Pieni yritykseni saada runous takaisin lukulistalle oli tyssätä heti toisen runokirjan kohdalla. Hommaa helpottaakseni keräsin syyskuussa vinkkejä kokeneemmilta, jotta tietäisin mistä päin aloittaa. Aloitin hyvällä menestyksellä Risto Rasalla, mutta kakkospaikalle valittu Eino Leinon Helkavirsiä...
Kun ei niin ei. Morre suositteli tätä uskoakseni siksi, että olen Kalevalasta pitänyt. Nyt Helkavirret luettuani ymmärrän miksi; mitta ja tyyli on hyvin kalevalaista. Mutta Kalevalaa luin kai eri tavalla ja eri hengellä - ja ääneen toisille!
Helkavirsiä luin itsekseni, runon silloin, toisen tällöin. Jouduin näitäkin supisemaan ääneen itsekseni, muuten ei saa oikein tolkkua. Aiheeltaankaan nämä perusmyyttejä kerrantavat tarinat eivät oikein puraisseet; niissä on aina jotain miellyttävän tuttua, mutta on kuin näissä Leinon tulkinnoissa ei olennaisesti lisättäisi mitään uutta.
(Muna vai kana: tuntuvatko nämä minusta arkkityyppisiltä (lue: tylsähköiltä) siksi, että Leinon runot ovat syöpyneet kulttuurimme meemiperintöön? Olisivatko nämä olleet freesejä ja iskeviä, jos olisin lukenut näitä vuonna 1903, nilkkapituisessa hameessa ja kureliivissä, Suomen suuriruhtinaskunnassa?)
En missään vaiheessa onnistunut iloitsemaan lukemisestani; puuhassa oli sellaista velvollisuudentuntoisen puurtamisen makua. "Pitää kai lukea taas tuota.." Jos Helkavirsiä ei olisi niin autuaallisen ohut vihkonen, se luultavasti olisi jäänyt kesken. Nytkin sen kanssa painittiin pitkään
Hyvä kuitenkin että jaksoin loppuun asti, sillä viimeinen runo, Tumma, oli minulle näistä paras. Se kertoo elämän kamppailusta, johon on paras sopeutua, koska vaihtoehto on vielä pahempi. Tumman alistuneisuudessa jokin puhutteli: siinä on tuttua suomalaista surkuilua.
Pirtit on pienet Tuonelassa,Kalevalan tarinoissa on suuruutta. Helkavirsien tarinoissakin melkein - mutta massa ei oikein kanna. Väitän myös, että vaikka Helkavirret hyödyntää Kalevalan työkaluja, siinä ei ole Kalevalan välittömyyttä. Helkavirsissä yksi runoilija on koostanut yksittäisiä runoja, laulaa omia balladejaan instrumenttinsa hyvin halliten. Tästä puuttuu rosoisuus, voiman korvaa eleganssi.
maan alla kaitaiset kamarit,
kuu ei loista, päiv' ei paista,
yksin istut, yksin astut,
toukka seuloo seinähirttä,
itse seulot itseäsi
ikävässä ainaisessa,
haikeassa, vaikeassa." (s. 87)
Ehkä ei kannata ihan purematta niellä minun arvioitani tästä. Itse asiassa vähän ällistelen itsekin, miten ikäväksi nämä runot koin, sillä minulla oli Leinosta positiivisempi mielikuva. Hän oli isoäitini suosikki. Hih, ehkä tuo ei kuulosta suositukselta, mutta isoäitini oli fiksu nainen ja jopa lausui runoja toisinaan...
Piti siis nähdä se vaiva, että kaivoin ylähyllyltä esille kokoelman Tämän runon haluaisin kuulla. Se on valikoima Suomen kansan runosuosikkeja, Ylen radio-ohjelmasta 60- ja 70-luvuilla toivotuista runoista koottu. Lehteilin Tätä runoa varmana, että löytäisin jonkin itselleni mieluisamman Leinon huuhtomaan Helkavirsien maun pois. Ja löytyihän sieltä. Kas tässä pieni pala Rauhattoman rukouksen lopusta, sopivasti Tumman teemaa jatkamaan:
Minä lapsena vanhaksi vanhenin.Oioi, noiden kahden viimeisen säkeen voimalla jaksan taas jatkaa runohaastettani! Seuraavaksi luenkin sitten live-lukupiirini valitsemaa runokirjaa. (Helkavirret hautaan sinne ylähyllylle. Vai haluaako joku? Vähän käytetty, kannessa kahvitahra.)
