 |
| Syysomenat ovat ainakin pari viikkoa myöhässä. Ruuhka puussa? |
Spekulaatiot sikseen. On tässä jotain luettukin. Blogiin asti tosin ehti vain kahdeksan elokuun kirjaa.
Luettu ja blogattu:
Anne Holt: 1222
Enni Mustonen: Järjen ja tunteen tarinoita
Kalle Haatanen: Ei voisi vähempää kiinnostaa
Jan Salminen: Äidinmaa
Andrzej Sapkowski: Haltiain verta
Jane Austen ja Eräs Toinen: Tavat ja tunteet
Duong Thu Huong: Beyond Illusions
Luojola & Sipiläinen (toim.) Kumman rakas
Näistä herkuista herkuin taisi olla Sapkowskin Haltiain verta, mutta Kalle Haatasen Ei voisi on hyvänä kakkosena. Harvoin filosofia on niin hauskaa että hihittää pitää. Teepäs Kalle Kantille sama kuin Nietzschelle tässä...
Luettu muttei blogattu:
Agatha Christie (1959, alkuperäinen 1926). Roger Ackroydin murha. Salla bloggasi äskettäin Peter Bayardin tätä romaania syväluotaavasta kirjasta, ja Bayardin ajatus, että Murhassa esiintyvä Caroline on Neiti Marplen esiaste, kiinnosti kovin... Piti äkkiä hakea alahyllyltä oma vanha painokseni Murhasta. Tämä on minusta edelleen yksi juonidekkarin helmiä, mutta huomioni kiinnittyi nyt enimmäkseen tuohon vanhempien naimattomien naisten identiteettikysymykseen. Caroline - neiti Marple? Ei. Ei kai. Pakko lukea se Bayardkin vielä!
Antti Leino (2012). Sosiaalinen netti ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet. Tämä pitäisi ehkä listata pikaluetuksi eikä luetuksi; suurin osa asiasta oli niin tuttua, etten onnistunut keskittymään. Soisaalinen oli kuitenkin selkeästi parempi käytännön opas pienelle yritykselle kuin vuosi sitten lukemani Yhteisöllinen media. Vähän toisteinenhan tämä oli, mutta Leino perustelee sen alussa hyvin: kiireisen yrittäjän ei tarvitse lukea koko opusta, koska perusasiat selviävät melkein joka luvusta. Yksi oikolukukerta lisää olisi ollut hyvästä, mutta annan ontuvat omistuspäätteet anteeksi, sillä opin muutaman uuden jutun. Leinon oma blogi on täällä.
Kaari Utrio (1972). Pirita, Karjalan tytär. Lohtuluin tusinan kirjan loukussa tämän vanhan tutun utrion. Sankaritar Pirita on minusta ehkä vähäeleisimpiä ja henkilönä uskottavimpia kirjailijan kaartista... luopiomunkin tytär päätyy pikkuorjaksi pajarin taloon Novgorodiin. Juoni ei uskottavuuksia sure vaan loikehtii ilman kummempaa selittelyä yhteensattumalta toiselle. Lopppujen lopuksi tärkeimmille henkilöille käy jokseenkin hyvin. Pidän Piritassa ajankuvasta ja päähenkilöstä. Kirjana tämä on viihteellisempi kuin Katariina-sarjan kirjat ja pikkuisen ryppyotsainen vaikkapa hersyvään Henriettaan verrattuna. Populaaria huvitti parrakkaiden pajarien seksikkyys kirjassa.
Seppo Jokinen (2003). Vilpittömässä mielessä. Tämä Koskis-kirja on minusta yksi parhaista teemojensa puolesta. Tampereella selvitetään kurdinaisen kuolemaa ja pahoinpitelyjen sarjaa. Kumpikin tapaus juontuu pohjimmiltaan ihmisen ikävään toisen luo; yksin jäämisen pelko vai rakkausko oli takana, sitä saa miettiä kukin tykönään. Oman kiinnostavan sivujuonteensa tapaukseen tuo Luttinen, onneton alainen, jota Koskinen alkaa johtaa oikein tosissaan. Ritva Sorvalin arvio on hieno.
