Hilja Valtonen: Rakas Vihtori

Kuukauden kooste saa odottaa huomiseen; tänään on pakko rupatella Rakkaasta Vihtorista, sen verran kiinnostava tapaus tämä Hilja Valtosen romaani on. Varmaan kaikki muut kuuluisan Vihtorin tuntevatkin, mutta minäpä en ollut kirjaa lukenut tai elokuvaa nähnyt. Hyvä että edes nyt! Rakas Vihtori suorastaan kuuluu yleissivistykseen – onhan se näemmä onnistunut muuttamaan erisnimen adjektiivintapaiseksi. Vai tarkoittiko vihtori tätä jo ennen Hilja Valtosta? 

Itse keksin koko kirjailijan Hilja Valtosen vasta muutama vuosi sitten, blogitaipaleeni alkupäässä, muistaakseni Sallan kehujen perusteella. Niin perinpohjaisesti oli nuorena lukemiseni keskittynyt spefiin ja dekkareihin, että tämä suuri suomalainen piti erikseen löytää. 

Ei se mitään – luulen että saan Valtosen kirjoista enemmän ja erilaista hupia nyt kuin teininä olisin saanut. Ja ajan kuluessahan nämä ovat yhä enemmän ja enemmän “historiallisia” romaaneja, loistavaa aikojen ja tapojen kuvausta. 

Valtosen romaaneihin en ole vielä kertaakaan pettynyt, ja se on paljon sanottu se. Ehkä vielä hienompaa: jokainen niistä on onnistunut yllättämään jollain piirteellään.

Rakas Vihtori näyttää aluksi kertovan suutarimestari Aukusti Kykkäsestä ja hänen pitkästä ja komeasta Loviisa-vaimostaan, jolla oli talollisiakin kosijainsa joukossa. Avioliitto ei kyläläisten epäilyistä huolimatta syntynyt pakosta, sillä ensimmäistä lasta odotettiin kymmenen kuukautta. Rakas Vihtori keskittyy silti viimeiseen lapsukaiseen, pitkälettiseen Kykkäsen Kerttuun. Nokkela ja kaunis Kerttu keräilee kosijoita ja hänen ystävänsä Terttu odottaa tosirakkautta. Ja kuinkas sitten kävikään? 

(Äh. Tämän kirjan herättämistä ajatuksista en voi kirjoittaa spoilaamatta juonta. Lopeta siis lukeminen tähän jos et jo tiedä mitä tapahtuu.) 

Vaikka miehiä on tarjolla siellä ja täällä, Kerttu sortuu loppujen lopuksi naimaan lapsuuden kylästä tutun Vihtori "Viku" Lumbergin, entisen kiusankappaleen ja nykyisen hurmurin. Mutta hurmuri on myös huijari, salaviekas koijari, joka menee aina siitä mistä aita on matalin, eikä pane sanan pitämiselle paljonkaan painoa. Taisit, opettaja-parka, ottaa itsellesi elätti-revon, toteaa kylällä vaari, ja niinhän siinä on käynyt. Mutta Kerttu oli keittänyt omin päin soppansa, omin neuvoin hän sai sen syödä. 

Opettajaksi kouluttautunut Kerttu saa paiskia rajusti töitä ja käyttää kaiken nokkeluutensa selvitäkseen miehensä veloista. Elämä Vihtorin kanssa kasvattaa Kertusta äitinsä veroisen tekijänaisen, joka pääsee lopulta jopa eduskuntaan. 

Vihtori herätti miettimään, miten ja mikä on muuttunut naisten ja miesten välillä. Kerttu toteaa (50-luvulla?), että avioliitto ei purkautunut yhtä helposti kuin kihlaus. Siinä asiassa ajat ovat nyt totisesti toiset. Yhteinen lapsikatras on edelleen vahva side, mutta yleinen mielipide ei varsinaisesti tuomitse eroa edes lapsiperheissä. Sen sijaan kuvittelisin, että työ on yhä miehen kunnia, ja nykyään taitaa olla naisenkin. Odotamme ja oletamme, että kumpikin puoliso yrittää yhteistä kelkkaa kiskoa, tavalla tai toisella. 

Mutta entäs ne tunteet? Kerttu rakastaa Vihtoria alussa tavalla, jota voi kuvata romanttiseksi rakkaudeksi. Lopussakin on rakkautta, mutta se on illuusiotonta, velvollisuudentuntoista, jopa äidillistä sävyltään, niin selviä ovat jo Kertulle miehen luonteen ja älyn heikkoudet. Kerttu ikään kuin ottaa käytännön vastuun miehen luonteesta ja teoista. Vihtori itse ulkoistaa kepeästi virheensä. Huijari hän on ollut vain rakkaudesta Kerttuun, tehdäkseen häneen vaikutuksen, ja toisia naisia vokotellut vain siksi, että hän on mies ja hänessä on siksi outoja voimia, joita hän ei voi itse hallita. 

Kerttu ei selitystä niele (duh!) mutta selityksillä ei olekaan merkitystä. Kerttu kun näet itse ottaa niin perinpohjaisesti vastuun omista päätöksistään, että pitää miehen kun on mokoman valinnut. Jokin katkera sivumaku on silti Kertun lausahduksessa kun hän sanoo tuskinpa mies vaihtaen parantuisi. Romantiikka on pettänyt Kertun; hän ei enää uskova aikuisia miehiä olevankaan. Onneksi Kerttu on itse aikuinen kahdenkin edestä. Vahvan naisen ja heikon miehen kontrasti tässä on kiehtovaa. 

Valtosen kirjallisuudesta puhutaan usein kuin se olisi romanttista… mutta kirja kirjalta epäilen yhä enemmän, että romansseja nämä eivät ole. Rakas Vihtori oli taas kerran mainiosti särmikäs ihmissuhderomaani ilman haihattelun häivääkään. Onneksi rouvan tuotanto on laaja; vielä pitkään löytyy uutta luettavaa. 

Hilja Valtonen (1950). Rakas Vihtori. Otava.

Arvioita:

Ei tipu. Kännykän nettiyhteydellä ei kuulkaas korvessa googletella.