Mainitsiko joku maaliskuun?

Kevät on edennyt kivasti.*

Minulta on melkein koko kuukausi jäänyt väliin. Eikä ylitseni vyörynyt työtsunami ole vieläkään väistynyt, mutta onneksi varhainen kevät antaa virtaa. Kun aurinko paistaa, tuntuu kuin jaksaisi melkein mitä vain.

Maaliskuussa ei tosiaan kirjajuhlia pahemmin tullut vietettyä, mutta blogiin ehtineiden kahden kirjan lisäksi sain sentään luettua kolme dekkaria ja yhden sarjakuvan ja kuunneltua loppuun yhden romaanin. Ei hyvä mutta minkäs teet, tällä kertaa näin.  

Luettu ja blogattu:

Tarquin Hall: Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus
Jo Baker: Longbournin talossa

Luettu muttei blogattu:

Åsa Larsson (2011). Musta polku. E-kirja, itse ostin. Musta polku on ollut minulla kännykkäkirjana, tosin sanoen kirjana, jota luetaan kun odotetaan junaa tai jonotetaan apteekissa tai ajetaan rullaportaita. Näemmä kännykirja voi kestää melko pitkään, sillä edellinen tuli luettua loppuun jo marraskuussa. Polku on samaa perushyvää laatua kuin edellinenkin lukemani Rebecka Martinsson  -jännärini, mutta jotenkin se ei vain missään vaiheessa koukuttanut ihan niin pahasti, että olisi ollut pakko pysähtyä lukemaan se loppuun. Rikosdraama sinänsä on pätevää työtä... mutta jokin tämänkertaisen murhamysteerin päähenkilöissä jätti kylmäksi. En jaksanut heidän kohtaloistaan tai persoonistaan innostua. Onneksi Rebecka ja Anna-Maria Mella, Larssonin vakiohenkilöt, pitivät jonkinlaista virettä yllä. Luullakseni aion silti lukea sen seuraavankin, ihan vain nähdäkseni mitä Rebeckalle sitten tapahtui. Annika Lukemisen ilo -blogista piti Polusta kovasti.

Karin Fossum (2004) Jonas Eckel ja (2003) Marraskuun neljännen vastainen yö. Yhteispainos, työpaikan kirjankierrätyshyllystä. Jos Larsson jättikin tällä kertaa vähän vaisun jälkimaun, näitä Fossumin dekkareita tekee mieli hehkuttaa. Norjalainen Ruth Rendell, jos minulta kysytään, enkä varmaan ole ensimmäinen, joka saa moisen mielleyhtymän. Fossumilla on vahvasti psykologinen ote kerronnassaan, ja etenkin Jonas Eckel tuo elävästi mieleeni joitain Rendellin dekkareita... Rendell ehkä tunnetaan parhaiten komisario Wexford -kirjoista, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös 'itsenäisiä' jännäreitä.

Äh, eksyn asiasta. Mutta siis, katsokaa Fossum asianmukaisesti hehkutetuksi! Jonas Eckel kertoo melko tavallisen oloisen miehen melko pelottavasta avioliitosta; Marraskuun neljännen vastainen yö puolestaan jokaisen äidin ja isän pahimmasta painajaisesta. Molemmat teki mieli lukea loppuun kerralla, ja vaikka Marraskuun loppu olikin pienoinen pettymys, nautin kummassakin kirjassa niiden aidosti ahdistavasta fiiliksestä. Ehdottomasti lisää Fossumia tänne, olkoonkin että ilmeisesti hänen dekkareissaan joutuu aina tutustumaan kokonaan uuteen ihmisjoukkoon. Kirjahiiren mielestä Marraskuun oli vähän pliisu, mutta Minna löysi Eckelistä rivien välistä jännitettä.

Mika Waltari (2008, alkuperäinen 1949). Mikael Hakim. Äänikirja, kirjastosta. Ehkä ei kannata sanoa tätä Mikael Karvajalan jatko-osaksi, sillä oikeammalta kuulostaisi kutsua Karvajalkaa Hakimin prequeliksi. Hakimissa nuori Mikael ja hänen lähes-veljensä Antti kääntyvät islamiin ja seikkailevat orjina Algierissa ja Istanbulissa Suleiman Suuren aikaan. Waltari kieputtaa suomalaisia päähenkilöitään näppärästi ajan kuumimpien kamppailujen pöyrteeseen. Iki-ihanan Hakimista tekee silti sen lämmin henki; ahne, herkkäuskoinen ja omatuntonsa kanssa kamppaileva Mikael on kovin inhimillinen päähenkilö ja Waltari käsittelee hänen heikkouksiaan ja vahvuuksiaan mukavan anteeksiantavaisesti ja humoristisestikin. Jotain armeliasta on rivien välistä luettavassa ajatuksessa, että kohtalo on loppujen lopuksi kiinni muustakin kuin ihmisestä itsestään. Epilogi veti suun hymyyn.

Äänikirjana tämä oli melkoinen järkäle. Sain 36 levyä lopulta kuunneltua ajomatkojen ja kotitöiden ohella, mutta mietin kieltämättä olisiko kirja maistunut toisenlaiselta jos sen olisi lukenut vähän intensiivisemmin. Eipä silti, Veikko Honkanen on niin mainio lukija, että ihan vain hänenkin tähtensä kannatti panostaa äänikirjaversioon. Laura Kirjavinkeistä luki kirjan kirjana ja kiinnitti huomiota Waltarin naishahmoihin... heh, Mikaelilla on tosiaan aika onneton naismaku!

Robert Crumb (2010, alkuperäiset 1969-1971, 1996). Ilo, hilpeys ja paatos. Sarjakuva, kirjastosta. Vakavalla naamalla lausuttu suositus sai minut tarttumaan tähän muinaiseen underground-sarjakuvaan. Mitähän tästä sanoisi? Että olen liian vanha tai liian nuori tai liian ryppyotsaisesti nainen? Myönnän auliisti tykänneeni joskus Ralf Königistä - Tappajakondomin paluu oli parikymppisenä mielestäni helpulihauska - mutta Robert Crumb ei kolahtanut. Parasta mitä voin sanoa tästä on, että kuvat ovat mukavan mustavalkoisia eikä albumiin mene kovin kauaa.

Mitäpäs muuta? Voisinpa ainakin mainostaa uutta kirjaportaalia Lukulamppua, jossa puuhaavat taustalla Jenni ja Salla. Lupaavalta näyttää!

Valoa kajastaa mukavasti myös ulkona. Kirkkaus lupailee jotain kesästä... kunhan tässä selviän kevät(työ)tulvasta, koittavat vielä joskus lokoisat lukupäivät aurinkoisella parvekkeella.

Sitä odotellessa, hyvää huhtikuuta kaikille!


*Ei vaiskaan, aprillia! Saahan sitä haaveilla.