Kerrankin olin aivan varma anopin lahjasta: hän rakastaa Pietaria ja historiaa ja piti aikoinaan Hirvisaaren Sonja-sarjasta. Minä, Katariina oli selvä valinta. Ja bonukseksena, antaja ehtii joulunpyhinä lukea lahjan ennen kuin saaja vie sen pois kotiin palatessaan...
Minä, Katariina kuvaa 66-vuotiasta Katariina Suurta palaamassa muistoissaan nuoruutensa päiviin. Hän sanelee muistelmiaan uskolliselle kamariherralle ja käy läpi elämäänsä lapsuudesta 33-vuotiaaksi. Kirja siis kattaa Katariinan elämästä hänen nuoruutensa vaiheet, lastensa syntymät ja nousun itsevaltiaaksi vallankaappauksella. Myös myöhempiä aikoja sivutaan, sillä muistelijan arki vanhana keisarinnana on vahvasti läsnä. Helen Mosterin Hylystä tuttu nuori rakastaja Zubov väliin vierailee makuukammarissa, väliin joutuu murjottamaan kauempana.
Hirvisaaren romaanin jotkin kohdat, mm. tulkinta Katariinan 'todellisista' rakkauksista, alkoivat sen verran mietityttää, että piti kaivaa hyllystä uudestaan esille Henri Troyatin värikäs ja romantisoiva elämäkerta Catherine the Great, ja lukea sekin vielä perään. Hih, kyllä muistan miten järkytyin ensimmäisen kerran Catherinen lukiessani Romanovien sukuhistoriasta... eipä onnistuisi tällainen puuhastelu DNA-testien aikaan. No, ehkä DNA-testit ja peritty itsevaltius ovat toisensa poissulkevia. Tiede edistyy heikosti yhteiskunnassa, joka on yhden henkilön oikkujen varassa.
Katariinalla oli melkoinen elämä. En ihmettele, että hän kiehtoo romaanikirjailijoitakin. Venäjän historia on toki pullollaan jännittäviä henkilöitä, mutta tämä kunnianhimoinen, pragmaattinen saksalaisprinsessa sensuelleine mielihaluineen on omaa luokkaansa. Uralla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Suomalaisillekaan Katariina ei ole yhdentekevä, sillä hänen vaikutuksensa Aleksanteri I:n persoonaan on epäilemättä ollut merkittävä.
Kirjoihin palatakseni - Hirvisaaren romaani oli lievä pettymys. Katariina valaisee hienosti elämäänsä taustapeilista tutkailevan keisarinnan persoonaa. Vanheneva nainen pystyy hämmmästyttävään itsepetokseen; valtaan liittyvä imartelun ja vajaiden totuuksien syndrooma on jo syönyt kirkasta järkeä. Hirvisaari tekee Katariinasta elävän, yhtä aikaa inhimillisen ja elämää suuremman. Katariinasta ei voi olla kiinnostumatta. Romaanina Katariina on kuitenkin vähän rasittavaa luettavaa. Takkusin dialogien sekä ylipäätään kertojaratkaisujen kanssa. Väliin Katariina puhuu uskotulleen Leonille, väliin kertoo suoraan ajatuksiaan, väliin on kursivoituja ajatusjaksoja. Etenkin dialogeissa on ajoittain sellaista kankeutta, joka syntyy tarpeesta kertoa lukijalle taustoja, mutta samalla etäännyttää henkilöistä.
Romaani todellisista historiallisista henkilöistä on epäilemättä vaikea kirjoitettava. Jos Hirvisaari olisi sallinut itselleen vielä enemmän vapauksia faktojen suhteen, olisi Katariinasta tullut parempi romaani... mutta toisaalta, sitten olisi ollut helppo ärsyyntyä virheistä ja aikakaudelle huonosti sopivista ajatuksista. Jo nyt pidin ajoittain hyvin suorapuheista Leonia, joka puolustaa maaorjia, jotenkin epäuskottavana.
