Äänikirjat työmatkoille ovat tuottaneet päänvaivaa. Olen syksyn mittaan totutellut pidempään päivittäiseen työmatkaan, ja kokeillut kaikenlaisia kirjoja. Ensin romanttista hömppää, sitten historiallista Waltaria, sitten trilleri-bestselleriä ja lopuksi kotimaista (hyvää mutta rankkaa) dekkaria.
Kuunneltuna kirjat ovat erilaisia, ainakin minulle. Tekstin luonne muuttuu, kokemus on toisenlainen. Pienet kielen maneerit huomaa helpommin. Samalla ajaessa kuunneltavan kirjan pitäisi olla toisaalta nautinnollinen ilman täydellisestä keskittymistä ja toisaalta sen verran mukaansa tempaava, että mieli pysyy mukana.
Yhtälö on vaikea. Sain inspiraation kun Salla huomautti, että Veikko Huovista on nykyään äänikirjoinakin liikkeellä. Huovinenhan olisi juuri oikeanlainen kirjoittaja: herkullista kieltä, lämmintä huumoria, ei liian haastava. Lainasin Kylän koirat ja voilá - siinä se oli. Osapuilleen täydellinen äänikirja aamuiseen autosaattueeseen suorilla eteläpohjalaisilla teillä.
Kylän koirat on kokoelma lyhyitä tarinoita koiranelämästä pohjoisessa. Koiruuden syvimmän olemuksen saloja valotetaan rakkaudella, ja samalla saa hyvänlaisen annoksen suomalaista elämänmuotoa viidenkymmenen vuoden takaa. En itse ole oikein koiraihmisiä, mutta Huovisen käsittelyssä koiramiehet tiedustelutehtävineen ja kotoisine puuhineen pitivät mielenkiinnon yllä siitä huolimatta.
Huovisen rikas, elämänmakuinen ja taidokas kielenkäyttö on sen salaisuus. Siinä on kaikki. Miten rattoisalta voikaan saada punkkien perkaamisen koiran turkista kuulostamaan... Se tyydytystä tuottava napsahdus, jonka punkki päästää haljetessaan kynnen ja laudanpätkän väliin, kas siinä pakkasillan musiikkia kerrassaan!
Huovinen kirjoittaa niin hykerryttävästi, että päivittäistä ajomatkaa melkein odotti. Iso kiitos pitää antaa myös äänikirjan mainiolle lukijalle, jonka lämmin ilmaisu pukee Huovista.
Täytyypä tutkia mitä muita Huovisen äänikirjoja kirjastosta saisi -
Veikko Huovinen (2009, alunperin 1962). Kylän koirat. WSOY. Lukija Esa Saario.
Pentti Kangas Kainuun Sanomista piti kirjasta kovasti, ja huomaan että myös K-blogissa on tätä luettu syksyllä. Liekö ollut alitajunnassa Jennin kehut kun tämän valitsin.
Siitäpä on aikaa, kun olen tämän lukenut. On sieltä silti muistikuvia jäänyt: "Jalka nousee ja hangelle lentää keltaista informaatiota, informaatioa." Tuo Esa Saario oli lukenut myös kuuntelemani Simpauttajan äänikirjaksi ja tykkäsin kovasti!
VastaaPoista"Talven keltaiset ruusut" ne vaan hangessa kukkii ;-) Täytyy pitää mielessä tuo Simpauttaja, vaikka aika lailla tässä mennään kirjaston valikoiman ehdoilla -
VastaaPoistaSimpauttajasta en tykännyt, mutta kylän koirat avaa kyllä hyvin koiran sielunelämää =)
VastaaPoista