Minulle kirja oli kaikkiaan positiivinen yllätys. En tiedä miksi odotin pettyväni - kenties aihe kuulosti ikävältä - mutta Avain osoittautui helppolukuiseksi ja samalla kuitenkin ajatuksia herättäväksi.
Miellyttäväksi kirjaa ei voi kutsua. Kaikki sen henkilöt olivat jollain tavalla vastenmielisiä, mutta heidän mielenliikkeensä kuvattiin niin tarkkapiirtoisesti ja kirkkaasti, että kokonaisuus tuntui harmoniselta kuin... noh, japanilainen kukka-asetelma. Tanizaki taittelee henkilöidensä psyyken auki kuin purkaisi origamin alkutekijöihinsä, kerros kerrokselta ja petos petokselta.
Lukunäytteen otan ensimmäisiltä sivuilta, vaimon päiväkirjaosuuksista.
Tietenkin minun täytyy tyytyä häneen, koska hän on minun laillinen aviomieheni. Mutta toisinaan minua tympäisee kun vain näenkin hänet. Niin se on, eikä tämä ole mikään uusi tunne. Se tuli minuun avioliittomme ensimmäisenä yönä, tuona kuherruskuukauden yönä ajat sitten, kun ensi kerran menin vuoteeseen hänen kanssaan. Muistan vieläkin miten kavahdin kun näin hänen kasvonsa hänen pantuaan pois paksulinssiset silmälasinsa. Silmälaseja käyttävät ihmiset näyttävät aina vähän oudoilta ilman niitä, mutta mieheni kasvot näyttivät silloin yhtäkkiä tuhkankarvaisilta kuin kuolleen. Sitten hän kumartui likelle, ja minä tunsin miten hänen katseensa porautui minuun. En voinut olla tuijottamatta vastaan, silmiäni räpytellen, ja samassa hetkessä kun näin tuon sileän, liukkaan, vahamaisen ihon, kavahdin taas. (s. 13)Tällä kertaa täytyy erikseen muistaa kiitellä suomennosta: kyllä Tuomas Anhava on mestari. Minulla oli lukioaikaan oikea tanka-kausi hänen hienojen kokoelmiensa kanssa.
Junichiro Tanizaki (1962, alkuperäinen 1956). Avain. Helsinki: Tammi. Keltainen kirjasto (38). Suomentanut Tuomas Anhava.
En tajunnutkaan alustuksessa mainita suomennosta. Muista sie kirjoittaa siitä omassa puheenvuorossasi lukupiirin keskustelussa. :)
VastaaPoista