 |
| Kuva on WSOY:n uuden painoksen kansi - minulla on vanha painos ilman mitään kuvia... |
Mutta oikeastaan piti puhua Rauha S. Virtasesta. Blogistanian keskusteluista olen päätellyt, että Virtanen nyt ainakin olisi pitänyt tuntea ja hänen tuotantonsa lukea jo ajat sitten. Esimerkiksi Sara tituleeraa Virtasta suomalaisen tyttökirjallisuuden äidiksi. Ups. Minun ihkaensimmäiseni oli kuitenkin nettilukupiirin valintana vasta viime heinäkuussa luettu Ruusunen, ja nyt luin viikonloppuna 101 naisten kirjan listaltani löytyvän Virva Seljan yksityisasian.
Valikoiva muistini oli editoinut pois tiedon, että Virva Seljan yksityisasia kuuluu osana Seljan tytöistä kertovaan sarjaan, mutta uuskeksin tämän faktan kirjaa lukiessani. Vaikka romaani oli ymmärrettävä itsenäisenäkin teoksena ja rakenne on ihan toimiva, aistii lukija alusta lähtien, että kyseessä on osatarina, ei kokonaisuus. Yksityisasia kertoo Seljan uusperheen elämästä vaiheessa, jossa Virva on 16-vuotias. Neljä tytärtä, isän uusi vaimo, tuoreet kaksospojat... teini-iän ihanuutta ja kamaluutta seepiansävyissä. Virvan yksityisasia on ystävyys polion rampauttaman pojan kanssa. Virvan ja nuoren Jussin ihastumiset ovat 2000-luvun perspektiivistä katsottuna ihastuttavan viattomia; viattomia ovat myös kirjassa kuvatut avioliitto-ongelmat ja uusperhekipuilut.
Suurin ilo tämän kirjan kohdalla oli juuri nostalgisuudessa. Yksityisasiassa kokoonnutaan vieraisille katsomaan televisiota ja kuunnellaan maaotteluita radiovastaanottimesta ja kerätään kasveja kasvioon - hunajaista! Myös esineenä oma kirjayksilöni on erinomaisen nostalginen. Ostin sen taannoin antikka.netin kautta. Omistuskirjoituksessa toivotetaan Pirjolle hyvää joulua 1969 (!!!) ja lehtien välistä löytyi ihka-aito äidinkielen koe, ilmiasusta päätellen samalta vuodelta. Näytin sitä Neideille todisteena verbien taivutuksen massiivisesta jatkuvuudesta. Varmaan jo muinaiset kreikkalaiset... OTT. Nostalgiahengessä valitsenkin seuraavan lukunäytteen:
"Minä olen koko kesän hoitanut vauvoja Rean kanssa ja meillä on ollut niin hauskaa. Minusta on ollut paljon hyötyä, Virvahan on vain juossut koko ajan missä lie. Rea olisi ollut pulassa ilman minua. Ja nyt kun Margarita on tullut, en minä muka kelpaa enää mihinkään." Ja Dodo nielaisi pari kertaa kurkkuun pyrkiviä kyyneliä ja kumosi likaämpäriin juuri silppuamansa persiljan, joka oli aiottu kalakeiton pinnalle.
"Voi pemputti", pääsi häneltä katkerasti. [--] (s. 44)Muistatteko vielä, kun keittiössä oli likaämpäri eikä biojäteastia?
Mutta kirjaan palatakseni: nostalgia tässä eittämättä rokkasi. Muilta osin Yksityisasia oli stand-alone -teoksena aika peruskiltti perhekeskeinen perusnuortenkirja sen kummempaa kommervenkkiä, ja perhekin käy nykypäivänä perusperheestä. Melkein. Ruususessa oli enemmän särmää (ehkä siksi että se keskittyi pienempään joukkoon). Virvan yksityisyyden ja oman alueen kaipuu oli mielenkiintoisesti tuotu esiin, ja Virtanen muutenkin osoittaa erittäin terävää psykologista silmää perheenjäsenten välejä käsitellessään. Pidin myös siitä, että tämä ei ollut sellainen joka suuntaan räjähtelevä juoni-ihme, jollaisia nuorten(kin) kirjat usein ovat; tämä on elämänkokoista tarinaa.
