 |
| Huomaatteko? Valo tulee kynttilälyhdyn ulkopuolelta. Edistystä. |
Ei George R. R. Martin koko kuukautta vienyt. Oli pari muutakin vanhaa tuttua. Yllättävän paljon näytän lukeneen kirjoja toiseen tai kolmanteen kertaan. Ehkä tuttujen kanssa on levollisempi olo.
Luettu ja blogattu:
Elizabeth Gaskell: Wives and Daughters
Rauha S. Virtanen: Virva Seljan yksityisasia
Kage Baker: Not Less Than Gods
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
Vincent Cronin: Ludwig IV: ihminen ja kuningas, jonka kanssa samassa jutussa vilahtelivat myös Nancy Mitfordin Aurinkokuningas ja Sergeanne Golonin Angelika ja kuningas.
Juri Nummerlin (toim.): Verenhimo: Suomalaisia vampyyritarinoita
Doris Lessing: Avioliitot vyöhykkeiden välillä
Katja Kettu: Kätilö
Anna-Mari Kaskinen & Katja-Maaria Kaskinen: Edessä oma elämä
Sarah Waters: Vieras kartanossa
Luettu muttei blogattu:
Jane Austen (1817) Persuasion. Joulun jälkeen oli epookkifiilis, sillä Neidit ja minä tunnelmoimme pukudraamojen kanssa oikein olan takaa. Katsoimme tästä Viisastelevan sydämen nimellä suomennetusta Austenista myös filmiversion, vaikka pidän kyllä kirjasta paljon enemmän. Persuasion on tosin vähemmän hilpeä ja kujeellinen kuin useimmat muut Austenin romaani; päähenkilön, Annen, sukulaiset kuvataan hupaisasti mutta muilta osin Persuasion on enemmän sentimentaalinen kuin hauska.
Henri Troyat (1981). Pähkinälinnan vanki. Minä, Katariinan ja Catherine the Greatin vanavedessä tuli mieleeni, että omassa kirjahyllyssä on tällainenkin kirja. Olen Vangin lukenut joskus kauan sitten, mutta se ei tehnyt erityisempää vaikutusta. Ei tehnyt uusintakierroksellakaan. Historiallisesti mielenkiintoinen kirja sinänsä; Vanki kertoo tarinan siitä miten Iivana IV, vankilan kuuluisa Vanki Nro 1 kohtaa loppunsa. Salaliittoa rakentavan Vasilin tyylitellyn slaavilainen mystisyys, melankolisuus ja tunteellinen piehtarointi syyllisyydessä ja uhrauksissa rasittavat kuitenkin siinä määrin, että kirjasta jää vähän tympeä maku. Noh, aikakauden ja ajattelutavan kuvauksena sinänsä kiinnostava.
Lucy M. Montgomery (1915). Anne of the Island. Neidit ovat piirustuslakossa ja sen verran on ollut muuta puuhaa, että tämä kirja jäi bloggaamatta, vaikka alkujaan ajattelin kirjoittaa kaikista Anna-sarjan kirjoista. Anne of the Island tuli luettua loppiaisena. Tässä osassa kuvataan Annan opiskeluvuosia yliopistossa. Suuressa roolissa ovat kämppäkaverit ja myös kypsyminen; niin Anna kuin kaveritkin oppivat tuntemaan sydäntään ja erottamaan todellisuuden teinihaaveista. Ja lopussa Anna päätyy vihdoin kihloihin. Näissä Annan nuoruusvuosissa ei ole ensimmäisen kirjan herttaisuutta, mutta Montgomeryn katse, samalla kertaa lempeä ja tarkka, antaa näille kirjoille voimaa.
Kaari Utrio (2007). Ilkeät sisarpuolet. Piti sitten lukea tämä (taas), kun jossain blogissa oli juttua Fredrika Runebergista (jonka elämänkerran haluaisin joskus lukea), ja jäin miettimään oliko se tässä kirjassa kun Runebergit olivat sivuhenkilöinä... Kyllä vain. Nyt tiedätte, eikä teidän tarvitse vähän selailla tätä. Siinä on riskinsä. Ainakaan minä en näemmä saa vain pikkuisen lehteiltyä Utrion kirjoja; jos avaan kannen niin luen sitten saman tien koko jutun. Nih. Mitäs sanoisin Sisarpuolista? Sujuvaa säätyepookkia, pientä pilkettä silmäkulmassa, Turku palaa, Akatemia muuttaa Helsinkiin. Ai niin, ja naisten urat selvästikin jonkinlaisena teemana tässä. Jos tykkäät 1800-lukua käsittelevistä Utrion kirjoista, tykkäät luultavasti tästäkin.
