Tammikuun tuiskuja

Huomaatteko? Valo tulee kynttilälyhdyn ulkopuolelta. Edistystä.

Huh mikä kuukausi. Mutta onneksi valoa alkaa jo olla enemmän. Ja lunta. Lukemaankin olen ehtinyt, vaikka blogissa on ollut hiljaista; innostuin uusintakierrokselle Game of Thronesin kanssa ja luin sitten (krhöm) vahingossa uudestaan suurimman osan lopuistakin... kaikki on HBOn syytä.

Ei George R. R. Martin koko kuukautta vienyt. Oli pari muutakin vanhaa tuttua. Yllättävän paljon näytän lukeneen kirjoja toiseen tai kolmanteen kertaan. Ehkä tuttujen kanssa on levollisempi olo.

Luettu ja blogattu:

Elizabeth Gaskell: Wives and Daughters
Rauha S. Virtanen: Virva Seljan yksityisasia
Kage Baker: Not Less Than Gods
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
Vincent Cronin: Ludwig IV: ihminen ja kuningas, jonka kanssa samassa jutussa vilahtelivat myös Nancy Mitfordin Aurinkokuningas ja Sergeanne Golonin Angelika ja kuningas.
Juri Nummerlin (toim.): Verenhimo: Suomalaisia vampyyritarinoita
Doris Lessing: Avioliitot vyöhykkeiden välillä
Katja Kettu: Kätilö
Anna-Mari Kaskinen & Katja-Maaria Kaskinen: Edessä oma elämä
Sarah Waters: Vieras kartanossa

Luettu muttei blogattu:

Jane Austen (1817) Persuasion. Joulun jälkeen oli epookkifiilis, sillä Neidit ja minä tunnelmoimme pukudraamojen kanssa oikein olan takaa. Katsoimme tästä Viisastelevan sydämen nimellä suomennetusta Austenista myös filmiversion, vaikka pidän kyllä kirjasta paljon enemmän. Persuasion on tosin vähemmän hilpeä ja kujeellinen kuin useimmat muut Austenin romaani; päähenkilön, Annen, sukulaiset kuvataan hupaisasti mutta muilta osin Persuasion on enemmän sentimentaalinen kuin hauska.

Henri Troyat (1981). Pähkinälinnan vanki.  Minä, Katariinan ja Catherine the Greatin vanavedessä tuli mieleeni, että omassa kirjahyllyssä on tällainenkin kirja. Olen Vangin lukenut joskus kauan sitten, mutta se ei tehnyt erityisempää vaikutusta. Ei tehnyt uusintakierroksellakaan. Historiallisesti mielenkiintoinen kirja sinänsä; Vanki kertoo tarinan siitä miten Iivana IV, vankilan kuuluisa Vanki Nro 1 kohtaa loppunsa. Salaliittoa rakentavan Vasilin tyylitellyn slaavilainen mystisyys, melankolisuus ja tunteellinen piehtarointi syyllisyydessä ja uhrauksissa rasittavat kuitenkin siinä määrin, että kirjasta jää vähän tympeä maku. Noh, aikakauden ja ajattelutavan kuvauksena sinänsä kiinnostava.

Lucy M. Montgomery (1915). Anne of the Island. Neidit ovat piirustuslakossa ja sen verran on ollut muuta puuhaa, että tämä kirja jäi bloggaamatta, vaikka alkujaan ajattelin kirjoittaa kaikista Anna-sarjan kirjoista. Anne of the Island tuli luettua loppiaisena. Tässä osassa kuvataan Annan opiskeluvuosia yliopistossa. Suuressa roolissa ovat kämppäkaverit ja myös kypsyminen; niin Anna kuin kaveritkin oppivat tuntemaan sydäntään ja erottamaan todellisuuden teinihaaveista. Ja lopussa Anna päätyy vihdoin kihloihin. Näissä Annan nuoruusvuosissa ei ole ensimmäisen kirjan herttaisuutta, mutta Montgomeryn katse, samalla kertaa lempeä ja tarkka, antaa näille kirjoille voimaa.

Kaari Utrio (2007). Ilkeät sisarpuolet. Piti sitten lukea tämä (taas), kun jossain blogissa oli juttua Fredrika Runebergista (jonka elämänkerran haluaisin joskus lukea), ja jäin miettimään oliko se tässä kirjassa kun Runebergit olivat sivuhenkilöinä... Kyllä vain. Nyt tiedätte, eikä teidän tarvitse vähän selailla tätä. Siinä on riskinsä. Ainakaan minä en näemmä saa vain pikkuisen lehteiltyä Utrion kirjoja; jos avaan kannen niin luen sitten saman tien koko jutun. Nih. Mitäs sanoisin Sisarpuolista? Sujuvaa säätyepookkia, pientä pilkettä silmäkulmassa, Turku palaa, Akatemia muuttaa Helsinkiin. Ai niin, ja naisten urat selvästikin jonkinlaisena teemana tässä. Jos tykkäät 1800-lukua käsittelevistä Utrion kirjoista, tykkäät luultavasti tästäkin.

Kaaron Warren (2011). Walking the Tree. Tämän bongasin Taikakirjaimista; Raija arveli Treen istuvan Sheri S. Tepperin fanille (minä! minä!). Tematiikassa on kieltämättä jotain teppermäistä: hitunen Porttia naisten maahan ja kourallinen Family Treetä. Tepperin tasolle ei Warren silti minusta yllä, sillä hänen päähenkilönsä jää etäiseksi, jopa epämiellyttäväksi, eikä ihmiskuvaus muutenkaan vakuuta. Lisäksi kirjan rytmitys ontui. Mutta Warrenin luoma Botanican maailma oli ehdottomasti vierailun väärtti. Kirjassa riitti visiota. Ei täysin uskottavaa... mutta sellainen iso hyppäys suuntaan X, joita on kiinnostava tutkiskella. Walking the Tree on myös merkkipaalu e-kirjakokeilujeni historiassa: ensimmäinen muualta kuin Amazonista ostettu kirja. Uskaltauduin kokeilemaan Angry Robotsia ja hyvin pelasi, joskaan ei yhtä ihanan automaattisesti kuin Kindle Storessa.

