Sivut

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Jørgen Brekke: Armon piiri

Kuva/kansi: Johnny Kniga / Mika Tuominen
Aina silloin tällöin jokin kustantamo muistaa minua oma-aloitteisesti arvostelukappaleella, vaikka lukulistojeni uuvuttamana olenkin lakannut niitä pyytämästä. Näin putkahti postiluukustani ilman eri kutsua myös vuonna 2011 ilmestynyt norjalaisdekkari Armon piiri äskettäin, ja tässä tapauksessa sanon kauniisti kiitos Johnny Knigalle.

Armon piiri kiilasi näin nopeasti lukuun kahdesta syystä. Ensinnäkin, kirjan esiluki sairaslomaileva kamuni, joka suorastaan ahmaisi sen. Tätä on pidettävä hyvänä merkkinä, olkoonkin että leikkauksesta toipuva ihminen on poikkeuksellisen kirja-alttiissa tilassa. Toiseksi, kirjan kansi on niin ihanan kirjamainen, että se houkuttelee lukemaan... ainakin noin sivulle 82 asti, minkä jälkeen tekeekin mieli poistaa kansipaperi, koska kannen graafinen ilme on yhtäkkiä saanut pahaenteisen sävyn.

Armon piiri kertoo murhista Trondheimissa ja Richmondissa. Raa'asti tehdyt ja erikoiset rikokset ovat samaa sarjaa, mutta keksivätkö Atlantin eri puolilla tapauksiaan tutkivat poliisit yhteyden ajoissa? Lukijalle valkenee heti alussa, että jotain tekemistä tällä kaikella on keskiajan kanssa, sillä takaumissa hypitään 1500-luvulle.

Murhakohtaukset ovat raakoja, sitä ei parane kaunistella, mutta herkkätunteisempi kirjanystävä voi lukea ne sormien välistä tirkistellen ja fiilistellä sitten sitäkin enemmän kirjaston aarrekammioiden ja Edgar Allan Poe -museon tunnelmissa.

Bonuksena pitää mainita Armon piirin pääpoliisit, Felicia Stone ja Odd Singsaker... Kumpikin on mukavalla tavalla melkein tavallinen, vähän kolhiintunut, ihmisen kokoinen hahmo. Heidän seurassaan viihtyy vaivaantumatta.*

Minulle Armon piiri osui juuri oikeaan hetkeen, sillä olin tällaisen kirjan tarpeessa: helppo, sujuva, sopivasti karhea tarina, joka on jumalaisen kaukana arjestani. En löydä ensimmäistäkään yhtymäkohtaa omaan elämääni**. Hyvä näin. Pidän hulluista sarjamurhaajista kirjoissa ja telkkarissa, elävässä elämässä en ehkä välittäisi tutustua.

Lopuksi pitää rehellisyyden nimissä todeta, että villinpuoleisista murhista kertovilla dekkareilla on yksi lajityypillinen piirre, joka näkyy Armon piirissäkin: kaavamaisuus. Sille ei vaan voi mitään, että tällaisille murhille on omat vakioidut kuvionsa. Brekke onneksi rikkoo niin montaa sääntöä, että kiinnostus pysyy yllä, mutta noin yleisesti ottaen tämänkin murhan ja murhaajan voisi helposti asentaa vaikkapa Criminal mindsin neloskauteen. Mitään järisyttävän uutta ei siis ole tarjolla... mutta eipä dekkarilla tarvitsekaan olla.

Toinen lievä miinus on kieli. Enimmäkseen se on suorasukaisen kuvailevaa eikä siis häiritse, mutta aika ajoin täytyy tavata kahteen kertaan, jotta käännöksen logiikka aukeaisi.
"Oikeastaan en pidä yhdestäkään museon työntekijästä", Johnes sanoi. "Mitä mieltä te olette?"
"Kukaan neideistä ei tosiaankaan nouse esiin huippuväkivaltaisena murhaajana", Reynolds sanoi. [--] (s. 68)
Pitää tuntea amerikanenglannin idiomit, jotta tuossa olisi tolkkua... vaikka voihan olla, että Brekke on sen näin tarkoittanut.

