Kuolinmessu

Sattumalta jäi käteen kirjaston palautettujen hyllystä tämä Arne Dahlin vastikään suomeksi ilmestynyt dekkari. Ehkä asiaan vaikutti, että liepeessä Dahl kertoo lempikirjailijakseen Shakespearen ja oli suunnitelmissa katsoa Kenneth Branagh'n massiivinen Hamlet (tuli FST:ltä tänä viikonloppuna).

Kuolinmessussa ei näy mitään ilmeistä Shakespeare-vaikutusta - ja hyvä varmaan niin. Tiivistunnelmainen jännäri ilman ylenpalttista runoutta. Verikin roiskuu enemmän näyttämön ulkopuolella. 

Dahl tosin käyttää rakenneratkaisua, jossa kuljetetaan kahta eri aikoina tapahtuvaa tarinaan rinnakkain.  Tekniikka on yleistynyt, tai siltä ainakin tuntuu. Se ärsyttää minua aina vähän, vaikka juoni jakomielisyyden lopuksi perustelisikin. Hyppäys yhdestä tyylilajista toiseen aivan erilaiseen jotenkin hajottaa lukemista. Ja oliko loppujen lopuksi välttämätöntä siteerata (?) kolme sivua G.W.Bushin televisiopuhetta? Tajuan tarkoituksen mutta jotain rajaa...

Suurin harmi tämän kirjan kanssa oli kuitenkin, että henkilöillä oli niin selvästi yhteinen historia, josta nauttiakseen olisi pitänyt lukea ensin muut Dahlin kirjat. Nyt tuli kiivettyä tähän puuhun latvasta käsin. Dahlin jännärijatkumo ei selvästikään ole mikään Nero Wolfe -kaanon, jossa hahmojen massiivinen pysyvyys sallii hypätä sarjaan sisälle kirjasta kuin kirjasta.

Dahl kirjoittaa toiminnasta aika suoraa ja sujuvaa proosaa, mutta valitsee sanojaan lyyrisemmin, kun tullaan tunteen puolelle. 

Tukholman syndrooma tarkoitti sitä, että panttivangit turvautuivat kaappaajiinsa ja puolustivat heitä pahaa ulkomaailmaa vastaan. Cilla vilkaisi naamioituneita ryöstäjiä ja mietti, että pitäisi tapahtua aika paljon, ennen kuin hän turvautuisi heihin.
Mutta vasta aika näyttäisi sen.
Ja aika tekee ihmiselle monet tepposet.
Tuntui kuin kaikki ruuminosat olisivat puutuneet, ja hän kääntelehti hieman. Pelkkä veren virtaaminen koski. Aivan kuin koko elämä olisi tehnyt kipeää.  [s. 83]

To do -listalle Dahlin muut suomennetut. Kyllä näitä lukisi enemmänkin. Jos tulee puhesitaatteja vastaan, hyppään vain yli.

Arne Dahl (2010). Kuolinmessu. Helsinki: Otava. Suomentanut Kari Koski. 

Jukka Petäjän arvio kirjasta Hesarissa täällä.