Seppo Jokinen (2004). Suurta pahaa. Huikea kidnappausdraama! Paloittelumurha! Huvittaisi tällaisten sijoittaminen Tampereelle, ellei näitä oikeasti olisi jo Suomessakin nähty. Tykkäsin; etenkin irtosormi kirjastossa kaikkine merkityksineen kutkutti. Pientä sarjaväsymystä on silti ilmassa; taitaa olla aika pitää breikki ennen seuraava Koskissettiä. Kirja on hieno mutta lukija tarvitsee tauon nauttiakseen taas Koskisen naisongelmista täysillä. Avola on arvioinut oikein Hesarissa.
Jane Johnson (2009). Neidonryöstö. En keksi parhaalla tahdollakaan muuta sanottavaa tästä kirjasta kuin että opin tästä uuden historiallisen tosiasian: maurit ovat tehneet ryöstöretkiä Englannin rannikolle 1600-luvulla ja kaapanneet sieltä ihmisiä orjuuteen. Kappas. Luulin että vain viikingit. Oppia ikä kaikki. Muuten tämä oli minusta poikkeuksellisen mitäänsanomaton hömpähtävä historiallinen mössö. Blaah. Luin kun se oli siinä edessä eikä mikään huvittanut. Ehkä en vaan ollut oikeissa fiiliksissä. Ei ole romanttinen olo kun mies on karannut kavereidensa kanssa golfreissulle. Yksin kotona sopisi paremmin?
Henning Mankell (2008, alkuperäinen 1994) Hymyilevä mies. Kuuntelin tämän CD-levyiltä äänikirjana. Taitaa olla toinen Wallanderini ja se edellinenkin oli äänikirja. Hymyilevässä miehessä Wallander selvittää kahden lakimiehen murhaa ja jäljet vievät liikemiespiireihin. En muista mitä edellisen Wallander-dekkairn kohdalla ajattelin, mutta nyt hämmästelin herran persoonaasta syntyvää kuvaa. Kaveri tuntuu olevan harvinaisen vieras itselleen. Hän yllättyy jostain ja samalla huomaa odottaneensa juuri sitä koko ajan. Hän tietää olevansa hölmö tehdessään jotain hölmöä, ajattelee että ei pitäisi tehdä näin hölmöjä, ja sitten menee ja tekee sen. Enpä tiedä. Toisaalta pidin Mankellin tyylistä, toisaalta Wallander tuntui väliin raivostuttavan umpimieliseltä ja kompleksien riivaamalta. Kaikkiaan ok äänikirja kuitenkin, ei liian vauhdikas eikä liian hidas. Juuri kun alkoi vähän tuntua tylsältä, Mankell panikin ilotulituksen pystyyn.
Lisäksi sain kuunneltua loppuun (rummunpärinää!) kuuluisan Millenium-trilogian osan kaksi eli Tyttö joka leikki tulella. Säästelen juttua siitä Norkun e-kirjaviikolle, sillä tämän kirjan valikoituminen kuunteluun oli selkästi formaatista kiinni.
Kesken jäi:
Uskallanko sanoa? Emily Brontën Humiseva harju. Olen nyt yrittänyt a) äänikirjana b) englanninkielisenä e-kirjana c) suomenkielisenä pokkarina. Lopulta katsoin Pihiltä naiselta saamani elokuvan (kiitos! leffa oli hyvä!) siinä toivossa, että intoutuisin sen avulla lukemaan romaaninkin loppuun... mutta ei. Viimeinenkin motivaation ripe haihtui kun tiesin mitä lopussa tapahtuu. Minusta Harju oli tylsä, kerronnaltaan ylikiemurainen ja täynnä epämiellyttäviä ihmisiä. Anteeksi. Tajuan, että monien mielestä tämä on hieno rakkausromaani. En vain tajua miksi. Kirjan lukemista harkitsevan kannattaakin vilkaista vaikkapa Leenan huomattavasti positiivisempaa mielipidettä.