Joka tapauksessa Armon piiri oli minusta kokonaisuutena ottaen vakuuttava näyttö. Rakenne on riittävän haastava, henkilöissä on kohtuullisesti särmää ja kirjamiljöö koukutti kivasti. Historialliset elementit kävivät höysteestä. Nyt on pienoinen pakko lukea myös maaliskuussa suomeksi ilmestynyt jatko-osa. Odd Singsakerin ja Felicia Stonen haluan tavata uudestaankin.

Ovelaa, Johnny K. Osui ja upposi.

Jørgen Brekke (2011). Armon piiri. Johnny Kniga. Suomentanut Katriina Huttunen. 978-951-0-38242-2.

Arvoita:
Juha Sihto Aamulehdessä vakuuttui.
Hannu Kirjavinkeissä luonnehtii viihdyttäväksi jännityskirjallisuudeksi
Kirjakko löysi sisäisen pakon lukea tämä yhdeltä istumalta
Reeta Les! Lue! -blogissa kuvaa hauskaksi ja kekseliääksi

*Parhaillaan luen Lars Keplerin Tulitodistajaa; komisario Joona Linnan kaikkivoipainen teräsmiehyys on Armon piirin jälkeen rasittavan epätodellista.
**Edesmenneen lemmikkilintuni nimi oli Edgar. Mutta siitä ei ole aasinsillaksi edes minun mielikuvituksellani.

9 kommenttia:

  1. Minustakin tämän kansi oli ihana. Vaikka tietysti kirjan luettuani se näytti vähän erilaiselta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, hih! Minuakin vähän irvistytti kun tajusin :-)

      Poista
  2. Minullekin tuli tämä kirja yllättäen ja tänään juuri silmäilin sitä, kun järjestelin kirjojani. Mieliteot oli vain hillittävä -blääh! Tuntuu nyt vain siltä, että kaikki aika lukemiselle on keskitettävä vain todella tärkeään ja hyödylliseen! Ei "huvilukemista"! Ainakaan muutamaan kuukauteen tai jos nyt yhden dekkarin saisin lukea sitten, kun olen tehnyt tarpeeksi töitä hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kuulostaa ankaralta! Ja tehokkaalta... Minulla menee nyt kaikki tehokkuus remppahommiin, joten voin hyvällä omallatunnolla lueskella kaikkea kivaa. :-)

      Poista
  3. Minullakin tämä löytyi postilaatikosta. Taidanpa lukea jossain vaiheessa, sen verran mielenkiintoiselta vaikutti jo kannen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kiva! Toivottavasti tykkäät... Minun pitää koittaa löytää jatko-osa jostain. Sekin kuulostaa lupaavalta. :-)

      Poista
  4. Liityn kuoroon. Mulla tämä on myös hyllyssä jo mainitusta syystä. Ei ole erikoisalaani, mutta norjalaiset kiinnostavat kyllä JA nyt innostuin, kun sanoit tämän olevan ahmaistava. Saa nähdä... Saa nähdä... Toisaalta vähän tuo kielen kankeus etäännyttääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minusta tämä oli kyllä sellainen, että teki mieli lukea loppuun mieluummin heti. Tosin alkupuoliskolla en ollut yhtään varma siitä kenen tarina tämä oikein on, ajat ja paikat ja henkilöt painottuivat aivan toisin kuin lopussa. Mutta minusta se oli ok ja loppuratkaisut oikeuttivat osapuilleen kaiken. :-)

      Olisi kyllä kiinnostava kuulla mitä sinä tuosta kielestä tuumit!

      Poista
  5. Minäkin vähän yllättäen pidin tästä kirjasta! Kieli ei tosiaan ollut ihan sieltä soljuvimmasta päästä, mutta kuten sanoit, ei se niin kamalasti häirinnyt.

    VastaaPoista

Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.