Kirje kaapista

Hyvät Ystävät,

kirjabloggaamisen etiikasta, oikeutuksesta ja mm. nimettömyydestä on keskusteltu  vilkkaasti K-blogissa, Sallan lukupäiväkirjassa, Amman blogissa, pikkuisen täälläkin ja viimeksi täällä. 

Moni bloggaaja kokee omalla kohdallaan, että nimettömänä kirjoittaminen ei ehkä ole reilua. Olen nyt pari päivää pohdiskellut omaa intuitiivista haluani pysytellä kaapissa. Vaikka kirjabloggaajat ovatkin hyvin suvaitsevaisia myös nimettömyyden suhteen, enkä mitenkään tunne jengipaineiden paukuttavan kaappini ovella, haluaisin jakaa joitain omia syitäni kanssanne.

On persoonallisuuteen liittyviä syitä pysyä nimettömänä. Luodessani lukupäiväkirjan tein linjauksen, että bloggaan kaikista lukemistani kirjoista. Tämähän lähti liikkeelle tutkimusmatkana omaan lukemiseen. Oli upea yllätys, että ajatuksia pääseekin täällä jakamaan näin monen fiksun, kirjoja rakastavan ja niitä tuntevan ihmisen kanssa. Mutta koska blogin perusmissio on edelleen sama, ja koska luen nopeasti ja paljon (aina?), tulee blogiin postattua melkoisella tahdilla. Niinpä juttujen taso vaihtelee. Jos bloggaisin omalla nimelläni, en pystyisi itsekritiikin takia pitämään enää lukupäiväkirjaa - siitä tulisi jotain muuta. Kirjoittaisin paljon harvemmin ja paljon huolellisemmin. Itse asiassa blogista tulisi suorittamista sen sijaan että se on henkireikä, rakas harrastus, rentoutumista. 

On ammatillisia syitä pysyä nimettömänä. Minua on siunattu harvinaisella etunimellä - google löytää meitä kai neljä. Koko nimeni on, ainakin oikein kirjoitettuna, tietääkseni ainoa Suomessa. Tienaan leipäni eräänlaisessa asiantuntijatyössä, ja minulla on ammatillinen netti-identiteetti. Nykyään googlaaja löytää golf-tulokseni ja, jos on tarkka, kunnallisvaaleissa joskus saamani äänimäärän. 

En halua, että ensimmäinen mihin kiinnostunut törmää on (lähes) järjetön intohimoni kaikenlaiseen kirjallisuuteen. Se että luen fiktiota ja omaan alaani liittymätöntä populaaritiedettä illat pitkät todistaa minimissään, että prioriteettini ovat epäilyttävät. Ammatillisesti haitta ei välttämättä olisi niin suuri kuin kyynisinä hetkinä epäilen, mutta plussaksi tätä tuskin laskettaisiin. Jos joskus pidän blogia omalla nimelläni, se on erilainen blogi. Se on jotain mikä on tietoisesti osa rooliani työelämässä.

Jokaisella on monta roolia, monta elämää. Jos bloggaan kirjoista omalla nimelläni, sekoitan kaksi tärkeää roolia.

On sosiaalisia syitä pysyä nimettömänä. En ole ujo, mutta olen sen verran rajoittunut, että en halua kaikkien mahdollisten ihmisten tietävän minusta niin paljon kuin kirjakommenttini paljastavat. Ja nehän paljastavat paljon. Suurinta osaa puolitutuistani tuskin kiinnostaa (Luojan kiitos!) mutta joukkoon mahtuu myös sellaisia, joiden suhteen en halua ottaa sitä riskiä. 

En myöskään halua seistä naama punaisena vastaamassa kommentteihin "miten ihmeessä sinä ehdit lukea noin paljon" ja "minä en ole lukenut eläissäni kuin kaksi kirjaa ja hyvin pärjään" ja "eikö miehes ikinä anna sulle kaukosäädintä".  Kaikista näistä selviytyy, mutta onko pakko?  Juttelen todella mielelläni kirjoista ja kirjallisuudesta sellaisten ihmisten kanssa, joita kirjat kiinnostavat - ja niiden muiden kanssa en. 