Kuukauden hakusana:
Ei mitään kilpailua tässä kuussa: ehdottomasti käsittämättömin on haku
Joensuun k-rauta on valittu kaksi kertaa suomen parhaaksi k-raudaksi
Lämpimät onnittelut Joensuun K-raudan henkilökunnalle!
Aikamoinen listahan tuossa on etenkin jos tässä kuussa luit vähän! Harmi kun Humiseva harju ei napannut. K-rauta :)
VastaaPoistaKirjanainen, joo, tuo Harju oli kyllä henkilökohtainen tappio, todella yritin lukea kirjan loppuun. Se on kuulema äänestetty joskus maailman parhaaksi rakkausromaaniksi, joten paineita oli. Mutta ei napannut vaikka kuinka nyin.
PoistaHeh, tuo K-rauta kyllä sai silmät pyöristymään Google Analyticsin listalla...
Voi miten vapauttavaa että joku muukaan ei pidä Humisevasta harjusta! Olen lukenut (luullakseni) kaikki muut Brontën sisarusten romaanit ja pitänyt sekä Charlotten että Annen tuotoksista huomattavasti enemmän kuin tästä Emilyn ainokaisesta. Minustakin kaikki henkilöt olivat epämiellyttäviä, ehkä juuri siksi kirjan lukeminen oli kuin kivireen vetämistä. Luin kuitenkin loppuun, koska nuorempana en koskaan jättänyt yhtään kirjaa kesken. Iän myötä olen oppinut armeliaammaksi itseäni kohtaan.
VastaaPoistaLukutoukka, haa - kohtalotoveri! En ole varmaan kaikkia muitakaan Brontëja lukenut, mutta Kotiopettajattaren romaanista esimerkiksi pidän kovasti. Olisin halunnut Harjustakin pitää. Ei vain onnistunut. :-(
PoistaSulla on kyllä ihan uskomaton lukutahti! Ei voi kuin ihmetellä ja olla ihan hiukan vain vihreänä kateudesta. ;-D
VastaaPoistaMie luin Humisevan harjun joskus teininä. Muistelen pitäneeni siitä silloin, mutta ei se kyllä ollut yhtä hyvä kuin Kotiopettajatteren romaani. Yritin aloittaa sitä jokunen vuosi sitten englanninkielisenä, mutta luovutin jo muutaman sivun luettuani. Pitäis varmaan yrittää vielä suomeksi.
Jaa, että Joensuun K-rauta. Hakusanojen logiikka on kyllä arvoituksellinen. :-)
Anna Elina, heh, ei kannata kadehtia, tässä lajissa ei nopeuksia mitata... enkä kyllä tarkistanut oliko elokuu kirjaimellisesti heikoin kuukausi ikinä, on vain sellainen näppituntuma, että jäi 5-10 kirjaa tavallisesta tahdista. Eipä tuo haitanne. Olen vaan puuhannut liikaa muuta. :-)
PoistaMinäkin aloitin Harjun nyt ensin englanniksi kuunnellen. Totesin lukijan ääntämyksen vaikeaksi eikä kirjan rakennekaan ollut paras mahdollinen pätkittäin kuunneltavaksi. Sitten yritin lukea englanniksi eikä siitäkään oikein tullut mitään... lopulta ostin suomenkielisen pokkarin, mutta sekin tyssäsi... Vielä jäi yrittämättä sellainen ratkaisu, että minut esimerkiksi sidottaisiin tuoliin maanalaiseen kammioon, jossa vaikkapa Hugh Grant lukisi tätä ääneen kultivoidulla aksentilla, välillä älykkäästi kommentoiden.
(Olen varmaan lukenut liikaa 50 Shades -arvioita kun tuo juolahti mieleen...)
En ymmärrä tuota K-rautaa ollenkaan. En tietääkseni ole kommentoinut täällä sen enempää Joensuuta kuin rautakauppojakaan. Ehkä olen sanonut, että Matti Yrjänä Joensuun lukeminen vaatii rautaisia hermoja? :D
Mulla on sellainen epämääräinen mielikuva, että Diana Wynne Jones -sähköpostilistalla (joka on nykyisin kovin epäaktiivinen) Humiseva harju oli yksi listan yleisiä inhokkeja. Aivan kaikki taisivat vihata Heathcliffia.