Kaaron Warren (2011). Walking the Tree. Tämän bongasin Taikakirjaimista; Raija arveli Treen istuvan Sheri S. Tepperin fanille (minä! minä!). Tematiikassa on kieltämättä jotain teppermäistä: hitunen Porttia naisten maahan ja kourallinen Family Treetä. Tepperin tasolle ei Warren silti minusta yllä, sillä hänen päähenkilönsä jää etäiseksi, jopa epämiellyttäväksi, eikä ihmiskuvaus muutenkaan vakuuta. Lisäksi kirjan rytmitys ontui. Mutta Warrenin luoma Botanican maailma oli ehdottomasti vierailun väärtti. Kirjassa riitti visiota. Ei täysin uskottavaa... mutta sellainen iso hyppäys suuntaan X, joita on kiinnostava tutkiskella. Walking the Tree on myös merkkipaalu e-kirjakokeilujeni historiassa: ensimmäinen muualta kuin Amazonista ostettu kirja. Uskaltauduin kokeilemaan Angry Robotsia ja hyvin pelasi, joskaan ei yhtä ihanan automaattisesti kuin Kindle Storessa.
John Boyne (2009). Poika raidallisessa pyjamassa. Kirjaston lukupiiri valitsi tämän tammikuun kirjaksi. Minulle tämä oli uusintakierros, olen lukenut Pojan muutama vuosi sitten, ilmeisesti aika pian pokkariversion ilmestyttyä. Poika on tunteileva ja yksinkertainen mutta yksinkertaisuudessaan erittäin tehokas. Bruno-pojan näkökulmasta kuvattuna keskitysleirien tragedia purkautuu pienimpiin yhteisiin nimittäjiin tavalla, johon ainakaan minä en ole muualla törmännyt. Pidin kirjasta melko tavalla ensimmäisellä lukukerralla, mutta toisella se toimi huonommin; kiinnitin nyt enemmän huomiota esimerkiksi kielen tylsyyteen ja sellaisiin tehokeinoihin, jotka ensimmäisellä kierroksella nielin purematta. Silti tämä on kirja, jota voi minusta suositella aikuislukijalle ihan hyvin... itse asiassa aivan varhaisnuorelle tämä voisi olla aika rankka kirja. Parental guidance adviced jne.
P.S. Yllätyin Boynea seuraavan kerran lukiessani siitä, miten erilaiselta tyyli vaikutti. Pojan perusteella ei kannata arvioida Boynea yleensä, ei hyvässä eikä pahassa.
Jonathan Franzen (2011). Vapaus. Öh. Odotin kovasti, että pitäisin tästä, mutta en erityisesti hullaantunut. Periaatteessa keski-ikäisen naisen sopeutumattomuus ja epäonnistumiset ja niiden syiden seulominen ja äiti-lapsi -suhteet ja avioliittokriisit ovat ehkä kiinnostavia... mutta taidan tarvita jotain ekstraa, jotta niistä kertova romaani oikein sävähdyttäisi: miljöön tai erityisen purevan hahmon tai rankan juonen. Jotain. Franzen kirjoittaa hyvin ja taidokkaasti ja uskottavasti ja paikoin ironisestikin, mutta lukukokemuksena Vapaus jäi silti tasolle "ok".
En kutsuisi tätä särmättömäksi ihmissuhderomaaniksi... mutta ylensyöneeksi ihmissuhderomaaniksi ehkä. Vapaus pullistelee yksityiskohtia ja taustoja. Stephen Kingkin selittelee lavealti taustoja ja houkuttelee tutustumaan hahmoihinsa - ja sitten jokin tulee ja syö heidät. Franzenin romaanissa heille käy niin kuin ihmisille elämässä tavallisestikin. He selviytyvät ja kuluvat. En tahdo jaksaa analysoida edes omia ongelmiani kolmanteen polveen - Patty Berlundin ja hänen puolisonsa persoonallisuuksille 634 sivua oli liikaa. Franzenin kertojanlahjoista kyllä todistaa hyvää, että kirja ei jäänyt kesken, vaikka olin viimeiset 400 sivua epämääräisesti tylsistynyt.