Silti kokonaisuus oli minun silmiini suhteellisen haaleaa teinidraamaa. Toki Virtanen on kirjoittanut tämän tietyn aikakauden perspektiivistä ja sen ajan arvoja heijastellen, joten tiettyä moralisointia voi odottaakin. Mutta kovin, kovin lutherilaista meininki on.
Eipä silti, viimeisin lukemani nuortenkirja taisi olla Huotarisen noin 200 astetta rankempi Valoa Valoa Valoa... ehkä en ollut sopivassa vireessä Yksityisasialle. Ja varmaan se olisi toiminut paremmin, jos olisin aloittanut sarjan alusta, vuonna 1955 ilmestyneestä Seljan tytöt -romaanista, aloittaen. Useimmissa sarjoissa kirjat saavat huiman lisäarvon sarjan tuottamassa tuttuuden tunteesta.
Tuli juuri mieleeni ajatus: jos Yksityisasia sanoo vuonna 2012 minulla jotain vuoden 1960 maailmasta, mitä sanoo Valoa tästä maailmastamme lukijoille vuonna 2062?
Rauha S. Virtanen (1966, alkuperäinen 1960). Virva Seljan yksityisasia. Werner Södeström Osakeyhtiö.
Arvioita:
Salla lukupäiväkirjassaan
Johanna Just a little bit -blogissa
Kivaa, joku on Selja-sarja-neitsyt! Aina silloin tällöin toivon, että voisin lukea jonkin kirjan uudelleen niin, että en muistaisi oikeasti siitä mitään, en tunnelmiakaan. Seljat olivat NIIIN ihania kirjoja, kun olin nuori (siis kauan sitten), ja olen ne lukenut nuorena aikuisenakin uudelleen. Lisäksi olen ostanut ne tyttärelleni, joka myös on lukenut vaikka ei niin ihastunut. Viattomuus ei enää palaa!
VastaaPoistaHyvä arvio :)
VastaaPoistaTämä Virtanen on tuntematon :)
Totta, Selja-kirjat ovat sekä nostalgisia että viattomia. Muistan jonkun Virtasen radiohaastattelun, jossa hän itsekin naureskeli hiukan huvittuneena sille, että sarjan toisessa osassa Kris loukkaantuu versisesti kun ihastuksen kohde yrittää suudella häntä julkisella paikalla :)
VastaaPoistaMinusta Virtasessa parasta on ihmiskuvaus ja huumori. Virtanen suhtautuu hahmoihinsa usein lempeän hymyilevällä asenteella, mitä en lapsena aina tajunnut. Silloin suhtauduin esimerkiksi Margaritan puuskiin yhtä vakavasti kuin tämä itse.
Virva on hyvin samaistuttava hahmo, mutta lapsena en oikein halunnut samaistua Virvaan. Taisin nähdä hänessä liikaa itseäni. Olisin halunnut olla enemmän kuin itsevarma ja tyyni Kris.
Kirsi, hih, vielä löytyy näemmä kyntämättömiä aloja! Mutta viattomuus on tosiaan aika mennyttä... En usko että meillä Neidit näistä piittaisivat. Vaikka toisaalta, Tiinoista olemme tykänneet nyt kolmessa polvessa, joten mistä sen tietää? :)
VastaaPoistaJokke, kiitos! Lohdullista etten ole ainoa, joka on onnistunut kasvamaan täysi-ikäiseksi koskaan Rauha S. Virtasesta kuulematta... Kyllä kirjablogeille on selvä sosiaalinen tilaus, kun löytyy näitä sivistysaukkoja! =)
Liisa, apua, ihanko julkisesti aikoo suudella? Hui. Ihmiskuvaus on kyllä valttia Virtasella. Ruususen kanssa sen kompleksisuutta jo ihailin, ja tässä kiinnitin huomiota Virvan ohella äitipuolen kuvaukseen, aika terävää.
Hauskaa tuo mitä sanot Virvaan samaistumisesta - ajattelin itse lukiessani, että luultavasti olisin samaistunut teininä Margaritaan. Uusi psykologinen testi on syntynyt?
Luultavasti palaan Selja-kirjoihin vielä "välipalakirjoina" (hermo lepää rauhallisessa kielessä ja menneissä ajoissa...), mutta seuraavaksi otan kyllä sen ensimmäisen. Pitääkin katsoa olisiko Kris enemmän niissä aiemmissa esillä, tässä hän oli mielestäni aika taustalla.