Myös ennakoimattomuus on syy pysyä nimettömänä. En tiedä internetistä tarpeeksi - epäilen ettemme kukaan tiedä siitä tarpeeksi - enkä osaa ennakoida kaikkia potentiaalisia seurauksia. On luultavasti (tieto)riskejä, joita en osaisi hallita. "En tiedä" on yksi syy. 

Jaan kanssanne vielä kotigallupin tulokset. Kysyin Neideiltä A ja B (nettimaailman minua kokeneempia kansalaisia), onko epäeettistä pitää nimetöntä kirjablogia, jos siellä myös moittii kirjoja.

Neiti A vastasi osapuilleen näin: Siis ei kirjablogi nyt niin tärkeä ole. Eikö tuo nyt ole vähän liioittelua. Saa kai kirjoja haukkua nimettömänä. Sit jos sä rupeet herjaamaan tai kiihottamaan kansanryhmiä vastaan tai haukkumaan homoja tai uhkailemaan väkivallalla, sun kuuluu laittaa oma nimi näkyviin. (!!! No, kysymyshän oli etiikasta, ei käytännöstä).

Neiti B: Täh? Nimettömyys just on se pointti. Mitä järkee siinä olis et netissä ei voi olla salanimellä? DA:ssa monet on just siks nimettömänä, että taiteilijan taustat ei vaikuta. (Neiti B harrastaa DeviantArt-galleriaa, jossa taiteilijat usein esiintyvät nimettöminä).

Astetta vaikeammaksi homma menee, jos bloggaamisesta joskus muodostuisi tulovirtaa - totta puhuen en usko että merkittävästä tulosta voi olla kysymys - mutta jos niin käy, ohjaan mahdolliset sentit suoraan hyväntekeväisyysjärjestölle, johon kuulun. Nimettömällä blogilla tienaaminen ei tuntuisi reilulta. 

Tärkeimmät oman nimen käyttämisen plussapuolet olisivat, että blogin uskottavuus lisääntyisi, ja että kirjailjoiden ei tarvitsisi (minun kohdallani) sietää anonyymia palautetta.

Hmm.

Nimetön (asiakas)palaute on useimmilla aloilla katsottu jopa uskottavammaksi kuin omalla nimellä annettu. Siitä myös tietää mitä se on - anonyymiä - ja siihen voi suhtauta juuri sellaisella vakavuudella kuin katsoo sen ansaitsevan. Ja salanimellä puuhaavalle bloggaajalle voi myös laittaa kommentin tai sähköpostia.

Lukijat ovat totta kai minullekin tärkeitä. Rakastankin kommentteja ja olen aina ilahtunut kun huomaan saaneeni uuden lukijan *virtuaalihali teille*. Mutta suuri määrä lukijoita ei ole oleellinen tällaiselle lukupäiväkirjalle. En siis mieti luotettavuutta markkinointimielessä.

Kaikkiaan minusta tuntuu, että laittamalla nimeni kirjabloggaajana nettiin teen peruuttamattoman päätöksen, johon sisältyy tarpeettomia riskejä.

Joten netissä tunnette minut edelleen nimimerkillä, ja olen iloinen että yhteisömme sallii sen. Mutta mitenkään yltiösalaperäinen en ole ja haluaisin kovasti tavata blogistanialaisia livenä. Jos suinkin onnistun luikertelemaan itseni töistä vapaaksi seuraavien Helsingin kirjamessujen aikaan, ilmaannun sinne ja esittäydyn. Tunnistatte varmaan minut kuvastani *grin*

Ihmisillä jotka rakastavat kirjoja on todistetusti sielu - muista en ole ihan varma.

Rakkain terveisin,
Booksy

EDIT 18.3.12: poistettu Neiteihin liittyvä sivulause.