Silti nautin Katariinasta, ja sain taas uusia asioita irti Troyatin kirjastakin Katariinan luettuani. Otankin huvin vuoksi yhteensopivat näytteet näistä molemmista. Kas näin briljeeraa Katariina Leonille eräästä nuoresta miehestä puhuessaan:
[--]Täydellisen miehen saa vain luomalla hänet itse. Pidin hänelle kerran esitelmää Voltairesta, kuunteli. Kerroin hänelle, miten Voltaire opetti minulle kirjeissään, mikä on järjen merkitys yleisten asioiden hoidossa, ja mitkä despotismin menestymisen mahdollisuudet ovat, kunhan se vain on "valistusta". Ja puhuin hänelle Tacituksesta, joka puolestaan opetti minua analysoimaan historiallisia tapahtumia ikään kuin katselisin niitä sivusta pelkkänä tarkkailijana. Liberalismistakin meillä oli puhetta... (s. 448)Ja tässä Troyat selostaa Katariinan elämää pian Paavalin syntymän jälkeen, jolloin nuori suuriruhtinatar uppoutui murheissaan kirjoihin:
With Montesquieu, she learnt about liberalism, she worried about the excess of personal power, she dreamt of a good, equitable and intelligent régime. Voltaire taught her the advantage of reason in the conduct of public affairs, and what the chances of success for despotism were, no matter how 'enlightened'. Tacitus showed her how to analyse historical events as a cold, pitiless onlooker. (s. 88)Pätkä, joka toimii Troyatin elämäkerrassa hyvin, tuntuu romaanissa tunkkaiselta. Juuri näiden yksityiskohtien runsaus teki Katariinasta historiamielessä kiinnostavan mutta kertomuksena kankean.
Värikäs aihe ja värikäs aika jaksavat kiehtoa, vaikkei Katariina romaanina valloittanut. Oli ihanaa käyskennellä taas Pietarhovissa ja katsoa Nevalle, vilkaista Eremistaasia... Oi Pietaria! Ja Hirvisaaren tulkinnassa oli hienot hetkensä. Hovin ristiriitainen loiston ja inhottavuuden sekoitus toimii tässä hienosti. Jos Hirvisaari kirjoittaa jatkoa romaanille - sitä se selvästikin kaipaisi! - luen ilman muuta seuraavankin osan. Pitää harkita josko ottaisi luettavaksi myös Katariinan omat muistelmat. Näistä toisen käden lähteistä on tullut sellainen mielikuva, että ainakin Katariina oli erinomainen imagonsa manipuloija.
Laila Hirvisaari (2011). Minä, Katariina. Otava. ISBN 978-951-1-25005-0.
Henri Troyat (2000, alkuperäinen 1977). Catherine the Great. Phoenix Press. ISBN 978-1842-120293.
Arvioita Hirvisaaren kirjasta:
Helena Ruuska Hesarissa
Jari Lybeck Turun Sanomissa
Heidi Lakkala Lapin Kansassa
Norkku Nenä kirjassa -blogissa
Sara Saran kirjoissa
Minuakin Katariina kiinnostaisi, mutta Hirvisaaren tulkinta ei ole vielä houkuttanut...
VastaaPoistaTuo esimerkkisi tekstinäytteistä oli mielenkiintoinen. Valitettavasti tulee sellainen olo, että liekö Hirvisaari lukenut juuri tuon saman Troyatin kirjan ja hyödyntänyt sitä liian suoraviivaisesti. Sen sijaan että olisi purkanut annetut ainekset fiktioksi, hän on vain lätkäissyt ne lähes sellaisenaan kirjaan?
Mukavaa joulunvieton jatkoa! :)
Salla, mukavaa joulunjatkoa sinnekin!
VastaaPoistaTuo huomiosi tekstinäytteistä on osuva ;-) Kyseessä tosin saattaa myös olla Katariinan oma, autenttinen ääni. Madame ei ollut mitenkään vaatimaton; hän hyvinkin voinut selitellä tähän tyyliin itse joko kirjeissään tai muistelmissaan, ja sekä Troyat että Hirvisaari ovat poimineet pätkän sieltä.
Troyatin teksti ei ole mitenkään raivokkaasti lähdeviitteillä pilattua, joten siitä saa käsityksen, että kyseessä olisi Troyatin tulkinta, mutta ihan hyvin saattaa olla ehtaa Katariinaakin. Hih, jos luen muistelmat ja löydän sieltä, lisään kolmannen sitaatin :D
Tällaisten detaljien viljely heikensi joka tapauksessa minusta Katariinan tehoja; toki kertoo paljon henkilöstä, että hän sanoisi näin, mutta tarinan imu kuihtuu irtotietoon.
Luin kerran eräällä kesämökillä ollessani joko Annasta tai vastaavasta lehdestä Katariina Suuren tarinan, ja oli se se aika touhua.
VastaaPoistaKirja ei ole kiinnostanut.
