon.
PoistaPidin tästä myös ja odotan jatko-osaa Aristoteleen tyttärestä toivoen, että se suomennettaisiin! Ehkä Aleksanterin opettajassa mietitytti se fiktion ja faktan rajanveto ja tiettyjä asioita piti tsekata, miten ne nyt menikään. Kiehtovaa lukemista kuitenkin historiallisista henkilöistä.
VastaaPoistaSara, sano muuta! Tosiaan, en tullut ajatelleeksi, että kun tämä oli Avaimen suomentama, se tarkoittaa että pitää löytyä jokin toinen kustantamo sille. Nyyhkis. Toivottavasti jossain innostutaan tämä kääntämään.
PoistaMinä olin kautta linjan aika luottavainen faktojen suhteen, sillä en huomannut mitään mikä ei olisi vastannut omia, tosin epämääräisiä, muistikuviani. Se tavallaan yllätti, että Aristoteles oli niin siinä, jotenkin omassa elämässään yhtä lailla valintojen ja tilanteiden edessä kuin kuka tahansa...
(Miksi on niin vaikea ajatella, että tällaiset suuret historialliset tyypit(kään) eivät tienneet etukäteen mitä tulee tapahtumaan? Heh, aina tulee motkotettua että miksi se teki niin tai näin - ihan kuin ei itse koko ajan hapuilisi sokkona!)