VastaaPoistaItsehän luin Harjun teini-iässä, jolloin käsitykseni romanttisista sankareista olivat varmaan vähän outoja - minusta kirja oli silloin oikein mainio, mutten enää muista siitä juuri mitään.
Liina, jotenkin päiväni kirkastaa tieto, että on joskus ollut olemassa aktiivisia Diana Wynne Jones -sähköpostilistoja... Maailma ei voi olla täysi paha paikka!
PoistaRomanttisten sankareiden lajissa Heathcliff on möksö tylsimys, mutta se on vielä pientä: todellinen inhokkini on Cathy. Itsekeskeinen, leuhka röyhkimys. Grh. Sivuhenkilötkin ovat järjestään ikäviä, pikkusieluisia ja onnettomuuteen tuomittuja.
(Kun alan inhota niin inhoan sitten oikein urakalla. Kirjassahan täytyy olla jotain perustavanlaatuista vikaa jos se ei satu minua miellyttämään! :D)
Hyvä raportti.
VastaaPoistaKuten Sallalle muistaakseni liikaakin saivartelin, dekkareissa aina käydään keskustelua kolmiosta motiivi-mahdollisuus-alibi, eli motiivi ei aina riitä, alibi voi olla tekaistu eikä kaikilla ole alibia, ja mahdollisuudet ovat monella ...
Olen lukenut dekkarin, ja aina on mahdollisuuksia toiseen tekijään, minusta yksi dekkareiden juju on siinä, että potentiaaliset pahantekijät eivät tee rikoksia, vaan muut.
***
Hymyilevä mies on minusta huonohko wallander, paitsi siinä otetaan kantaa tähän "Hymyilevään mieheen" tavalla, jota muissa kirjoissa ei tapahdu, se on muistaakseni neljäs Wallander, siinä Wallanderin hahmo on varsin häilyvä niin kuin kaikissa muissakin, mutta eri lailla. Olen lukenut kaikki wallanderit, mutta myynyt ne pois, kokoelmaa Pyramidi lukuunottamatta.
Jokke, totta... Yksi dekkareiden kutkuttavia juttuja on ns. hyvien ihmisten pahuus. Olen aina tykännyt esimerkiksi neiti Marplen rauhallisesta armottomuudesta tässä suhteessa.
PoistaWallander tavallaan nappasi koukkuun, vaikka hänen ristiriitaisuutensa hahmona välillä kummastutti. Tuli mieleen teoriat siitä, miten ihmisen mieli ehkä toimiikin takaperoisesti - että teemmekin ratkaisut tunteella ja älyn hommaksi jää rationalisoida jälkikäteen. Wallander tuntuu koko ajan feikkaavan analyyttista ajattelua mutta toimivan täysin vaistolla. Pitää katsoa josko noita äänikirjoja olisi lisää kirjastossa.
Ha ha, tulee varmaan jatkossakin hakuja tänne Joensuun K-raudalla =)
VastaaPoistaKuukausi toisen jälkeen mä jaksan ihmetellä, miten paljon sä luet. Tuntuu, että postauksia tulee ihan joka päivä, ja sitten sulla on vielä niitä kirjoja, joista et postaa =) Ihan kade olen!
Mari A., joo, pitäisi varmaan laittaa aukioloajat tänne näkyviin... :D
PoistaMitä tuohon lukemisen paljouteen tulee - ehkä se lukemisen määrä ei ole niin oleellinen, ei sen puolesta kannata olla kade. Kyllä aika moni kirja on sellaista tyhjäkäynnillä lukemista, kepeää todellisuuspakoa. Ilmeisesti en viihdy omassa päässäni vaan häivyn aina tilaisuuden tullen mieluummin kuvitteellisiin maailmoihin. Mutta jos laskisi vain sellaisia kirjoja, jotka oikeasti saavat aivosolut liikkeelle ja hengitysrytmin muuttamaan, jäisi vuosittainen lukumäärä (:D) huomattavasti pienemmäksi.
