Mutta entäs Ruusunen? Kiinnostavaa. Ennakkokuvitelmani olivat vähän toisenlaiset. Odotin jotain Tiina-kirjojen ja Montgomeryn väliltä. Hmm - tarkemmin ajatellen kyllähän sävy on jotain Tiinan ja Marigoldin väliltä. Runollista mutta samalla reipasta.
No, aihe ainakin oli roisimpi kuin kuvittelin; Ruusunen paukkaa välillä ihan psykodraaman puolelle. Ei mikään kepoinen nuortenkirja siis.
Kirjan alussa 17-vuotias Niina - lukutoukka, esteetikko ja kirjailijanalku - kohtaa naapuriin muuttavan Antin, joka on ihan oikea kirjailija. Vaikka Antti on vakaasti naimisissa oleva pienen pojan isä, kehräytyy Niinan ja Antin välille romanssi, joka tosin ei, 60-luvun nuorten kirjassa kun ollaan, etene kauhean pitkälle. Se kuitenkin riittää herättämään Ninan Ruususen unesta ja pakottaa kasvun tielle. Niinan pikkusisar Tuire seuraa salarakkauden menoa ja kipuilee oman teiniangstinsa kanssa.
Kirjan draama syntyy Niinan ja Antin erilaisista lähtökohdista heidän keskinäiseen suhteeseensa. Toinen on aikuinen mies, joka paikkaa epävarmuuttaan nuoren, juuri naiseuteen heräävän tytön ihailulla; toinen viaton mutta tulinen idolinpalvoja, joka humaltuu sanoista ja oman tunteensa palosta. Tarinan edetessä Niinalta ehtii särkyä illuusio tai pari, mutta hän saa vastineeksi Antilta arvokasta oppia ja rohkaisua omaan työhönsä. Antin vaimo, Niinan pikkusisko ja tietenkin vanhemmat asennoituvat kukin omalla tavallaan epäsuhtaiseen rakkauteen.
Kolmansien osapuolten asenteet ovat valaisevia ja melkein kirjan kiinnostavinta antia. Pitäisi ehkä tuntea paremmin Virtasen tuotanto voidakseen veikkailla missä määrin tässä on mukana moraalista nuorallakävelyä. (Virva Seljan yksityisasia onkin agendalla.) Ei varmaan ainakaan suomalaisissa maalaispitäjissä kovin rennosti suhtauduttu vielä Woodstockin vuonna Ruususen kaltaisen kuvioon. Joka tapauksessa sopimattoman suhteen käsittely osoittautui loppujen lopuksi raikkaammaksi kuin odotin. Rivien välistä voi myös spekuloida kaikenlaista mitä ei suoraan sanota.
Nautin kirjassa myös Niinan kirjallisen työskentelyn kuvauksesta, vaikka yleensä kirjailijan työn vetvominen tuppaa enemmän rasittamaan kuin kiinnostamaan kirjoissa. Niinan palava into on lämmittävää ja hän paahtaa tekstejään hämmästyttävällä järjestelmällisyydellä ja tarmolla. Virtanen on varmaan tätä kirjoittaessaan muistellut omaa alkutaivaltaan, niin autenttisen oloista on kuvaus lähipiirin suhtautumisesta ja aloittavan kirjailijan noloista hetkistä.
Hienoa kirjassa on minusta myös miljöö ja ajan henki, jota olen Hilja Valtosenkin kirjoissa ihaillut. Ruusunen on julkaistu kun itse olin vasta tuloillani. Kuin retki äitini nuoruuteen siis... Uteliaana mallailen mielessäni vanhempiani ja isovanhempiani Ruususen yhteiskuntaan ja arkeen. Aikamatkan kunniaksi otankin lukunäytteeksi tämän pätkän:
[--] Ja kuulehan nyt, Niina. Näistä penkinpainajaisista juorutaan niin paljon, koeta sinä juhlia siististi. Jos joku alkaa huseerata siellä väkijuomien kanssa, niin älä ota. Menetät suotta arvostelukykysi. Äläkä mene sivuhuoneisiin kuhertelemaan poikien kanssa.
Niina nauroi väsyneesti. - Älä nyt ole lapsellinen, äiti, hän huokasi. - Minulla ei ole pienintäkään halua kuherrella kenenkään kanssa sen paremmin sivu- kuin päähuoneissakaan. Eikä siellä ole mitään mahdollisuuksia juopotteluun. Nämä ovat taatusti siistit penkkarit.
- Ei sitä tiedä... joku voi tuoda pullon... nurkissa kulautellaan, sanoi isä varoittavasti. (s. 189)Oi niitä aikoja! Vai että nurkissa kulautellaan. Taitavat nykyabit kulautella varsin avoimesti. Ja luultavasti Niinan rakkauden hurmos rinnastettaisiin paljon suoraviivaisemmin ihan hormonitoimintaan.
Tämäkin kiinnostava kirja olisi jäänyt väliin ilman Lukupiiriä. Lämpimät kiitokset ylläpitäjille!
Rauha S. Virtanen (1968). Ruusunen. Porvoo, Helsinki: WSOY.
Arvioita:
Sallan lukupäiväkirjassa
Tata Lukutoukkailua-blogissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pahoittelut sanavahvistuksesta. Roskapostitulva pakotti pystyttämään suojavallin.