Voi kääk... Kai se niin vaan on, että tietyissä kirjoissa nostalgiapisteet nostavat lukuelämyksen huippuunsa, jos on itse lukenut kirjaa nuorena. :) Minulle tämä oli aikuisenakin melkoinen elämys, sinulle selvästi ei niinkään. :)
VastaaPoistaMutta näitä kelpaa lukea, ja Kris tosiaan oli joko eka tai toka osassa suorastaan päähenkilö. Nelososassa taas eniten Dodo.
Salla, ei nyt sentään kääk - mutta ei tämä ihan huippupinnoja saanut. Viihdyin mutten värähdellyt?
VastaaPoistaNyt juolahti kamala ajatus mieleen: pitäisikön vielä Tiina-kirjoista? Rakastin niitä vielä parikymppisenäkin, mutta edellisestä on kieltämättä aikaa... Saas nähdä uskallanko kokeilla!
Hei Booksy, minäkin vasta aikuisiällä! Luin nuoruudessani yhden Seljan välistä, mutta ei se auennut silloin. Pari vuotta sitten koko paketti tuli ahmaistua. Nostalgiaa ei ole minun lukukokemuksissani, vaikka nostalgiaa teokset toki huokuvat kuten totesit. Hieno ja uuraauurtava perintö suomalaiselle tyttökirjagenrelle, kun pystyn katsomaan koko ilmiötä sukupolvesta toiseen, mutta enpä tiedä tosiaan tulevista... Montgomery koko maailmalla, mutta meillä oma Virtasemme! Booksy, lue se kokonaisuus! Vaikka puhunkin tyttökirjallisuudesta, niin toki miehet ovat lukeneet Virtasen kirjoja ja toivottavasti Jokkekin pian!
VastaaPoistaLutherilainen meininki osui silmiini ja se ei mielestäni oikein sovi kuvaamaan Virtasen tuotantoa. Tätä jäin miettimään, mitä mahdat tarkoittaa?
Minun aukkoni tyttökirjasivistyksessä on Tiina-sarja-neitsyys :) Seljan tyttöihin sen sijaan tartun yhä uudelleen silloin tällöin kun nostalgiannälkä iskee vanhempien luona käydessä. Kirjojen viattomaan maailmaan ja lämpimään perhekuvaukseen on aina ihanaa palata.
VastaaPoistaEn edes halua ajatella tuota kysymystäsi maailmasta vuonna 1960, 2012 ja 2062. Argh. Eskapismi kunniaan, Seljan tytöt takaisin!
Sara, hyvä kysymys tuosta lutherilaisuudesta =) Käytän välillä sanoja á la Liisa ihmemaassa eli päätän itse mitä ne milloinkin tarkoittavat ;-)
VastaaPoistaEn siis ajatellut mitenkään uskonnollisessa mielessä lutherilaisuutta vaan tuota ideaa, että perusperhe pidetään kasassa; uskoton kovisvaimo palaa ja alkoholistimies selviää jne.
Luru, ehdit väliin! Hih, ehkä meidän pitää lukea Tiinat mieheen (naiseen) ja katsoa miltä ne näyttävät. Tosin luulen, että Tiinat on suunnattu vähän nuoremmille kuin nämä Selja-kirjat.
VastaaPoistaKontrasti on perhekuvauksissa on kyllä kova. Alkaa huimata jos edes mietin minkälainen voi olla nuortenkirja viidenkymmen vuoden kuluttua, jos Valoa saa aikaan nostalgiafiiliksiä...
Minua ihan hymyilyttää, että luit ensimmäisen Selja-kirjasi vasta nyt. Itse luin Seljat ensimmäisen kerran joskus varhaisteininä ja sen jälkeen olen palannut näihin aina ajoittain. Virtasen kirjat ovat minulle tyttökirjoista kaikkein rakkaimpia (vielä Montgomeryn Annaakin tärkeämpiä, mutta tässä on mukana mummolakerroin).
VastaaPoistaMinulla oli/on Virvaan samanlainen suhtautuminen kuin Liisallakin. Koululaisena ihailen reipasta ja suosittua Krisiä ja itse asiassa inhosin Virvaa, mutta olin kuitenkin eniten juuri hän, sellainen lukeva nörttityttö. Oh dear. :)
(Minä en koskaan tykännyt Tiinoista :))
En minäkään ole (muistaakseni) Virtasta lukenut. Tiina -sarja oli minulle se tyttökirjojen ykkönen. Haluaisin palata niihin mutta en haluaisi kadottaa tuota taianomaista muistikuvaa :)
VastaaPoistaHyvä ja valikoiva muisti on niin tuttu ;)
Katja, uteliaisuuteni Krisin suhteen senkun kasvaa! Salla vinkkasi, että ensimmäisissä osissa olisi hänestä enemmän. Täytyy tutustua!