Haa! Ja Joensuun K-rauta varmaankin kiittää... :D
VastaaPoistaHumiseva harju on edelleen täällä lukemati, eikä taida kuulua ihan hetimmiten luettaviin.
Minäkin ihailen tuota sinun lukutahtiasi. Mihin se aikaa katoaa? sitä huomaa miettivänsä. No, täällähän se kuluu kuin siivillä, lukiessa, kommentoidessa ja kirjoitellessa. Ja kyllähän sitä ehtii, minkä tohtii.
Kirahvi, niinpä, nettiin hupsahtaa hyvä könttä lukuaikaa joka päivä... Mutta ei sitä oikein osaa katuakaan, kun on kerran kivaa.
PoistaJoensuun K-rauta on epäilemättä yhtä ällistynyt tästä yhteydestämme kuin minäkin. :D
Joensuu, twelve points! :D
VastaaPoistaMinunkin elokuuni meni kahdessa viikossa. Jospa syyskuu sitten puoelstana kestäisi kuusi viikkoa ja ehtisi lukea paaaljon!!!
Elma Ilona, tätä ajansupistumisefektiä on siis liikkeellä laajemminkin... Epäilen kyllä että syyskuu on sekin korkeintaan kolmiviikkoinen. Mutta pidetään peukkuja!
PoistaYmmärrän varsin hyvin, ettei Harju uppoa kaikkiin. Se on kuitenkin loppujen lopuksi aika outo kirja. Siksikin on tavallaan hassua, että sillä on maine yhtenä kaikkien aikojen rakkauskertomuksena, koska ei se rakkauskaan kirjassa ihan normaalia tai viehättävää ole. Romanttinen kirja toki on, jos romantiikan ymmärtää muussa kuin romanttisen rakkauden merkityksessä.
VastaaPoistaMinusta Harju on todella mielenkiintoinen ja kiehtova kirja, mutta ei se käy minulla sillä tavalla sydämeen kuin Charlotten Jane Eyre.
Liisa, hyvä että ymmärrät, helpottaa oloani, sillä itse olen edelleen vähän harmistunut itseeni. Harvoin panostan näin tosissani jonkun kirjan lukemiseen... :-)
PoistaJane Eyre on minullekin rakas - ei Austenin romaanien tavoin tosin - ja moneen kertaan luettu. Mutta siinä onkin sympaattinen päähenkilö! Yliperiaatteellinen ehkä... mutta sympaattinen. :-)
Minun fiilikseni Humisevasta harjusta ovat hyvin erilaiset. Kirja teki aikoinaan suuren vaikutuksen, kaikkea muuta kuin tavanomainen happily-ever-after-rakkaustarina ja lisäksi rohkeaa hahmokuvausta nuorelta naiskirjailijalta tuona ajankohtana. Kaikki kirjasta tehdyt elokuvat ovat olleet mielestäni surkeasti epäonnistuneita, lukuunottamatta viime vuonna ilmestynyttä Andrea Arnoldin ohjaamaa versiota. Ei varmaankaan kaikkien makuun ankeudessaan, mutta minusta loistava ja rohkea tulkinta!
VastaaPoistaMeitä vaan on niin moneksi. Ja onneksi kaikkien ei tarvi tykätä kaikesta. Olisin helisemässä kaiken maailman twilightien kanssa.
Raija, hyvä että tulit puolustamaan Harjua :D
PoistaEn ole sitä uusinta filmatisointia nähnyt, sen ensi-ilta taisi kyllä olla syy miksi tartuin aikoinaan ensimmäisen kerran Harjuun... Ja leffan haluan vieläkin nähdä!
Samaa mieltä, onneksi ei, tosiaan!
Booksy, kiitti Leinon kirjan vinkistä! Laitoin varaukseen sen heti ja tulee työkirjaksi. Nimimerkillä kohta yrittäjiä kouluttamaan!
VastaaPoistaSara, mahtavaa! Onnea kouluttajalle koulutukseen... tiedän jo etukäteen että koulutettavilla kävi hyvä tuuri kun saivat sinut sinne! ;-)
Poista