En nuor' ole koskaan ollut.
Toki kerran ma keväästä haaveilin,
mut haavehet nuo oli hullut.
Olen väsynyt lauluni valheeseen.
Herra, tee minut lapseksi jälleen!
Minä tahdon soittoni särkyneen
viedä suurelle virittäjälleen.
Eino Leino (1977, alkuperäinen 1903). Helkavirsiä. Otava. Näköispainos. ISBN 51-1-04704-7.
Muiden sanomaa:
hdcanis Hyönteisdokumentissa
Raisa Kirjaurakassa
Ida 100 kirjaa -blogissa
Amma Amman lukuhetkessä
Oijoijoi... Harmi, että tämä meni näin pahasti huti!
VastaaPoistaNo voi...mutta olen kyllä myös sitä mieltä että eivät nämä Kalevalan tasolle yllä.
VastaaPoistaAmman lainaukset viisaammilta itse asiassa sanovat sen mikä ehkä on ongelma, nämä ovat täsmällisempiä ja alleviivatumpia, ja kun Kalevalassa ja Kantelettaressa pidin siitä epämääräisyydestä ja moraalisesta harmaudesta niin jäävät tehottomammiksi vaikka ovatkin ehkä helpompia lukea.
Mutta joo. Yksittäiset suosikkini Leinon runoissa löytyvät muualta mutta kyllä minä ihan ilokseni tätäkin luin (tosin tässä sinun painoksessasi taisi olla vain se ykkössarja? Kakkossarja saattaisi tuoda hieman lisää sävyjä...)
Morre, ei se mitään =) En kärsinyt suurempia sielunvammoja kumminkaan, ja olenpahan taas pätkän verran sivistyneempi... Mutta Kalevala peittoaa nämä minusta yksi-nolla!
VastaaPoistahdcanis, minäkin tykkään Kalevalan vähän spontaanimmasta meiningistä, Helkavirret on tyylitellympiä jotenkin, vaikka eihän niissäkään ihan mitan ehdoilla mennä. Ja olet oikeassa, tässä oli vain ykkössarja!
(Leinoa luen varmasti jossain vaiheessa uudestaan, mutta ehkä haen toiselta suunnalta... Tosin noissa Leinon muissakin runoissa on sellainen rytmi jotenkin, että tekee mieli lukea ääneen.)
Helkavirsiä on tullut joskus luettua tenttiin, mutta eipä siitä ole muuta jäänyt mieleen kuin kesä, maalla, suomalaisia klassikoita ja hyvä fiilis, joka siis yhdistyi koko pakettiin. On se hyllyssäkin vielä. Hankin hiljattain myös Leinon Hymyilevän Apollon.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMiekin silloin olin silloin, kun luin koulussa pakollisena joitakin runoja Helkavirsistä, ihan ymmälläni, miusta ne oli jotenkin tylsiä ja puisevia. Ja mie kun pidän Kalevalasta. Mutta sitten Tumma! Onneksi se on siinä teoksessa! Tumma on jotenkin kauhean humaani runo, ehkä vähän särökin Helkavirsien korkealentoiseen Leinoheinään. Hetkinen... En ihan rehellisesti taida edes muistaa muita niistä runoista, kuin Tumman, Ylermin ja Koudan.
VastaaPoistaTies vaikka miekin nyt innostuisin tämän postauksen perusteella päivittelemään lukioaikaisia kokemuksia :-)
Sara, taitaa olla Apollo enemmän meikäläisenkin tyyppiä =)
VastaaPoistanoora, Tumma erottui kyllä kovasti juuri sen koskettavuuden tähden verrattuna niin muihin, jotka olivat enemmän sellaisia myyttis-tyyppisiä balladeja... No jaa, kyllä Pyhä Yrjänä tosin oli omalla tavallaan kiinnostava, kuvittelin ensin sen olevan perinteisempi versio tarinasta ;-)
Voi ei, arviostasi tuli elävästi mieleen Helkavirsien pakkolukeminen ja käsittely lukiossa! Minulle on jäänyt mieleen runo, joka kertoo Otermasta ja Katermasta ja sekin vain hihittelyä aiheuttaneiden nimien takia. :D
VastaaPoista