Kesken jääneitä:
Katja Kaukonen (2011). Odelma. Tämän kirjan kanssa olen mennyt yhtä aaltoliikettä - ensin teki blogijuttujen takia mieli lukea, sitten alkoi epäilyttää, sitten se pääsi Blogistanian Finlandia -listalle ja teki uudestaan mieli, sitten aloitin... Aloitettuani kirjan aalto muuttui kuopaksi ja lopulta syvänteeksi. En pysty esittämään kunnollisia perusteluja tälle, mutta näin vain kävi: tämä kirja ei vienyt minua ollenkaan. Pääsin pienissä annoksissa sivulle 70 asti, melkein puoleen väliin siis, mutta totesin lopulta, että pakolla on typerää lukea vain siksi, että olen väittänyt tämän lukevani. En onnistunut kiinnostumaan henkilö(i)stä, tarinaakaan en löytänyt, ja koko asetelma tuntui usvaiselta osoittelevalla tavalla. Ei silti, kieli on hienoa. Muutamat vahvasti toimivat kielikuvat olivat kirjan parasta antia. En kuitenkaan päässyt tunnelmaan.
Kuukauden hakusana:
Hakusanarintamalla on ollut vilkasta. En kyllä käsitä millä hakukoneilla tänne päädytään. Toivottavasti niiden huoltosopimukset ovat voimassa. Esimerkiksi akkojen juttua facebookissa kannattaa etsiä, duh, Facebookista. Eikä poliisikoulu äidinkielen koe aukea sekään tulevalle nuoremmalle konstaapelille kirjablogista. Ja miten ihmeessä jokin onneton hakukone on lähettänyt tänne ihmisparan, joka hakee vahvistusta valinnoilleen sanoin asser on pätevä silmälääkäri?
Kuukauden harhaisimmasta hakusanasta olen kuitenkin erityisen ylpeä. Vain ja ainoastaan tähän blogiin pääsee - täysin turhaan! - hakusanalla
persoonallisuusprinsiippi
Tunnen nyt itseni hyvin erikoiseksi. Tätäkö ne tarkoittavat blogimarkkinoinnin blogeissa ainutkertaisella sisällöllä?
Ylensyönyt ihmissuhderomaani on ehkä paras kuulemani termi ikinä xD
VastaaPoistaKiitos päivän nauruista!
Morre, olen sinulle aika monet naurut velkaa omista jutuistasi, joten ole hyvä vain! :)
PoistaMua epäilyttää, että mulla käy Odelman kanssa samalla tavalla kuin sulla. No, saap nähdä, kun viimein tartun siihen. Tuolla alati kasvavassa kirjastopinossa se odottelee ja moni on mennyt jo sen ohitse...
VastaaPoistaJossu, harvoin tihkaisee niin pahasti kuin Odelman kanssa, yleensä kahlaan ohuen kirjan läpi ihan siksi että tuli aloitettua... mutta ei vain onnistunut. Mutta kuka ties se sinulle osoittautuu hienoksi elämykseksi; moni piti, ja paljon!
PoistaKiinnostavia hakusanoja, ne pitäisi aina huomata heti bongata, kun tuppaavat olla kertahakuja, jäävät päivä, viikko ja kuukausitasolla näkymättömiin :)
VastaaPoistaJokke, vähän sattumanvaraisesti näitä minullakin tuli poimittua, kun ei jaksa tilastoja päivittäin stalkata. Mutta olen nyt oppinut käyttämään Google Analyticsiä sen verran, että kuukauden lopulla voi käydä poimimassa kaikki marjat yhdeltä mättäältä. :)
PoistaPitää vissiin laittaa Google Analytics hanskaan :)
PoistaKiitti vinkistä.
"Stephen Kingkin selittelee lavealti taustoja ja houkuttelee tutustumaan hahmoihinsa - ja sitten jokin tulee ja syö heidät." - Ulvoin. xD
VastaaPoista:D
PoistaMinunkin mielestäni tuo "ylensyönyt ihmissuhderomaani" on aika mainio ilmaisu! Itse kyllä pidin Franzenista, vaikka siinä "pientä" tyhjäkäyntiäkin olikin. Se on kuitenkin siinä määrin vaikuttava teos, taitaa nousta huomenna ainakin yhdelle Globalia-listalle. :)
VastaaPoistaJa Odelma. Voi itku. Mutta on hyvä, että kirja jakaa lukijoitaan. Surullista olisi, jos kaikki sanoisivat että "ihan hyvä".
Sie olet kyllä ihan hurja lukija!
Katja, minulle tuli Franzenista vähän mieleen Ann Tyler; pätevää ja hyvin toteutuettua psykologista pengontaa, hienoja detaljeja... mutta en jaksa kiinnostua niin perusteellisesti, että sivupöhötys tuntuisi oikeutetulta.