VastaaPoistaAnna ja Virva ovat tässä suhteessa minun kohdallani samalla viivalla - siis että molempia on luettu vasta nyt.
Minä halusin olla pienenä sellainen kuin Tiina: reipas ja rohkea ja reilu ja hyvä kaveri. Esikuvia pitää olla! (Ja Juha on aika söde, kysy keltä vain.)
Villasukka, sanos muuta! Salla sai Selja-kirjoihin extrapotkua nostalgiasta, mutta minuakin puolittain hirvittää tarttua Tiinoihin uudestaan... jos en enää tykkäisikään, se olisi surullista. Olin kovin pahoillani, kun huomasin taannoin kasvaneeni Narniasta ulos. Nykyään vain jääkaapin ovi tuntuu johtuvan kylmään taikamaailmaan täynnä ihmeitä. Huoh.
Älä huoli, minäkään en ole Virtasiani lukenut - enkä luultavasti tule ihan pian lukemaankaan. Muistan kyllä, että kun olin nuorempi ja sellaisessa Selja-iässä, vanhemmat sukulaiset yrittivät tuputtaa Tiinoja ja muita minulle, mutta minua ei vain kiinnostanut, vaikka maailmalla rakastetut tyttökirjat olivatkin suosikkejani. Olen siis omaksunut kotimaisen kirjallisuuden välttelyn jo hyvissä ajoin.
VastaaPoistaJesh, alan tuntea itseni ihan normieläjäksi, vaikka virtasvitamiini puuttui nuoruuden ruokavaliosta. Eipä silti, minäkin olen muuten kotimaisuuden kirjallisuuden suhteen myöhäisherännäinen :-)
VastaaPoistaEikä ole enää mitään käsitystä, mistä ne Tiinat minulle tulivat; nyt kun asiaa ajattelen, aika outoa. Polva ja Swan ovat melkein ainoat lukemani kotimaiset nuortenkirjailjat... Varmaan joku kiltti kirjastotäti vinkkasi!
Virtasvitamiini :) Kiitos ihanasta arviosta, osuit monessa kohdassa suoraan sydämeen.
VastaaPoistaMinä sain ekan oman annokseni Tapaamme Seljalla-kirjan myötä, aloitin siis kummallisesti kakkososasta. Olin tosi nuori, ehkä kahdeksanvuotias ja vielä niin viaton ja naiisi, että sarjan kaksi ekaa osaa, jotka käsillä olivat, olivat pitkään minulle koko maailma. Seljan tytöt inspiroivat mielikuvitusleikkejäkin.
Kirjat ovat edelleen hyllyssä aktiivisessa luvussa. Virtanenhan kirjoitti aiemmin neliosaiseen sarjaan nyt 2000-luvun puolella kaksi uuttakin osaa. Niistä puuttuu aiempien osien taika ja viattomuus, mutta ne tuovat ihan uutta perspektiiviä näin aikuisen näkökulmasta. Ymmärtääkseni näiden kahden uuden osan katalysaattorina toimikin aktiivinen fani, joka vuosikymmenet "painosti" Virtasta kertomaan, mitä Seljan tytöille myöhemmin tapahtui.
Terveisin tyttökirjanörtti vielä aikuisiälläkin ;)
Millimolli, hauskaa kuulla Seljojen merkityksestä sinulle! Mulle taisivat Susan Cooperin kirjat ja pari vanhaa scifi-juttua olla samalla tavalla tärkeitä. :) Palaan vielä Selja-kirjoihin... Mutta seuraavaksi ykkösosa, jos suinkin löytyy lähikirjastosta.
VastaaPoistaLuulin lukeneeni kaikki Seljat,mutta olen muistanut väärin. Luin kaikki Anna- ja Runotyttö -kirjat, en Seljoja. Muutaman vanhan Seljan omistan, mutta yhden uuden juuri ostin ja sen yritän tuoda blogiini ihan tässä kevättalvella.
VastaaPoistaSen aikainen maailmankuva voi tuntua hiukan liian kesyltä, mutta pitää kai yrittää suhteuttaa...