Edessä oma elämä (ja lyhyt GoT-prologi)

Prologia...

Hah, luulitte ehkä, että olen Kätilön jysäyttämänä jäänyt lukujumiin - niin hiljaista on viime päivinä ollut. Mutta siitä ei onneksi ole kysymys, syypää on vähimmäkseen kiire ja enimmäkseen HBO:n Game of Thrones -sarjan aikaansaama pikanostalgia... oli vaan pakko lukea kirjat uudestaan. Ensimmäiset kolme kirjaa luin kokonaan, nyt englanninkielisinä myös ensimmäisen (alkuperäiset jutut täällä, täällä ja täällä), jälkimmäisistä otin uusintaan lähinnä kiinnostavimmat henkilöt.

Vieläkin / taas kiinnostaa, vaikka edellisistä lukukerroista ei ole edes kauaa! Ilokseni myös huomaan, että löydän nyt kirjoista uusia juttuja. Johtuu varmaan siitä, että enää ei tarvitse laukata kiireesti  juonenkäänteiden perässä vaan voi nautiskella rivien väliin piilotetuista pienistä asioista. Esimerkisi Renly Baratheon - kun ensimmäisen kerran kuulin miten häntä on HBO-versiossa tulkittu, pidin sitä melkoisena ylilyöntinä, mutta niinpäs vain on alkuperäisessäkin ihan selkeät perustelut... kun lukee kunnolla. Saapas nähdä, joko tämän illan jaksossa jo tavataan tuo kuninkaallinen veli!

Esipuheiden jälkeen asiaan...

Kuva napattu anniM:ltä.

Runoprojektini on edennyt hitaanlaisesti, kaksi-kokoelmaa-kesken -vaiheessa on nyt vierähtänyt hyvä tovi. Mutta lukujärjestyksessä edelle kiilasi anni M:n blogista bongattu Edessä oma elämä, jossa äiti ja tytär keskusteluvat runojen kautta itsenäistymisestä ja kotoa lähtemisestä. Miten äiti päästää irti ja miltä se tuntuu - miten tytär etsii omaa tilaa ja tuntee siitä syyllisyyttäkin. Aihe on kovasti ajankohtainen minullakin (huoh) ja ilman muuta Edessä piti lukea heti.

Kauniiden mutta vähän pliisujen valokuvien täyttämä ohukainen runokirja tuli luettua kahteen kertaan. Siitä on vaikea sanoa mitään järkevää. Kylmä totuus: tekstit olivat minusta kevyehköä käyttörunoutta, joka ylsi vain paikoin sellaiseen oivaltavaan terään, jota runoista joskus löytää jopa meikäläisen kaltainen kärttyisä hupilukija. Ja sitten se kuuma totuus: itkin kummallakin lukukerralla. Enkä itke helpolla.

On varmaan joskus ennenkin tullut sanottua, että lukukokemus on henkilökohtainen juttu. Tämä runokirja todistaa sen. Tuskin suosittelisin tätä ns. yleisin perustein... mutta äiti-tytär -suhteesta irtautumista käsitteleville ihmisille Edessä saattaa olla kovaa kamaa.

Otan näytteeksi tämän äidin runon, joka saa minulta silmät sumenemaan:

Osaanko kertoa
miten tärkeä sinä minulle olet,
miten sydämeni sykähtää ilosta,
kun astut taas oversta,
heität takkisi tuolin selustalle,
pyykkipussin olohuoneen lattialle
ja vaellat jääkaapille?
Mikään ei ole muuttunut
ja kuitenkin kaikki.
(s. 15, Anna-Mari Kaskinen)

Yhyy... Ihan totta. Älkääs naureskelko siellä. Tämä on vakava paikka. Konteksti on kingi.

Lisään vielä muistiin ajatuksen, joka kirjaa lukiessa tuli mieleeni. Panin merkille, että tyttären runoissa ote on enemmän tulevaan suuntautuva, äidin runoissa painottuu menneestä luopuminen ja tuleva suhde tyttäreen. Niistä puuttuu (ainakin minun lukemanani) yksi ulottuvuus, joka itseäni on mietityttänyt jossain määrin: äidin tulevaisuus. Olen kai hullunrohkea optimisti, kun en sanottavasti pelkää tytärteni pärjäämisen puolesta, ja kun uskon sokeasti, että välillemme varmaan muodostuu siedettävä suhde sittenkin kun kotoa muuttaminen on pysyvää; sen sijaan en oikein tiedä mitä tekisin itseni kanssa kun minuutta ja elämäntilannetta määrittänyt äidin rooli pitää jättää.

Sitä joskus mietin - mitä minusta isona tulee? Kukahan mahdan olla kun en enää olekaan äiti? Joo, tiedetään, äitiys ei lopu, mutta äiteily kyllä loppuu, ja äitiminuus kutistuu kuulkaas aika olemattomiin aika nopeasti. Neitien henkisille raja-aidoille on jo ilmaantunut aika monta Asiaton oleskelu kielletty -kylttiä.

Anna-Mari Kaskinen selvästikin on vakaampi tai selkeämpi persoona kuin minä; hänen runoissaan ei kulahtanut identiteetti retkota sohvalla verkkareissa ja lohtuahmi fantasiaromaaneja tai historiallisia romansseja. (Ehkä se on vahvan uskon sivuvaikutusta. Kaskisten runoissa näkyy vilpitön vakaumus, sanottakoon tämä varoitukseksi uskontoallergioista kärsiville.)

Anna-Mari Kaskinen & Katja-Maaria Kaskinen (2006). Edessä oma elämä. Kirjapaja. Kuvat Sami Repo.  ISBN 951-607-194-5.