PoistaMakuasioitahan nämä, onneksi! Ja olet aivan oikeassa siinä, että kirjan, joka miellyttäisi kaikkia, täytyisi olla aivan käsittämättömän pliisu. :)
Aika mielenkiintoista saada Franzenista muutakin kuin ylistäviä kommentteja ja kaiken lisäksi hyvin ja hauskasti paketoituna. No, aion sen kyllä jossain vaiheessa lukea, mutta ennakko-odotukset laskeutivat ehkä tämän myötä siedettävälle tasolle.
VastaaPoistaOdelmaa sen sijaan ole koskaan harkinnut, kaikki arviot, mitä siitä olen lukenut ovat antaneet samaa viestiä:ei ole minun kirjani.
Jaana, myönnän rehellisesti, että Vapaudessa voi hyvinkin piillä jokin hienompi ulottuvuus, jota en vain sattunut tavoittamaan. Minulle oli hyvä muistutus omista rajoituksistani. Aina pitäisi olla se jokin... en tunnu vain perushyvän kirjan kanssa jaksavan. :-)
PoistaHuh, mikä kuukausi sulla on taas ollut.. Ihana, kun keräät tähän bloggaamattomista silti arviosi ja perustelet keskeneräisiä.
VastaaPoistaTämä kuukausikooste on minullekin mainio varaventtiili, kun kaikesta ei ehdi kunnolla kirjoittaa. Kivaa että tykkäät! :)
PoistaMinustakin oli tosi hyvä, että tuli yksi Vapautta keskinkertaisena pitävä arvio, vaikka se vähän pahalta tuntuikin. :) Tähän asti on tainnut olla vain todella kehuvia. Minäkin silti mietin tänään tosi paljon mielipidettäni ko. kirjasta, kun laadin Globalia-listaa. En epäillyt, että pitäisin kirjasta sittenkin vähän, mutta kun minulla oli yhdeksän aika tasavahvaa ehdokasta, joista kolme oli pakko pudottaa pois, jouduin funtsimaan jokaisen lukukokemuksen todellisen vaikutuksen minuun.
VastaaPoistaHuomasin jännästi, että Vapauden vaikutus oli hieman laimentunut. Olisin odottanut ehkä juuri toisin päin. Luulen, että olisin vielä lumoutuneempi (myös Anne Tyleria rakastavana), jos olisin lukenut sen ns. puhtaalta pöydältä, mutta nyt Franzenin Muutoksia-lukukokemus (loistava) ja minua ennen kirjan lukeneiden bloggaajien hehkutus väistämättä latistivat Vapautta hiukan.
Alusta olin kyllä aivan haltioissani, mutta puolenvälin tienoilla aloin puutua, enkä siitä totaalisesti koskaan piristynyt, vaikka ihastuin kyllä lopun yllätyksellisyyteen. Ja oli kyllä kiva ihan oikeasti _pitää_ Franzenin kirjasta, sillä Muutoksia oli ollut niin raadollinen - mutta myös hiukan hienompi minusta, tai sitten se vain tuntuu siltä, kun kirja oli eka Franzenini, eikä vielä kenenkään kehuma. :)
Kylläpä innostuin purkamaan Vapaus-mietteitäni, mutta siis pääpointti oli, että hyvä kun sanoit, ettei se ollut sinusta niin kummoinen (vaikka se minusta olikin).
Karoliina, hyvin kestät suosikkisi julkisen mollaamisen! :)
PoistaSiitä hyvästä väitän vielä lisää vastaan: minusta loppu oli yksi negatiivisista piirteistä, aloin viimeisellä sivulla miettiä että onko Patty oikeastaan muuttunut yhtään... lopetus oli tietyssä mielessä kovin myönteinen, mutta jos ajattelee kykyä vapautua, en ole varma mitä siitä ajattelen. Itseltään ei pääse karkuun, ei edes toisen luo.
Voit hyvinkin olla oikeassa. Pitääkin miettiä loppua tuolta kannalta - ja onko loppuratkaisua edes tarkoitettu ideaaliksi vapaudeksi. Mutta ihastuin loppuun ihan vain siksi, että olin odottanut jotakin ihan muuta, jotakin paljon ikävämpää ja toivottomampaa. Kirja oli minulle kuitenkin niin hengästyttävä, että nautin lopun (ehkä näennäisestä) seesteisyydestä. Olen sittemmin lukenut toisenkin hyvin samantyyppisen kirjan, jonka kanssa kävi aivan samoin.
PoistaMonessa muussa teoksessa loppu olisi ollut minusta pliisu, mutta tässä (näissä) oli toisin.