John Boyne (2009). Poika raidallisessa pyjamassa. Kirjaston lukupiiri valitsi tämän tammikuun kirjaksi. Minulle tämä oli uusintakierros, olen lukenut Pojan muutama vuosi sitten, ilmeisesti aika pian pokkariversion ilmestyttyä. Poika on tunteileva ja yksinkertainen mutta yksinkertaisuudessaan erittäin tehokas. Bruno-pojan näkökulmasta kuvattuna keskitysleirien tragedia purkautuu pienimpiin yhteisiin nimittäjiin tavalla, johon ainakaan minä en ole muualla törmännyt. Pidin kirjasta melko tavalla ensimmäisellä lukukerralla, mutta toisella se toimi huonommin; kiinnitin nyt enemmän huomiota esimerkiksi kielen tylsyyteen ja sellaisiin tehokeinoihin, jotka ensimmäisellä kierroksella nielin purematta. Silti tämä on kirja, jota voi minusta suositella aikuislukijalle ihan hyvin... itse asiassa aivan varhaisnuorelle tämä voisi olla aika rankka kirja. Parental guidance adviced jne.

P.S. Yllätyin Boynea seuraavan kerran lukiessani siitä, miten erilaiselta tyyli vaikutti. Pojan perusteella ei kannata arvioida Boynea yleensä, ei hyvässä eikä pahassa.

Jonathan Franzen (2011). Vapaus. Öh. Odotin kovasti, että pitäisin tästä, mutta en erityisesti hullaantunut. Periaatteessa keski-ikäisen naisen sopeutumattomuus ja epäonnistumiset ja niiden syiden seulominen ja äiti-lapsi -suhteet ja avioliittokriisit ovat ehkä kiinnostavia... mutta taidan tarvita jotain ekstraa, jotta niistä kertova romaani oikein sävähdyttäisi: miljöön tai erityisen purevan hahmon tai rankan juonen. Jotain.  Franzen kirjoittaa hyvin ja taidokkaasti ja uskottavasti ja paikoin ironisestikin, mutta lukukokemuksena Vapaus jäi silti tasolle "ok".

En kutsuisi tätä särmättömäksi ihmissuhderomaaniksi... mutta ylensyöneeksi ihmissuhderomaaniksi ehkä. Vapaus pullistelee yksityiskohtia ja taustoja. Stephen Kingkin selittelee lavealti taustoja ja houkuttelee tutustumaan hahmoihinsa - ja sitten jokin tulee ja syö heidät. Franzenin romaanissa heille käy niin kuin ihmisille elämässä tavallisestikin. He selviytyvät ja kuluvat. En tahdo jaksaa analysoida edes omia ongelmiani kolmanteen polveen - Patty Berlundin ja hänen puolisonsa persoonallisuuksille 634 sivua oli liikaa. Franzenin kertojanlahjoista kyllä todistaa hyvää, että kirja ei jäänyt kesken, vaikka olin viimeiset 400 sivua epämääräisesti tylsistynyt.

Kesken jääneitä:

Katja Kaukonen (2011). Odelma. Tämän kirjan kanssa olen mennyt yhtä aaltoliikettä - ensin teki blogijuttujen takia mieli lukea, sitten alkoi epäilyttää, sitten se pääsi Blogistanian Finlandia -listalle ja teki uudestaan mieli, sitten aloitin... Aloitettuani kirjan aalto muuttui kuopaksi ja lopulta syvänteeksi. En pysty esittämään kunnollisia perusteluja tälle, mutta näin vain kävi: tämä kirja ei vienyt minua ollenkaan. Pääsin pienissä annoksissa sivulle 70 asti, melkein puoleen väliin siis, mutta totesin lopulta, että pakolla on typerää lukea vain siksi, että olen väittänyt tämän lukevani. En onnistunut kiinnostumaan henkilö(i)stä, tarinaakaan en löytänyt, ja koko asetelma tuntui usvaiselta osoittelevalla tavalla. Ei silti, kieli on hienoa. Muutamat vahvasti toimivat kielikuvat olivat kirjan parasta antia. En kuitenkaan päässyt tunnelmaan.

Kuukauden hakusana:

Hakusanarintamalla on ollut vilkasta. En kyllä käsitä millä hakukoneilla tänne päädytään. Toivottavasti niiden huoltosopimukset ovat voimassa. Esimerkiksi akkojen juttua facebookissa kannattaa etsiä, duh, Facebookista. Eikä poliisikoulu äidinkielen koe aukea sekään tulevalle nuoremmalle konstaapelille kirjablogista. Ja miten ihmeessä jokin onneton hakukone on lähettänyt tänne ihmisparan, joka hakee vahvistusta valinnoilleen sanoin asser on pätevä silmälääkäri?

Kuukauden harhaisimmasta hakusanasta olen kuitenkin erityisen ylpeä. Vain ja ainoastaan tähän blogiin pääsee - täysin turhaan! - hakusanalla

persoonallisuusprinsiippi

Tunnen nyt itseni hyvin erikoiseksi. Tätäkö ne tarkoittavat blogimarkkinoinnin blogeissa ainutkertaisella sisällöllä?