Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja

Kuva: Avain

Sara Kokkosen Rasavillejä ja romantikkoja: Rakkaat suomalaiset tyttökirjat oli lukulistalla jo ennen kuin se ilmestyi, sillä kirjailja ja hänen bloginsa ovat ennestään tuttuja. Vähän jännitin Rasavillejä etukäteen, sillä olin lapsena ja nuorena huono tyttökirjojen lukija. Suurmestari Lucy M. Montgomeryyn tutustuin vasta aikuisiällä, enkä Anni Swaninkaan kirjoja ole kovin montaa lapsena lukenut, Rauha S. Virtasesta puhumattakaan... Kotimaisista tyttökirjoista muistan lapsuudestani kunnolla vain Anni Polvan Tiinan, joka olikin mainio roolimalli, ja Merja Jalon Ponitalli-kirjat, joita tuli joskus luettua, vaikka hevoset eivät suuremmin kiinnostaneetkaan.

Mutta ei hätää, Rasavillejä ja romantikkoja avautuu ilman suomalaisen klassikkoperinteen perusteellista tuntemusta. Kirjan taustalla on Saran tekemä lukijoiden muistojen keruutyö, jonka pohjalta on valittu kymmenen keskeistä kirjailijaa, joiden teokset ovat jääneet elämään suomalaisten naisten, nuorten ja vanhojen, mielissä. Kustakin kirjailijasta kerrotaan lyhyesti, annetaan luettelo tuotannosta ja päästetään sitten lukijat ääneen. Vaikka kiehtovinta on tietenkin lukea kommentteja kirjoista, jotka ovat itsellekin tuttuja, toimii Rasavillejä hyvin myös introna kotimaisiin tyttökirjoihin. Minulle uppo-outoja kirjailijoita olivat Mary Marck (Kersti Bergroth), Rebekka Räsänen, Merja Otava ja Helga Nuorpuu… pitää varmaan ihan yleissivistyssyistä tutustua ainakin Eevan luokkaan ja johonkin Juoniniemi-sarjan kirjaan.

Aikuisiällä tyttökirjoja lukee hieman toisin, niin toteavat monet Saran siteeraamat lukijatkin. Ennen niin jännittävät juonenkäänteet eivät enää yllätä kyynistä aikuislukijaa, mutta toisaalta kirjoista saa jotain aivan uutta irti aikalaishistorian perspektiivistä. Ne kertovat oman aikansa arjesta ja oletuksista. Kuten yksi lukija toteaa Tiina-kirjoista, lapsena niitä luki ikään kuin seikkailukirjoina, aikuisena taas varta vasten ajankuvauksena. Näinhän se on! Tiinan arkiaskareet ovat totta vie varsin toisenlaisia kuin tämän päivän nuorten.

Niin kuin Rasavillejäkin kertoo, nuorten kirjoilla on vahva sosiaalistava ulottuvuutensa; ne välittävät samaistuttavassa muodossa viestiä siitä, mikä nuoren ihmisen elämässä on helppoa, mikä vaikeaa, mikä vaarallista, mikä oikein... Luostarisen Valoa valoa valoa asettuu siis samalla jatkumolle kuin Swanin Tottisalmen perillinen - maailma vain on muuttunut sadassa vuodessa paljon.

Hyvin kirjoitettu nuorten kirja on aikuislukijallekin hyvää viihdettä. Sitä oli myös Rasavillejä ja romantikkoja, vaikka ehkä hieman toisella tavalla. Sara antaa kirjailijoiden ja ennen kaikkea lukijoiden puhua. Tulos on siksi tekstinä sekä epätasainen että poikkeuksellisen aito; Sara kirjoittaa selkeäsanaisen tutkijan otteella, lukijat jokainen omalla äänellään. Kokonaisuus on kuitenkin helppolukuinen; luin kerralla eikä yhtään puuduttanut.

Suosittelen lämmöllä kaikille tyttökirjojen parissa kouluvuosinaan viihtyneille! On muuten myös hyvä joululahjavinkki: jos äitimuorin kirjahyllystä löytyy Anni Swanin, Rauha S. Virtasen tai vaikkapa Anni Polvan kirjoja, hän luultavasti pitää tästäkin.

Sara Kokkonen (2013). Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain. 978-951-692-985-2.

Arvioita:
Sinisen Linnan Maria nautti erityisesti tuntemattomien kirjailijoiden kuvauksista
Liisa Luetut, lukemattomat -blogista sanoo suoraan: unelmakirja!
Leena Lumi kiittää hänkin lukijaystävällistä rakennetta.