Totta, Franzen näytti siinä petaavan ihan toisenlaista ratkaisua, sikäli ymmärrän hyvin miksi koit sen hyvässä mielessä yllätykselliseksi :)
PoistaHei, ei saa jättää Montgomeryja bloggaamatta!!
VastaaPoistaEi vaan, on vain niin hauska lukea huomioitasi Annoista ja Runotytöistä. Mutta toivottavasti kirjoitat seuraavasta Annasta - kiinnostaisi kovasti kuulla mitä nimenomaan siitä pidät :)
Odelma-kokemuksen ymmärrän. Minullekaan se ei oikein uponnut vaikka luinkin kirjan loppuun, ja tunnustin sen ansiot.
*roikottaa nolona korviaan* Ups. Mutta nytpäs sait uteliaisuuteni heräämään sen seuraavan Annan suhteen!
Poista(Ja hauska kuulla tuo mitä Odelmasta sanot; olin vähän pettynyt itseeni kun en vaan onnistut saamaan siitä mitään... harvoin ihan niin pahasti takkuaa.)
Ja tarkoitin nimenomaan seuraavaa Anna-kirjaa ilmestymisjärjestyksessä, eli Anne's House of Dreamsia - en siis Anne of Windy Poplarsia, joka on kirjoitettu myöhemmin mutta sijoittuu juonellisesti kolmannen ja neljännen kirjan väliin. Vaikka sekin kyllä kiinnostaa, miten koet ne myöhemmin kirjoitetut lisäosat.
PoistaPiti lisätä tällainen huomatus, kun en tiedä missä järjestyksessä olet kirjoja lukemassa.
Oo - tärkeä tieto! Aioin lukea ilmestymisjärjestyksessä, mutta vain siksi, etten ollut hoksannut (muistanut?) sen olevan juonellisesti 'väärä'. Ilman muuta luen mieluummin kronologisesti.
PoistaNyt kun tarkistan netistä asian, olet aivan oikeassa: Windy poplars, vuosimallia 1936, se on seuraavaksi vuorossa. Paitsi että sitäpäs ei saakaan Gutenbergistä. Pitää tutkia!
Mua ihan lohdutti lukea kantasi Vapaudesta ja Odelmasta. En ole lukenut kumpaakaan enkä aikonutkaan, mutta on ollut toisinaan sellainen olo, että olisi melkein "pakko" lukea, kun muutkin ovat ja kaikki ovat kehuneet. Huh, nyt tuli vapautus! ;)
VastaaPoistaSun kuukausikooste on kyllä suosikkini, kun siellä on tuo "luettu muttei blogattu" -osasto, josta voi sitten löytää mitä vain. Kiitos koosteesta, jatka valitsemallasi tiellä!
Jenni, mainiota jos toimii noin! Joskus käy kyllä minulle niinkin, että viisi- kuusi positiivista juttua ei väräytä karvaakaan - mutta sitten joku haukkuu kirjan pataluhaksi ja kiinnostun välittömästi! :D
PoistaMutta pidänpä jatkossa tuonkin puolen asiasta mielessä kun olen tyytymätön kirjaan... usein joudun vähän patistamaan itseäni kun pitää kertoa että ei nyt oikein uponnut.
Veikkaan että Anne of Windy Poplarsin tekijänoikeudet ei ole vielä vapautuneet ja ei siksi ole Gutenbergissä?
VastaaPoistaSiitä luultavasti on kyse. Mutta ei se mitään. Aina on kaukolainaus...
PoistaAi, taisi mennä pieleen arvioni Warrenin kirjan mahdollisesta kohderyhmästä. Pitäisi varmaan olla varovaisempi näiden suositusten kanssa, varsinkin kun olen aika vähän lukenut kirjailijaa. Se vain oli sen hetkinen fiilis. Mutta kirja oli onneksi edullinen :) Saman suuntaisia mielipiteitä näytti herättävän kuin minullakin.
VastaaPoistaEi mennyt pieleen - kyllä tunnistan tässä Teppermäisyyttä, vaikka kirjassa oli myös heikkouksia. Itse asiassa jos asiaa vähän ajattelen, Tepperin päähenkilöissäkin on usein pikkuisen samaa etäisyyttä ja yksioikoisuutta; mutta siinä eroa, että Tepperin päähenkilöt taitavat järjestään olla sellaisia sympaattisia ja lämpimiä tyyppejä. The Family Treen ja Frescon päähenkilöistä tykkäsin ehkä erityisesti... mutta siis, samantapaista lievää naiviutta heissä joskus on.
Poista