Booksy, minä luin samat kirjat, vain toisessa järjestyksessä. :D Ja jäin ihmettelemään myös molempien kirjojen samankaltaisuutta tietyissä kohdin.
VastaaPoistaKatariina kyllä on mielenkiintoinen henkilö, mutta Hirvisaaren kirjalle en oikein syttynyt. Minusta Hirvisaaren aikuinen Katariina oli oikeastaan melkein liiankin siloinen ihminen, ollakseen nainen joka on elänyt moisen elämän. Troyatin kirja kuvasi häntä realistisemmin.
Jokke, Katariina oli melkoinen nainen. Näin nykyperspektiivistä hänen uraansa ja olosuhteitaan on vaikea tajuta; ilmeisesti meno tosin oli monen aikalaisenkin mielestä huikeaa :D
VastaaPoistaNorkku, olen lukenut tuon Troyatin aikaisemminkin viisi-kuusi vuotta sitten, piti ottaa nyt Hirvisaaren vanavedessä uusintaan. Olen samaa mieltä, että Katariinasta kiinnostuneelle Troyat on parempi valinta =) Jotkut tosin haluavat mieluummin lukea romaanimuotoisena... mutta Troyat kirjoittaa niin vetävästi, että elämäkertakin tulee ahmaistua!
Hei Booksy annoin oman Katariinani anopille joululahjaksi, joten en pääse nyt katsomaan takasivuja. Eikö siellä Hirvisaari mainitse jotain lähteistään, joita käytti? En jaksa uskoa, että hän vain käytti tätä Troyatin elämäkertaa, koska kirjamessuilla kuunnellessani hänen haastatteluaan, hän on tehnyt paljon taustatyötä Katariinasta monien vuosien aikana. Hän on vieraillut Kaari Utrion kanssa Pietarissa jossain arkistossa en muista nyt missä. Lisäksi hän kirjoittanut näytelmän aikaisemmin Katariina Suuresta jo 1990-luvulla. Eli ymmärtäisin, että kuitenkin että tämä kirja on monien vuosien tulos. Pidin itse kirjasta romaanimuotoisena ja odotan tietenkin jatko-osaa, koska keskenhän se jäi ihan selvästi!
VastaaPoistaKatariina Suuresta on ilmestynyt tuore elämäkerta myös englanniksi, ja sitä on kehuttu kovasti ainakin S. Krishna's Books -blogissa:
VastaaPoistahttp://www.skrishnasbooks.com/2011/11/book-review-catherine-great-robert-k.html
(Swapna on muuten lisäksesi toinen tietämäni lukija/kirjabloggaaja, joka lukee suunnilleen kirjan päivässä. :)
Sara, minunkin anoppini vei lukemani kappaleen pois. Sellaista se on kun antaa muille kirjoja! =) Siinä ei mielestäni ollut perässä lähdeluetteloa, mutta saattoi olla maininta esipuheessa; jos kirjassa oli sellainen, hyppäsin yli ja menin suoraan romaaniin :D
VastaaPoistaMutta luulen kyllä, että Hirvisaari on tehnyt paljon tutkimusta tämän tiimoilta, käynyt vuosikausia kirjeenvaihtoa alan tutkijoiden kanssa yms. Varmasti hän on lukenut paljon Katariinan omia tekstejä, siksi aloin epäillä tuon siteeramani kohdan olevan jostain sieltä. (Tuosta näytelmästäkin anoppi taisi mainita?)
Uskon että tälle tulee jatkoa!
Karoliina, kiitos vinkistä! Tai vinkeistä. Pitääpäs käydä tutkimassa tuota blogiakin. =)
Booksy, palaan tähän aiempaan postaukseesi kun minulla on Katariina odottamassa. Tuntuu olevan suosittu lahja, kun itse ostin sen äidilleni joululahjaksi taka-ajatuksena saada se sitten itselleni kiertoon... Aiemmin olen yrittänyt lukea jotain Hirvisaarta, mutta eivät ole täysillä napanneet, mutta tästä kiinnostuin yrittämään uudelleen.
VastaaPoistaOli kiva tutustua blogiisi ja selailla kirjailijalistaa, siinä on paljon itselleni oudompiakin nimiä.
Kirjanainen, tervetuloa vain! Hih, Hirvisaari taitaa tosiaan olla sellainen yleissopiva lahjakirjailija, jos niin nyt voi sanoa... Toivottavasti Katariina kolahtaa, päähenkilö on todella kiinnostava, ja moni on ollut tästä minua enemmän haltioissaan. :-)
Poista