Marja Björk: Poika

Kuva/kansi: Like/Tommi Tukiainen

Marja Björkin Posliini, Puuma ja Prole ovat kaikki olleet hyviä lukukokemuksia tavalla tai toisella, joten ilman muuta olin kiinnostunut myös kirjailijan uusimmasta. Sain kappaleen kirjaa Jorilta Kaiken voi lukea -blogista (kiitos!).

Poika kertoo pojasta, joka ei ole poika vaikka onkin. Marion, Makke, tietää itsestäänselvästi olevansa poika, mutta muut eivät aina ymmärrä sitä. Äiti haluaisi Maken luistelevan kaunoilla ja käyttävän hametta, edes joskus, ja ottavan mallia tytöistä, mutta ei siitä mitään tule. Poikana Makke on oma itsensä. Eikä sen tyttöystävänkään kanssa ole mitään lesbosuhdetta, kun toinen kerran on poika. Sanat ja mallit omalle minuudelle puuttuvat.

Tiesin, että tytöille kasvaisi kohta tissit, mutta en osannut ajatella, että ne kasvaisivat myös minulle. Ajattelin, että en ollut niin tyttö, vaan jäisin väliin. Kuitenkin tissit alkoivat olla kipeät, etenkin yöllä tai jos ne sattuivat johonkin tai joku vaikka vahingossa tönäisi tai itse kosketin varomattomasti. Olin kauhuissani kun ne rupesivat nöpöttämään. (s. 53)

Björk on tässä kirjoittanut auki oman perheensä kokemuksia. Jotenkin kirjasta tulee sellainen olo, että se on yritys ymmärtää itselle vaikeaa ja tärkeää asiaa, sellaista joka on lähellä ja kaukana yhtä aikaa. Maken kertojaäänessä on taaksepäin katsomisen tuntu; siinä enemmänkin kerrotaan miltä jokin tuntui joskus kuin tunnetaan nyt. Tai en tiedä - ehkä ongelma on vain siinä, että en osaa eläytyä kertojaan. Siinä missä Posliini ja Prole tulivat minulle iholle, Poika jäi vähän etäiseksi. Silti se on potentiaalisesti vahva lukukokemus: helposti lähestyttävä tarina vaikeasti aiheesta. Björk kirjoittaa sellaista yksinkertaista mutta ilmaisuvoimasta tekstiä, joka ei itsessään muodosta muuria henkilöiden ja lukijan väliin.

Perheen tarinana Poika on mukavan vähäeleinen ja toimiva. Äidin kasvu ja persoonallisuus tulevat esille mutta eivät hallitse kumminkaan kuvaa. Plussaa myös siitä, että Poika onnistuu välittämään identiteetin vastaansanomattomuuden hyvin. Kyse ei ole Maken valinnasta. Hän on sellainen kuin on. Tuska tulee ympäristön oletuksista ja odotuksista, ei minuudesta itsestään. Makke on transsukupuolinen. Paitsi että en ole. Minä olen mies.

Minua Poika ei varsinaisesti hurmannut, ei siinä mielessä että olisin sitä vereslihalla lukenut, mutta jätti kumminkin sellaisen fiiliksen, että tämäkin kirja kannatti lukea. Kolahtaa varmaan kovemmin lukijalle, jolle aihepiiri on uusi tai kipeä. Björkiä seuraan jatkossakin.

Marja Björk (2013). Poika. Like. 978-952-01-0898-4.

Arvioita:
Eija Komu Keskisuomalaisessa piti tiivistä ja tehokasta kerrontaa tarkoituksenmukaisena.
Jenni Koko lailla kirjallisesti -blogista piti Poikaa hyvin inhimillisenä tarinana.
Anni Valtonen Hesarissa arvioi yhden asian romaaniksi ja tärkeäksi puheenvuoroksi.